Kylän väki kyllästyi puolustelemaan asuintapaansa ja avasi kotiensa ovet kaikille – kukaan ei osannut odottaa yleisöryntäystä, joka siitä seurasi

Aikainen herätys, yli tunnin työmatka ja kuoppainen soratie eivät maaseudun kylien asukkaita haittaa. Sen sijaan yksipuolinen mielikuva maaseudun asukkaasta ja pätkivät nettiyhteydet ottavat päähän.

kylät
Ottilia ja Mikko Mäkinen seisovat omassa keittiössään
Tatuointiyrittäjä Ottilia Mäkiselle on ollut itsestäänselvyys, että hän asuu perheineen maalla. Ottilia ja Mikko Mäkinen esittelivät kotiaan Päivä Onnenlaaksossa -tapahtumassa Saarijärven Koskenkylällä kesällä 2018.Riina Mäentausta / Yle

– Onhan tämä vähän kuin toinen elämä, kun tänne tulee työpäivän jälkeen, Ottilia Mäkinen kiteyttää.

Ottilia ja Mikko Mäkinen asuvat Koskenkylällä, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Saarijärven keskustasta. Mäkisten kaksikerroksisen talon parvekkeelta aukeaa henkeäsalpaavan kaunis näkymä rantaniityille joenrannan koivikkoon.

Talo valmistui kolmisen vuotta sitten paikalle, jossa oli aikoinaan Mikko Mäkisen mummola. Persoonallisesti sisustettua kotia on esitelty jopa sisustuslehdissä.

Pari ehti aikoinaan etsiä kotia myös Jyväskylästä. Molempien suku on kuitenkin lähtöisin Saarijärven seudulta, mikä ratkaisi kotipaikan valinnan. Nyt Mäkiset ovat arjessaan yhdistäneet romanttisesti asumisen maalla ja nykyaikaisen elämäntavan.

Ottilia Mäkinen käy töissä Saarijärven keskustassa, jossa hänellä on tatuointistudio. Autossa istumista riittää perheen lapsillakin, sillä lähimpään kouluun on matkaa toistakymmentä kilometriä.

Joillakin ihmisillä kuva maaseudusta saattaa olla hyvinkin yksipuolinen, mutta täällä on kaikenlaista toimintaa ja kaikenlaisia ihmisiä

Sanna Löytöjärvi, lypsykarjatilan emäntä

Mikko Mäkinen puolestaan käy töissä Jyväskylässä, missä hän tekee työtä kaivinkoneenkuljettajana. Hän lähtee arkisin töihin kello 5:20. Kotona hän on viiden maissa iltapäivällä. Jaksamisen salaisuus on yksinkertainen.

–Kun menee aikaisin nukkumaan, jaksaa, Mikko Mäkinen toteaa.

Mäkiset harrastavat jenkkiautoja. Isännän silmäterä on vuoden 1970 Plymouth Valiant. Se on ollut hänellä yhtä kauan kuin vaimokin.

– Muistan sen aamun, kun Mikko lähti tulevaa autoa ostamaan ja minä jäin tulevan anopin luo nukkumaan, Ottilia Mäkinen hymähtää.

Luonnollisesti sama jenkkirauta oli heidän hääautonaan.

Mikko Mäkisen mukaan jenkkiautolla saa parhaat kyydit sorateillä. Teiden ajoittainen huono kunto on kestopuheenaihe eri puolilla maaseutua. Mäkistä eivät Saarijärven sorateiden vallesmannin kiharat hetkauta.

– Eivät ne asfalttitiet ole sen paremmassa kunnossa, hän toteaa ykskantaan.

Oman elämäntavan puolesta

Kun asuu kaukana keskustan palveluista, joutuu aika ajoin perustelemaan omaa asuinpaikan valintaansa. Suomessa on väännetty pitkään kättä siitä, miten verorahat saadaan riittämään julkisiin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveydenhoitoon.

Tiiviin yhdyskuntarakenteen kannattajaksi on tiedotusvälineissä profiloitunut esimerkiksi entinen asuntoministeri ja Helsingin nykyinen pormestari Jan Vapaavuori (siirryt toiseen palveluun)(Kotiliesi).

Kiistaa asumisen ja palveluiden kustannuksista ei ole käyty pelkästään pääkaupunkiseudun ja maakuntien välillä. Sama kissanhännänveto on ollut käynnissä taajamien ja kyläkuntien välillä.

Esimerkiksi Saarijärvi on noin 10 000 asukkaan maaseutukaupunki. Silti sielläkin kylillä asujat ovat saaneet välillä kuulla käyvänsä asuinpaikkansa vuoksi kalliiksi kuntaveronmaksajille. Arvostelijoiden mukaan kylille on vuosikymmeniä syydetty rahaa, vaikka siellä ei ole edes veronmaksajia.

Mäkisen äänessä kuuluu pieni kyllästyminen.

– Meille on ollut itsestäänselvyys, että muutamme maalle. Työt ovat tulleet oikeastaan sattumien kautta. Asuminen ja työt on vain yhdistetty. Kaikki toimii käytännössä, emmekä näe asiassa ongelmaa, Ottilia Mäkinen sanoo painokkaasti.

Myös muut Saarijärven Koskenkylän asukkaat väsyivät kolmisen vuotta sitten perustelemaan taajaman ulkopuolella asumistaan. He päättivät järjestää kylälle avoimet ovet -tyylisen tapahtuman.

Päivä Onnenlaaksossa -tapahtumassa kylän asukkaat avasivat toissa kesänä kotinsa päiväksi ventovieraille, jotka saivat tulla katsomaan, miten maalla eletään taajamien ulkopuolella.

Päivästä tuli todellinen menestys: kylässä vieraili päivän aikana 1 000 ihmistä. Toisena vuonna heitä tuli 1 500. Tänä kesänä suosio oli vielä suurempi, sillä yleisöä kävi myytyjen ruoka-annosten perusteella noin 2 000.

Koskenkylällä ja Lehtolassa on alle 200 asukasta.

Käytännössä kylien väkimäärä siis kymmenkertaistui päivässä.

Omakotitalon kauniin keittiön keskellä on vanha höyläpenkki saarekkeella
Ottilia ja Mikko Mäkisen kodin keittiössä saarekkeen virkaa toimittaa vanha höyläpenkki. Talon emäntä löysi sen antiikkikaupasta.Riina Mäentausta / Yle

Kyläläiset uskoivat, että maaseutu kiinnostaa kävijöitä. Ensimmäisenä vuonna he toivoivat villeissä unelmissaan, että tapahtumassa kävisi 500 ihmistä. Määrä olikin kaksinkertainen, mikä yllätti täydellisesti. Nyt tapahtuma on paisunut sellaisiin mittoihin, ettei sitä järjestetä enää yhden kylän talkoovoimin.

Mäkisten maalaisromantiikkaa ja 50-luvun henkeä sekä skandinaavista sisustusta henkivä kotitalo oli yksi retkikohteista.

Keski-Suomessa asutus keskittyy isoihin taajamiin muun maan tavoin. Kylien joukosta löytyy silti elinvoimaisia esimerkkejä, muun muassa Koiviston kylä Äänekoskella, Tikkala Jyväskylässä, Muurasjärvi Pihtiputaalla, Rutalahden kylä Joutsassa sekä Lannevesi ja Pylkönmäki Saarijärvellä.

Myös Toivakassa on monia vireitä kyliä. Petäjäveden Kintaus kasvatti vuosia asukaslukuaan niin nopeasti, että kylämäisyys oli vähällä hävitä.

– Yksi iso vetovoimatekijä kylissä on koulu, sanoo Keski-Suomen kylien toiminnanjohtaja Reena Laukkanen-Abbey.

Hän mainitsee esimerkeiksi pohjoisen Korpilahden alueen ja Tikkalan kylän. Vajaat kymmenen vuotta sitten Tikkalan koulussa oli nelisenkymmentä oppilasta, mutta nyt oppilasmäärä on yli 80.

Kylien asukkaiden puheissa omaa elinympäristöä suitsutetaankin usein rinta rottingilla. Lähellä on puhdas luonto, ympärillä runsaasti tilaa ja omaa rauhaa.

Kun ihminen asuu sellaisessa ympäristössä, josta ei halua pois, kaikki muu tulee perässä.

Tuire Kettunen

Mutta ei elämä pelkkää auvoa ole. Lapsilla on kouluun pitkä matka, kauppaan ei pääse juuri muulla kuin omalla autolla ja nettiyhteydet pätkivät. Maalla asuminen vaatii myös hyvää fyysistä kuntoa, jotta selviää esimerkiksi lumitöistä ja kauppareissuista.

Iän karttuessa vanhukset joutuvatkin usein jättämään kotinsa ja muuttamaan kirkonkylään.

Laukkanen-Abbeyn mukaan omaa häntää on kylillä kuitenkin pakko nostaa.

– Tällä hetkellä monissa asioissa on vallalla keskittämisen pakko. Välillä tuntuu siltä, että täytyy puolustaa sitä, että asuu maalla, hän sanoo painokkaasti.

Kävimme tutustumassa kyläläisiin ja heidän koteihinsa Keski-Suomen maaseudulla.

Sanna Löytöjärvi ja Timo Sillantaus, Koskenkylä, Saarijärvi

Lypsytilan emäntä Sanna Löytöjärvi Saarijärven Koskenkylältä otti sukutilansa ohjat käsiinsä jokin aika sitten. Hän toivoo, että Koskenkylän ja Lehtolan kylän kylätapahtuma auttaa murtamaan vinoutuneita mielikuvia maaseudulla asuvista ihmisistä.

Löytöjärven mukaan tapahtuma on keino näyttää, kuinka erilaisia ihmisiä maaseudun kylissä 2010-luvulla asuu.

– Joillakin ihmisillä kuva maaseudusta saattaa olla hyvinkin yksipuolinen, mutta täällä on kaikenlaista toimintaa ja kaikenlaisia ihmisiä, hän huomauttaa.

Löytöjärvi asuu kotitilallaan yhdessä miehensä Timo "Topi" Sillantauksen ja kahden pienen lapsen kanssa. Löytöjärvi opiskeli aikoinaan agrologiksi, mutta epäili siitä huolimatta vuosia, jatkaako vanhempiensa karjatilaa vaiko ei.

– Minulle on ollut aina selvää, että haluan asua maaseudulla. Kun päätöksenteon hetki tuli, oli aika selvä ratkaisu, että jatketaan, hän sanoo nyt.

Navetassa on parikymmenpäinen karja. Töitä tilalla riittäisi puolisollekin, mutta elantoa ei.

Sen vuoksi Topi Sillantaus käy töissä konepajalla Karstulassa. Arkisin mies lähtee töihin jo aamuviiden jälkeen. Työpäivä venyy ajomatkojen takia, mutta töiden päätteeksi kotiin ajellessa on aikaa miettiä asioita. Palkinto odottaa kotona.

– Onhan se hienoa tulla töistä takaisin, kun kotona on lapset, perhe ja hienot maisemat, Sillantaus sanoo.

Anna Mononen, Höytiän kylä, Uurainen

Höytiän kylällä Uuraisilla pienen maatilan laitumet on jaettu useaan eri aitaukseen. Osassa laitumia käyskentelee ylämaankarjaa ja osassa ravihevosia.

26-vuotias Anna Mononen on ravivalmentaja sekä hevosten ja nautakarjan kasvattaja. Hänestä tuli kotitilansa emäntä vuoden 2017 joulukuussa.

Ravivalmentaja Anna Mononen istuu isojen pyöröpaalien päällä
Ravivalmentaja ja karjankasvattaja Anna Mononen vihaa talvea, mutta kesällä häntä ei saa Höytiän kylältä Uuraisilta lähtemään minnekään – paitsi raveihin.Riina Mäentausta / Yle

Monosta suoraan sanoen potuttaa asua maalla – mutta vain talvella.

– Vihaan talvea. Pahinta on, kun yön aikana on satanut metri lunta, on kylmää ja kaikki paikat pitää aurata, että pääsee jonnekin, hän sanoo ja nauraa heleästi päälle.

Kesäaikaan sen sijaan maalla on Monosen mielestä ihanaa.

– Pidän varhaisista kesäaamuista. Silloin en halua lähteä kylältä mihinkään, Mononen sanoo.

Työnsä puolesta hänen pitää kuitenkin olla valmis liikkumaan. Monosella on valmennuksessa useita ravihevosia, joiden kanssa hän käy raveissa eri puolilla Suomea.

Yhdessä aitauksessa kävelee lennokkain askelin liinaharjainen suomenhevonen. Tamma on Niemen Cecilia, yksi Monosen tallin lupaavimmista valmennettavista. Hevosella hän aikoo osallistua tämän kesän kuninkuusraveihin Rovaniemellä.

Mononen uskoo saavansa parhaiten leipänsä hevostoiminnasta. Ylämaankarjan kasvatus tukee muuta toimintaa. Tila on pieni, peltoa ja metsää on noin kymmenkunta hehtaaria kumpaakin. Yhden ihmisen tila siis elättää, mutta ei toista.

Tällä hetkellä Mononen on sinkku. Päivisin on paljon tekemistä, mutta iltaisin vierelle kelpaisi toinen ihminen. Hän myöntää, että illat ovat joskus yksinäisiä.

– Seurana on koira, mutta eihän se ihmistä korvaa, hän sanoo ja kajauttaa taas ilmoille helmeilevän naurunsa.

Maaseudulla täytyy varautua yksinäisyyteen

Maatilan emännäksi ryhtymisessä hän kertoo saaneensa paljon kannustusta. Mononen kertoo jopa yllättyneensä ihmisten positiivisesta suhtautumisesta. Toisaalta kaverit ovat olleet ilmoittamassa häntä MTV3:n Maajussille morsian -ohjelmaan, mutta Mononen on kieltäytynyt siitä pontevasti.

Yksinäisyys on maaseudulla Monosen mielestä ongelma, josta puhutaan liian vähän. Maatilan pitäminen on hänen mukaansa elämäntapa, mikä vaikeuttaa puolison löytämistä.

– Maatilallisen kanssa eläminen ei ole tavallinen parisuhde, Mononen pohtii.

Sielunkumppanin lisäksi Mononen kaipaa kotikyläänsä kauppaa. Hän tosin pitää hyvin epätodennäköisenä, että sellaisen joku Höytiälle vielä perustaisi. Monosta kiusaa monen muun maaseudun asukkaan tavoin yksipuolinen mielikuva maaseudun asukkaasta.

– Maaseudulta löytyy moninaisia ihmisiä ja tapahtumia siinä missä kaupungistakin, Mononen vakuuttaa.

Tuire Kettunen ja Erkki Valkola, Koskenkylä, Saarijärvi

Kesäaikaan Suomi on kaupunkeja ja kyliä myöten pullollaan erilaisia kesätapahtumia. Varsinkin maaseudulla tapahtumia pitää tosin olla itse järjestämässä, jos niihin haluaan osallistua.

– Kylillä ei pärjää, jos odottaa, että muut tekevät asiat valmiiksi, sanoo 58-vuotias Tuire Kettunen.

Kettunen muutti vajaat 30 vuotta sitten Saarijärven Koskenkylälle vanhaan kyläkouluun ja on remontoinut sitä siitä lähtien. Elämä vanhassa, isossa hirsirakennuksessa suuren puutarhan ympäröimänä ja kosken rannalla on jotain, mistä moni unelmoi, mutta ei kuitenkaan toteuta haavettaan.

Kylillä on luonto lähellä, mutta työpaikat, koulut ja lasten harrastusmahdollisuudet kaukana.

Tuire Kettunen ja Erkki Valkola istuvat huvimajassa omassa puutarhassaan
Tuire Kettunen ja Erkki Valkola istuvat kotinsa puutarhassa. Heidän mielestään maalla asuminen onnistuu, kun on valmis tekemään asioita itse.Riina Mäentausta / Yle

Kettunen on ammatiltaan työnohjaaja. Yrittäjänä hän kiertää auton ratissa eri puolilla Keski-Suomea. Kettunen uskoo, että mielekkään asuinpaikan valitseminen on seuraava megatrendi, joka ohjaa ihmisten elämänvalintoja entistä enemmän.

– Ihmisten pitää tehdä valtavat määrät valintoja. Joskus se voi olla vaikeaa ja hämmentävää. Minun mielestäni kannattaa aloittaa asuinpaikan valitsemisesta. Kun ihminen asuu sellaisessa ympäristössä, josta ei halua pois, kaikki muu tulee perässä, hän sanoo.

Kettunen ei ymmärrä näkemyksiä, joiden mukaan haja-asutusalueiden asukkaiden elämäntapa tulee muulle yhteiskunnalle kalliiksi.

Maalla asuja tietää asuinpaikan ongelmat

Esimerkiksi Koskenkylältä puuttuvat kaikki palvelut ruokakaupasta lähtien. Kettusen mukaan kylille muuttavat ihmiset ymmärtävät tämän.

– Jos haluaisimme asua palveluiden ääressä, asuisimme taajamassa tai kaupungissa. Meille ei ole mikään ongelma lähteä täältä 18 kilometrin päähän kauppaan. Ei meitä varten tarvitse tänne terveyskeskusta perustaa, hän tokaisee.

Kettuselle itselleen on käynyt kuten hän opettaa. Kun avoliitto päätyi eroon, naapurikylästä pihaan tupsahti eräs leskimies. Nyt Kettunen on emännöinyt kyläkouluun remontoimaansa kotiaan aviomiehensä Erkki Valkolan kanssa toistakymmentä vuotta.

Valkola on tilastaan luopunut maanviljelijä Kalmarin kylältä. Hän pitää tärkeänä, että kylien ihmiset ovat valmiita tekemään asioita yhdessä. Koskenkylän ja Lehtolan kylän kesätapahtuma, Päivä Onnenlaaksossa, on hänen mukaansa ilmiöstä hyvä esimerkki.

– Kolme vuotta sitten syksyllä naisille tuli idea, että miksi emme esittelisi kotejamme ja kyläämme vieraille yhden kesäpäivän aikana. Miehet jakoivat ehdotukset postilaatikoihin ja nopeasti mukana oli parikymmentä innokasta, Valkola kertoo.

Hänen mukaansa ilmiö kuvaa hyvin hänen uuden kotikylänsä henkeä.

– Se, että kylässä ollaan valmiita avaamaan ovet muiden nähtäväksi näin kattavasti, on uutta Suomessa, Valkola arvelee.

Miila Sopanen, Kalmarin kylä, Saarijärvi

Espoolainen Miila Sopanen unelmoi nuorena eläinlääkärin ammatista. Haave kariutui lukioaikana.

Sen sijaan Sopanen päätti ystävien suosituksesta hakea maatalousalan opintoihin Saarijärvelle Tarvaalaan. Vuodesta 2005 Sopanen on asunut Saarijärvellä Kalmarin kylällä. Hän on ehtinyt vuosien saatossa kotiutua hyvin maaseudulla elämiseen. Alussa oli kuitenkin myös hankaluuksia.

–Ensimmäisenä opiskeluvuotena minun oli vaikeaa tottua siihen, että täällä ei pääse mihinkään ilman omaa autoa ainakaan, Sopanen muistelee.

Nyt hän tekee lomittajan töitä eli sijaistaa maatalousyrittäjiä. Lisäksi hän kasvattaa lampaita.

Sopanen viihtyy maalla, mutta pätkivät nettiyhteydet saavat hänet tuhahtelemaan.

– Meillä kotona nettiyhteydet ovat kyllä huonot, hän puuskahtaa.

Sopanen on ehtinyt asua maalla jo pitkään. Kaupunkiin hän ei omien sanojensa mukaan kaipaa takaisin. Hänellä on vissi resepti, kuinka maalla oppii viihtymään.

– Asiat alkavat sujua, kun tarttuu itse asioihin ja tekee. Sitä kautta tutustuu uusiin ihmisiin ja alkaa viihtyä.