Riidoissa lomille jäänyt sote-valiokunta kokoontui yleisön edessä – "Jos tämä olisi mennyt kuin yleensä, sote olisi jo säädetty"

SuomiAreenan väittely terveydenhuollon tulevaisuudesta asetti hallituksen ja opposition edustajat törmäyskurssille. Puolitoista viikkoa sitten valiokunnan toimintakyky oli kiistojen takia vaakalaudalla.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Sote-valiokunta väitteli terveydenhuollon tulevaisuudesta SuomiAreenassa.
Sote-valiokunta väitteli terveydenhuollon tulevaisuudesta SuomiAreenassa.Elina Äijö / Yle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoushuoneiden ovien takana on huudettu. Ei ole kulunut kahtakaan viikkoa siitä, kun joukko valiokunnan jäseniä lähetti puhemiesneuvostolle kirjelmän valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sd.) käytöksestä.

Tänään tiistaina viittä henkilöä vailla kaikki sote-valiokunnan kansanedustajat kokoontuivat yleisön edessä SuomiAreenassa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) on kritisoinut Kiurun toimintaa puheenjohtajana ja sanonut, ettei valiokunnalla ole edellytyksiä selvitä tehtävästään syksyllä.

Kaksikko oli napit vastakkain myös hallitus vastaan oppositio -väittelytilaisuuden kapteeneina. Tärkeimpänä teemana oli terveydenhoidon tasa-arvon lisääminen, mutta myös valiokunnan toimintaa käytiin läpi.

Sosiaalista eriarvoisuutta käsittelevällä kierroksella Kiuru kritisoi hallituksen leikkauksia heikoimpien toimeentuloon, Heikkinen pani kampoihin muistuttamalla, että hallitus on onnistunut työllisyystavoitteessaan ja että työttömyyden kustannuksista säästettyjä rahoja voi käyttää kansanterveyden parantamiseen.

Toimiiko valiokunta jatkossa?

Kokoomuksen Sari Raassina ilmoitti, että valiokunta on aiemmista kiistoista huolimatta erittäin toimintakykyinen.

– Kipakka keskustelu kuuluu politiikkaan.

Pekka Puskan (kesk.) puheenvuoroista paistoi kyllästyminen sote-uudistuksen venymiseen. Hän totesi, että sote-uudistuksessa tärkeää on ensinnäkin peruspalvelujen parantaminen ja toiseksi uudistuksen läpivienti, jotta muutakin terveyspolitiikkaa voidaan tehdä.

– Tämä on hieno valiokunta, mutta uudistuksen venyminen huolettaa. Siksi puhemiesneuvostolle kirjelmöitiin.

Malli jakaa edelleen mielipiteet: “Ei mene läpi tällaisena”

Väittelyn varrella mietittiin konkreettisia keinoja, joilla kansalaiset motivoituisivat ottamaan itse vastuuta terveydestään.

Aino-Kaisa Pekonen (vas.) tiivisti hallituksen ja opposition olevan samaa mieltä siitä, ettei ylhäältä komentelu auta terveyttään laiminlyöviä. Parempina ratkaisuina mainittiin kouluterveydenhuolto ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Kun keskustelu eteni tuloillaan olevan sote-uudistuksen malliin, ilmassa alkoi olla enemmän kitkaa.

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) ilmoitti, ettei malli mene nykyisellään läpi.

– Kokoomuksen ajama markkinamalli kasvattaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Jos maakuntien rahat eivät riitä palvelujen järjestämiseen, asiakasmaksut nousevat.

Sari Raassina puolestaan teroitti, etteivät nykyiset pienet kunnat selviä sosiaalihuollon järjestämisestä itse, ja siksi maakuntauudistus tarvitaan.

Krista Kiuru puolestaan syytti sote-uudistuksen takkuilusta maakuntauudistukseen ryhtymistä: olisi pitänyt keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

– Jos tämä olisi mennyt kuin yleensä, sote olisi jo säädetty, Kiuru jyrähti.

Lue myös:

Sote-valiokunta ajautui ilmiriitaan: Työskentely "umpikujassa", tunnelma "erittäin kaoottinen" – Orpo: Rauhoittukaa