Raskaan liikenteen kuskipula kärjistyi: roska-astiat viikkoja tyhjentämättä, kuhisevat matoja

Keski-Savossa jäteastiat tursuavat ja vilisevät matoja.

raskas liikenne
Jäteastia, jossa runsaasti matoja.
Esselströmin perheen jäteastiassa on runsaasti matoja.Janne Esselström

Henna Esselström raottaa jäteastian kantta omassa pihassaan Leppävirran Sorsakoskella ja hajun lisäksi säiliössä odottaa epämiellyttävä näky: matoja ja kärpäsiä.

Viisihenkisen Esselströmin perheen jäteastia olisi pitänyt tyhjentää jo ennen juhannusta, mutta roska-autoa ei ole näkynyt.

– Joskus on viivästynyt jätteiden haku, jos juhlapyhiä on sattunut arkipäiville, sellaiset toki ymmärtää, mutta tämä alkaa jo vähän suututtaa, kuitenkin jätteitä tulee ja matoja, ei uskalla kantta aukaista kun ei tiedä, mitä sieltä päälle hyppää. Toivottavasti saavat asian kuntoon ja astia tyhjenisi mahdollisimman pian, Henna Esselström harmittelee.

Esselström soitti viime viikolla jätehuollon asiakaspalveluun ja tyhjennyspäiväksi luvattiin maanantai. 240 litran jäteastia on kuitenkin edelleen tyhjentämättä.

– Meille sanottiin jätelaitokselta, että roskapusseja voi jättää tähän roska-astian ympäristöön, mutta linnut levittivät roskat, kun meillä jäi kansi raolleen ja piha oli ihan kauhean näköinen. Kysyin jätelaitokselta, että tuletteko siivoamaan meidän pihankin, mutta eivät innostuneet asiasta.

– Välillä olemme jemmanneet roskapusseja autotalliin tai varastoon ovien taakse. Mies vie roskapussin päivittäin työpaikkansa roskiin. Palvelusta kuitenkin maksetaan, niin ei ole tarkoituksenmukaista, että asiakas kuljettaa itse roskat jonnekin muualle.

Syynä krooninen kuskipula

Leppävirran, Juvan ja Joroisen alueen jätekuljetuksista vastaa jyväskyläläinen Sihvari Oy. Toimitusjohtaja Janne Andersin tietää hyvin, mistä jäte-astioiden pursuaminen johtuu.

– Selitys on helppo ja yksinkertainen: kuljettajapula. Tilanne alkoi juhannuksen jälkeen lomakauden alkaessa.

Andersin mukaan ongelma nähtiin ennakkoon jo toukokuussa ja sitä yritettiin ennaltaehkäistä, mutta tuloksetta.

– Kuljettajista on krooninen pula. Meillä on ollut kahdeksan viikkoa työpaikkailmoitukset auki, eikä yhtään pätevää hakijaa ole ollut.

Työvoimapula ei koske ainoastaan jäteyrityksiä vaan koko kuljetusalaa. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kuljetusbarometrin (siirryt toiseen palveluun) mukaan joka kolmas yritys kärsii kuskipulasta.

Meille tulee paljon yhteydenottoja ja töihin tulijoita olisi, mutta ammattipätevyys puuttuu eikä silloin voida rekrytoida.

Janne Andersin

Yrittäjät ovat nostaneet yhdeksi syyksi perustason ammattipätevyysvaatimuksen ja sen jatkokoulutukset. Laki vaatii jokaiselta ammattikuskilta 280 tunnin koulutuksen ammattipätevyyden saamiseksi. Trafin mukaan koulutus voidaan antaa myös nopeutettuna, jolloin sen kesto on 140 tuntia.

Ammattipätevyys on voimassa viisi vuotta. Jatkokoulutuksen kokonaismäärä on 35 tuntia. Käytännössä ammattipätevyys on luentojen kuuntelemista. Ammattipätevyyden saaminen voi maksaa jopa lähes 5 000 euroa. Pätevyyskortin uusiminen voi niellä kukkarosta yli tuhat euroa viiden vuoden välein.

– Ei riitä pelkkä kuorma-autokortti vaan pitää olla kuljettajapätevyys, kyllä se rajoittaa työvoiman saatavuutta. Meille tulee paljon yhteydenottoja ja töihin tulijoita olisi, mutta ammattipätevyys puuttuu eikä silloin voida rekrytoida, Sihvari Oy:n toimitusjohtaja Janne Andersin kuvaa tilannetta.

Kuskipulaa erityisesti Etelä- ja Varsinais-Suomessa

SKALin asiantuntija Matti Grönforsin mukaan kuljettajapula vaivaa erityisesti Etelä- ja Varsinais-Suomea. Grönfors ei kuitenkaan näe ammattipätevyysvaatimuksia suureksi ongelmaksi.

– Se aiheuttaa hankaluuksia, mutta jos haluaa alalle, en näe asiaa isona kysymyksenä. Pyrimme siihen, että ammattipätevyyden saamista voisi helpottaa. Esimerkiksi alalla pitkään ollut voisi suorittaa vain kokeen.

Grönfors arvioi, että suurempi ongelma on alan kiinnostavuus nuorten keskuudessa.

– Mitä sille voisi tehdä, hyvä kysymys. Kyse on siitä, millaista työtä nuoret arvostavat. Oppisopimus- ja rekrykoulutuksia voidaan hyödyntää, mutta se ei auta, jos hakijoita ei ole.

Olisimme voineet maksaa kovempaakin palkkaa hetkelliseksi, jos joku olisi pystynyt ajamaan.

Janne Andersin

Jätehuolto kilpailee muiden logistiikka-alan yritysten kanssa työvoimasta. Andersin sanoo, että jäteala pystyy kilpailemaan sillä, että kuskit tietävät töihin tullessaan moneltako pääsevät pois ja pystyvät rytmittämään työpäivää, joka ei ole mahdollista esimerkiksi jakeluautojen kuljettajille.

– Imagohaitta-ajattelu on jo vanhaa aikaa, todellinen syy kuljettajapulaan on se, että kuljettajia ei vain ole koko alalle.

– Palkka ei ole tässä ongelma, ongelmien hoitamiseksi olisimme voineet maksaa kovempaakin palkkaa hetkelliseksi, jos joku olisi pystynyt ajamaan.

Keski-Savoon pian helpotusta

Andersin lupaa leppävirtalaisille, juvalaisille ja joroislaisille helpotusta viimeistään ensi viikolla, sillä yritys on saanut palkattua kaksi uutta kuljettajaa ja yksi vakituinen työntekijä palaa kesälomalta töihin.

Esselströmin perhe onkin tuskastunut tilanteeseen, mutta Henna-äiti kiittelee yhtä asiaa.

– Onneksi rottia ei ole näkynyt.

Leppävirran jäteongelmista kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Korjattu 18.7.2018 klo 14.33: Esselströmin perhe asuu Leppävirran Sorsakoskella, ei Sorsasalossa.