Suomen tietosuojalain viivästyminen vaikeuttaa nuorten kännykkä- ja nettikäyttöä – Googlekin nostanut palveluidensa ikärajan 16 vuoteen

Google on nostanut palveluidensa ikärajan Suomessa ja suuressa osassa Euroopan maita 16 vuoteen. Syynä on EU:n tietosuoja-asetuksen yleinen ikäraja. Suomi ei ole vielä saanut voimaan omaa tietosuojalakiaan, jossa ikäraja aiotaan laskea 13 vuoteen.

ikärajat
Nuoret tutkivat kännyköitään.
Tiina Jutila / Yle

Google-tilin luominen ei onnistu – näin palvelu ilmoittaa, kun tilin yrittää luoda alle 16-vuotiaalle. Google on nostanut ikärajan Suomessa ja suuressa osassa Eurooppaa (siirryt toiseen palveluun) 16 vuoteen.

Aiemmin myös pikaviestipalvelu Whatsapp on nostanut Euroopassa ikärajan kuuteentoista. Facebook ja Instagram ovat säilyttäneet omat 13 vuoden ikärajansa.

– Näyttäisi siltä, että kun tietosuoja-asetuksesta kohistiin niin paljon, niin moni etenkin yhdysvaltalainen yritys hieman ylireagoi. Jos tilannetta halutaan korjata eli ikärajaa laskea niin siihen yhtiö tarvitsee lainsäädännön, mikä meiltä nyt puuttuu, arvioi tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio.

Liikkumavaraa olisi

Toukokuussa voimaan tulleessa EU:n tietosuoja-asetuksessa yleinen ikäraja tietoyhteiskunnan palveluille on 16 vuotta. Niillä tarkoitetaan maksullisia palveluita, mutta enää tämä ei tarkoita vain rahaa, vaan myös henkilötietojen luovuttamista. Tietosuoja-asetus jättää kuitenkin kansallista liikkumavaraa ikärajan määrittämiseen 13-16 vuoden välille.

Tilanne on kansalaisten, yritysten ja myös meidän valvovien viranomaisten osalta hyvin epätyydyttävä.

tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio

Joissakin maissa, kuten Ruotsissa ja Iso-Britanniassa ikäraja on alennettu 13:een, ja Google noudattaa näitä maakohtaisia, lailla vahvistettuja ikärajoja. Jos lakia ei ole, oletusikäraja on 16 vuotta. Suomikin aikoo (siirryt toiseen palveluun) laskea ikärajan 13:een, mutta Suomen oman tietosuojalain asettaminen on viivästynyt.

– Kansallinen parlamentti on vahvistanut Englannissa ja Ruotsissa jo lait, Suomessa se vielä viipyy. Toivon, että tietosuojalaki tulisi mahdollisimman nopeasti voimaan ja hyväksytyksi ja tällaisista epäselvistä tilanteista päästään eroon. Tilanne on kansalaisten, yritysten ja myös meidän valvovien viranomaisten osalta hyvin epätyydyttävä, Aarnio toteaa.

Tietosuojalakia saatetaan joutua odottamaan vielä pitkään. Se on palautettu perustuslakivaliokuntaan, ja lain hyväksyminen menee todennäköisesti aikaisintaan loppuvuoteen. Alun perin sen piti tulla voimaan samaan aikaan kuin EU:n tietosuoja-asetuskin, eli 25. toukokuuta.

Google ei kommentoi

Google-tilin avulla käytetään muun muassa sähköpostia, Android-puhelinten monia sovelluksia ja Youtubea.

Amerikkalaisyhtiön oma ikäraja tilien käytölle on 13 vuotta, ja niin se on ollut Suomessakin ennen kuin tietosuoja-asetus astui voimaan. Whatsapp pyysi käyttäjiään vahvistamaan, että on yli 16-vuotias, kun ikäraja muuttui – mutta toistaiseksi Google ei ole lähestynyt aiemmin luotujen tilien käyttäjiä.

Google kieltäytyi Ylen haastattelupyynnöstä. Yhtiö vahvisti kuitenkin lyhyesti sähköpostilla noudattavansa kunkin maan asettamia ikärajoja.

Suomen tietosuojavaltuutetun mielestä on hyvä, että Suomi on laskemassa tietoyhteiskunnan palvelujen käytön ikärajan 13 vuoteen. Hän näkee, että nykypäivänä 16 vuotta on liian korkea raja.

– Kouluissa opetetaan ohjelmointia ja koulutaival päättyy sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Jos se maailma jätettäisiin ikävuosiin 16-18, että nuorten pitäisi tulla digitaalisen maailman täysivaltaisiksi toimijoiksi kahdessa vuodessa - niin se on ihan kohtuuton vaatimus.