Tulivuoresta sinkoutunut "laavapommi" osui turistiveneeseen

23 ihmistä on loukkaantunut Havaijilla, kun tulivuoresta lentänyt laava iskeytyi veneen katon läpi.

tulivuoret
Kilauean tulivuori.
Kilauea-tulivuoresta voimalla purkautunut laava osui turistiveneeseen.Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus / AFP

Tulivuoresta lentänyt laava on aiheuttanut 23 ihmisen loukkaantumisen Havaijilla. Kilauea-tulivuoresta voimalla purkautunut laava osui veneeseen, joka oli tuonut ihmisiä ihailemaan mereen valuvia laavavirtoja.

Yksi nainen sai onnettomuudessa vakavia vammoja, sillä hänen reisiluunsa murtui. Osa matkustajista sai palovammoja. Kaikkiaan 13 ihmistä vietiin sairaalaan. Muita loukkaantuneita hoidettiin satamassa.

Laava iskeytyi veneen katon läpi ja vahingoitti veneen kaiteita.

Kilauea-tulivuoresta peräsin oleva laava iskeytyi veneen katon läpi.
Kilauea-tulivuoresta peräsin oleva laava iskeytyi veneen katon läpi.EPA

Viranomaiset ovat uutistoimisto AP:n mukaan varoittaneet vaarasta tulivuoren lähistöllä, mutta jotkut yritykset järjestävät silti alueelle veneretkiä. Veneille on määrätty tietty turvaetäisyys mereen virtaavista laavavirroista.

Veneessä olevat ihmiset olivat katsomassa Kilauea-tulivuoresta valuvaa laavaa Havaijin suurimman saaren edustalla. Aktiivinen tulivuori on purkautunut hitaasti yli kolmen vuosikymmenen ajan, mutta nyt meneillään oleva rajumpi purkaus alkoi viime toukokuun alussa.

Lue myös:

Satoja koteja tuhoutunut Havaijin tulivuorenpurkauksessa

Havaijin tulivuori suihkuttaa laavaa herkeämättä – katso komea video

Aiheesta muualla:

Lava 'bomb' crashes through roof of boat in Hawaii, injuring tourists (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP, AP