Alma Median tulos lievässä laskussa – toimitusjohtaja silti tyytyväinen

Alma Median liikevoitto ja liikevaihto laskivat hieman toisella vuosineljänneksellä.

Alma Media
Alma median logo.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Mediakonserni Alma Median tulos pysyi jokseenkin viime vuoden tasolla toisella vuosineljänneksellä.

Yhtiön oikaistu liikevoitto laski 2,7 prosenttia 12,9 miljoonaan euroon, kun edellisvuonna liikevoittoa oli kertynyt 13,2 miljoonaa.

Liikevaihto oli niin ikään laskusuhdanteessa toisella vuosineljänneksellä. Huhti-kesäkuussa Alman liikevaihto laski 5,1 prosenttia 88,9 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin samalla aikajaksolla liikevaihtoa oli kertynyt 93,7 miljoonaa euroa.

– Liikevaihdon laskua selittävät yritysmyynnit, Alman toimitusjohtaja Kai Telanne toteaa tiedotteessa.

Analyytikot olivat povanneet etukäteen Almalle sekä liikevoiton että liikevaihdon suhteen hieman parempia lukemia. Alma Media myi Lapin lehti- ja jakeluliiketoimintansa Kalevalle huhtikuussa.

Toimitusjohtaja Kai Telanne ilmaisee yhtiön tiedotteessa tyytyväisyytensä tulosta kohtaan sanomalla liikevoiton olleen vertailukaudella "hyvällä tasolla".

Alman näkymien mukaan painetun median kysyntä jatkaa tänä vuonna laskuaan, kun taas verkkomainonta kasvattaa osuuttaan. Alma arvioi vuoden avainlukujen pysyvän viime vuoden tasolla.

Konsernin viime vuoden liikevaihto oli 367,3 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 51,1 miljoonaa euroa.

Alma Media Oyj työllistää 2 300 henkilöä ja sen tunnetuimmat brändit ovat Kauppalehti, Talouselämä, Iltalehti ja Aamulehti.

Lue lisää:

Alma Media myy Lapin lehdet Kalevalle

Alma Media kohensi tulostaan – kannattavuutta kansainvälisyydestä