Aleksis Salusjärven kolumni: Poika varjoiselta kujalta

Kun seuraa nuoria, joille koulunkäynti tuottaa ongelmia, vika ei ole käytännössä koskaan heidän valmiuksissaan. Opetukseen osallistumisen vaikeudet synnyttävät sen sijaan häiriökäyttäytymistä, josta syntyy onnettomuuksien kierre, kirjoittaa Aleksi Salusjärvi.

kolumnit
Aleksis Salusjärvi
Aleksis SalusjärviJyrki Lyytikkä / Yle

Kun työskentelee ongelmanuorien kanssa, törmää ihmistyyppiin, jota voi kutsua pojaksi varjoiselta kujalta. Hän on tyypillisesti impulsiivinen. Hän ei tarkalleen tiedä, miten suunnata tai purkaa energiaansa – ja hän on usein kärsimätön löytämään ratkaisun ongelmiinsa. Hän ei aina ole kovin hyvä ottamaan toisia huomioon, ja hänen itsetuntonsa on heikko tai olematon.

Tämä hahmo herää henkiin yläkoulussa, ja hänet tunnetaan usein hankalana tapauksena. Koulumenestys jää heikoksi, koska hän ei suostu toimimaan auktoriteettien ehdoilla. Hahmo säilyy ällistyttävän samanlaisena 40 ikävuoteen saakka, ja tällainen nuori päätyy helposti kahnauksiin myös virkavallan kanssa. Törmään tähän joukkoon jatkuvasti etsiessäni eri ikäryhmistä heikon lukutaidon omaavia poikia ja miehiä.

Olen ollut yllättynyt siitä, että tekstitaitojen täydellistä puuttumista esiintyy tässä joukossa melko vähän, vaikka tutkimukset osoittavat toisin. Näiden nuorten ongelmana on ennen kaikkea se, ettei heidän osaamistaan tunnisteta. Surullisinta on, että he eivät itsekään yleensä tunnista lahjakkuuttaan. Tyypillisesti tällaisen nuoren päättelykyky on salamannopea ja hänen verbaaliset taitonsa häikäisevät. Remu Aaltonen on kuuluisimpia tällaisia hahmoja. Harvinainen tapaus hän on ennen kaikkea siksi, että ihmiset hänen ympärillään paitsi löysivät hänen kykynsä, myös osasivat valjastaa ne oikein.

Nämä pojat päätyvät pahimmassa tapauksessa vankilaan tehtyään yhden tai useamman väärän valinnan. Heille on myös tunnusomaista myöhään kypsyminen. Kun ihmiset yleensä miettivät 16-vuotiaina tulevaisuuttaan ja opiskelumahdollisuuksiaan, näille miehille se pälkähtää mieleen usein vasta kolmenkympin jälkeen.

Koulumaailma rakentaa arvosanoilla oman rankijärjestelmän, joka toistuu myös harrastuksissa. Lapset tietävät jo varhain oman asemansa arvosanojen ja suoritustensa perusteella. Kilpailuyhteiskunta rakentuu itseymmärryksen ehdoksi, jossa osa jää alakynteen toisiin nähden. Ehdottomasti kiinnostavin ryhmä onkin heikoimmin pärjäävät lapset. Miten ihmeessä kukaan voi ylläpitää kiinnostusta mihinkään, jos suoriutuu jatkuvasti muita huonommin? Myös maailman muuttuminen heijastuu näihin nuoriin. Kun taloutemme perustuu korkeaan osaamiseen, monelle nuorelle täytyy olla kammottavaa huomata, ettei ylläkään muiden tasolle.

Nuorten kanssa viettämäni viimeiset pari vuotta on tehnyt tästä ihmisjoukosta minulle läheisen. Totta puhuen samastun heihin vahvasti, ja etenkin teini-iässä näihin nuoriin on helppo saada kontakti. Kun seuraa nuoria, joille koulunkäynti tuottaa ongelmia, vika ei ole käytännössä koskaan heidän valmiuksissaan. Opetukseen osallistumisen vaikeudet synnyttävät sen sijaan häiriökäyttäytymistä, josta syntyy onnettomuuksien kierre.

Yhteiskuntakelpoisuus näkyy ihmisen statuksesta. Tyypillisin mittari ihmisen yhteiskuntakelpoisuudelle on rikosrekisteri. Jos sellainen löytyy, ihmisessä on jotain epäilyttävää – ja jos rikosrekisteri on pitkä, yhteiskuntakelpoisuus on kyseenalainen. Monissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, vangit eivät saa kansalaisoikeuksia. He eivät saa esimerkiksi äänestää.

Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon rangaistuksien koventamisen tarpeesta. Vankilatuomioiden määrää ja pituutta halutaan lisätä. Tämä siitä huolimatta, että niin rikollisuus kuin rikosten uusimisen yleisyys ovat maassamme alhaisia. Vankilamme toimivat käytännössä samaan tapaan kuin peruskoulu: niiden perusajatus on tuottaa yhteiskuntakelpoisuutta. Näillä molemmilla saroilla olemme muita maita edellä.

Kovempia tuomioita halutaan ennen kaikkea siksi, että oikeuslaitoksesta halutaan koston väline. Tuomio ei tähtää sovitukseen, vaan kärsimykseen. Tässäkin Yhdysvallat osoittaa huonoa esimerkkiä. Selvästi tuomioiden ja vankilaolojen koventaminen ei tee valtiosta toimivampaa. Se vain tönii pojan varjoiselta kujalta pimeyden syliin.

Koululaitoksella on kiinnostava ja perustava yhteys näiden nuorten tulevaisuuteen. Jos koululaitos toimii mutkattomasti, se on kansalaisyhteiskunta pienoiskoossa. Parasta aikaa peruskoulua ollaan uudistamassa suuntaan, jossa sosiaaliset taidot ja itsearviointi korostuvat. Perusopetuksen kivijalka on yhteistoiminta, jossa ryhmätyön merkitys entisestään painottuu. Heikosti pärjäävien nuorten ongelmat ilmenevät yleensä juuri sosiaalisissa suhteissa. Siksi tätä uudistusta on helppo tervehtiä ilolla. Vielä iloisempi olisin, jos nuorten piilevä lahjakkuus tunnistettaisiin ajoissa. Se ratkaisi kaikkein suurimmat ongelmat automaattisesti, kuten rapistuvan lukutaidon ja heikkenevän koulutustason.