Ex-huumepoliisi Jari Aarnio pääsee vapaaksi, epäillään yhä rikoksesta vanhaan palkkamurhaan liittyen

Jari Aarnion epäillään tienneen etukäteen 15 vuotta sitten murhatun Volkan Ünsalin surmahankkeesta, mutta hän ei estänyt sen toteuttamista.

Jari Aarnio
Jari Aarnio
Jari Aarnio haastattelussa Helsingin hovioikeuden vapauttamisen jälkeen Helsingin keskustassa 19. kesäkuuta.Miika Siltalahti / Lehtikuva

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio pääsee vapaaksi lauantaina.

Aarnio-jutun tutkintaa johtava kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto kertoo Ylelle, ettei hän aio vaatia Aarniota vangittavaksi, mutta ex-poliisia epäillään kuitenkin yhä rikoksesta.

Aarnion vangitsemispäätös liittyy ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsal palkkamurhaan, joka tapahtui Helsingin Vuosaaressa vuonna 2003. Aarnio on ollut pidätettynä, ja häntä on kuulusteltu. Aarniota koskeva vangitsemisvaatimus tuli esittää Helsingin käräjäoikeudelle puoleen päivään mennessä.

– Olen nyt tutustunut kuulustelujen ja muuhun aineistoon, ja päätynyt siihen, ettei tutkinnassa ole tarvetta tällaisiin pakkokeinoihin. Tutkinta kuitenkin jatkuu edelleen, Haavisto sanoo.

Haavisto kertoo, että pakkokeinoille, kuten vangitsemiselle pitää olla aina lain mukainen tutkinnallinen tarkoitus. Nyt sitä ei hänen mukaansa ole.

Keskiviikkona julki tulleessa uudelleen avatussa murhatutkinnassa on kaksi tutkintalinjaa. Jari Aarniota epäillään siitä, että hän oli tiennyt henkirikossuunnitelmasta, mutta ei puuttunut siihen. Käytännössä Aarnion epäillään aiheuttaneen laiminlyönneillään Ünsalin kuoleman.

Ex-jengipomo Keijo Vilhusta taas on epäilty ainakin osallisuudesta Ünsalin murhaan. Vilhunen pääsi vapaaksi perjantaina, kun Helsingin käräjäoikeus hylkäsi häntä koskevan tutkintavankeusvaatimuksen.

Poliisin mukaan Vilhusta epäillään edelleen rikoksesta ja hänen kuulustelujaan jatketaan.

Keijo Vilhunen Helsingin hovioikeudessa 3. lokakuuta 2017.
Keijo Vilhunen Helsingin hovioikeudessa 3. lokakuuta 2017.Markku Ulander / Lehtikuva

Ünsal murhattiin kostoksi vasikoinnista

Volkan Ünsalin jutun tutkinnanjohtaja Kari Tolvanen kertoi aiemmin, että kyse oli alamaailman välienselvittelystä.

Ünsal surmattiin kostoksi, koska hän oli Tolvasen mukaan vasikoinut poliisille Tukholman Arlandan lentokentällä vuonna 2002 tapahtuneesta rahakuljetusryöstöstä. Ünsal oli myös vienyt kaveriltaan rahaa ryöstösaaliista.

Hän oli päässyt Ruotsissa todistajansuojeluohjelmaan ja lähtenyt myöhemmin siitä.

Ünsalin murhasta tuomittiin neljä miestä elinkautiseen vankeuteen. Vanhan palkkamurhan tutkinta avattiin uudestaan, koska kaksi Ünsalin henkirikoksesta tuomittua on kertonut tapauksesta uusia tietoja.

Aarnio ja Vilhunen on tuomittu käräjillä muun muassa törkeistä huumerikoksista niin kutsutussa "tynnyrijutussa". Heidät päästettiin kesäkuussa vapaaksi odottamaan Helsingin hovioikeuden päätöstä huumerikosjutusta.

Aarniolla on lisäksi kolmen vuoden lainvoimainen tuomio rikoksista, jotka kytkeytyvät poliisille laitteita toimittaneeseen seurantalaiteyhtiöön.

Lue myös: Aarnio pysyy pidätettynä ainakin aamuun saakka – ex-jengipomo vapautettiin

Ex-jengipomo Keijo Vilhusta esitetään vangittavaksi Vuosaaren murhasta

Pidätetty Jari Aarnio kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen – murhatutkinnan kuulusteluja on jatkettu koko päivän

Kari Tolvanen: ”Villeimmässä mielikuvituksessakaan kenelläkään ei ollut syytä epäillä Aarniota mistään rikoksesta”

Päivitetty 10.50 Jukka Haaviston kommentit.