Viherkasvi postitettuna kotiovelle – Facebookin pistokasbisneksellä ei rikastu, mutta siitä saa hyvän mielen: "On tosi kivaa saada kotiin sellainen pakattu kasvi"

Pistokasbisneksen avulla uusia kasvinalkuja saa jopa postitettuna kotiovelle. Etenkin nuoret aikuiset ylläpitävät viherkasvien menekkiä.

huonekasvit
Kasviharrastaja Suvi Sysi kotonaan Maunulassa.
Kasviharrastaja Suvi Sysi hurahti kasvien keräilemiseen kolmisen vuotta sitten, kun hän sai lahjaksi harvinaisen kasvin, ja oivalsi heti, miten kasvin saa menestymään. Siitä lähtien hän on hankkinut ainakin muutaman kasvin kuussa.Antti Lähteenmäki / Yle

Viherkasvien suosio kasvaa kasvamistaan.

Tätä nykyä kasveja ei kuitenkaan välttämättä tarvitse hakea kaupasta – nyt niitä ja pistokkaita nimittäin kaupitellaan Facebookin ryhmissä, ja kasvinpätkän voi saada jopa paketissa kotiovelle.

Helsinkiläinen Suvi Sysi ostaa ja myy Facebookissa toimivien ryhmien kautta huonekasvien pistokkaita, eli kasvista irrotettuja osia, joista juurrutetaan uusia kasveja.

– Aluksi olin ihan ihmeissäni siitä, että miksi joku ostaisi netistä jonkun pienen pätkän, mutta sitten etsin jotain tiettyä kaktusta ja löysin sen netistä. On tosi kivaa saada kotiin sellainen pakattu kasvi, Sysi sanoo.

Facebookin pistokasbisnes.
Esimerkiksi Facebookin Huonekasvit-ryhmässä käydään aktiivista pistokaskauppaa.Kuvakaappaus Facebookin Huonekasvit-ryhmästä

Viherkasvit ovat saavuttaneet huippusuosion

Pistokkaiden kauppaaminen liittyy kasvibuumiin. Viherkasvien suosio on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Esimerkiksi puutarhamyymäläketju Plantagenin viherkasvimyynti kaksinkertaistui viime vuonna edelliseen verrattuna.

Vantaan Viherpajan puutarhuri Harri Sokala.
Puutarhakeskus Viherpajan yrittäjän Harri Sokalan mukaan uusi yllättävä asiakaskunta ovat 10–15-vuotiaat kasvi-intoilijat.Markku Rantala / Yle

Vantaalla sijaitsevan Puutarhakeskus Viherpajan yrittäjän Harri Sokalan mukaan nykyään ymmärretään, ettei ihminen tule toimeen ilman kasveja.

40 vuotta puutarhurina ja yrittäjänä toiminut Sokala tuumaa, että pitkälle ollaan tultu siitä, kun kotitilaltaan lähtevät naiset ottivat mukaansa pistokkaat isoäidin istuttamasta pelargonista ja istuttivat ne omaan puutarhaansa.

Hänen mukaansa pistokkaiden nettimyynnissä on se huono puoli, että ostaja ei välttämättä tiedä, mistä kasvi on peräisin. Sokala kuitenkin pitää hyvänä asiana sitä, että kasvit kiinnostavat niinkin paljon, että niitä myydään ja vaihdetaan harrastajien kesken.

– Nyt näyttää siltä, että viherkasvien suosio on nuorten ihmisten tuella ja voimavaroilla lähtenyt taas nousemaan. Nuoret ymmärtävät sekä sisustamisen että terveydellisen tason hyvin pitkälle, Sokala sanoo.

Tämän on huomannut myös Sysi. Hän innostui viherkasveista kolme vuotta sitten ja nyt kotia kaunistavat noin sata erilaista kasvia.

– En ole laskenut nyt pariin viikkoon, mutta muutamia tulokkaita on myös tullut, Sysi sanoo nauraen.

Anthurium Clarinervium.
Yksi Sysin suosikkikasveista on flamingokukkiin kuuluva Anthurium Clarinervium.Antti Lähteenmäki / Yle

Pistokasbisneksellä tienaa takaisin kasvien hinnan

Netin kasvi- ja pistokaskauppa on kuin mikä tahansa muukin Facebook-ryhmässä toimiva kirpputori. Sysi tosin myös postittaa pistokkaita.

Pistokasbisnes toimii niin, että myyjä laittaa ryhmään kuvan emokasvista, josta pistokas irrotetaan puukolla. Näin ostajat näkevät, että kyseessä on terve kasvi. Tämän jälkeen pistokas paketoidaan.

Sysi tekee yleensä pistokkaalle paketin esimerkiksi käytetystä pahvisesta mehupurkista, jotta pieni kasvinpätkä ei murskaannu postissa. Pistokkaan kanssa pakettiin laitetaan hieman vettä, jotta kasvi ei kuole matkalla janoon.

– Rakastan sitä laatikoiden väsäämistä. Se on varmaan yksi syy, miksi olen innostunut tästä tänä keväänä, Sysi sanoo.

"Viherkasvit tuottavat onnellisuutta. Sekä meille myyjille että ostajille."

Harri Sokala, yrittäjä, Puutarhakeskus VIherpaja

Sysi ei osaa sanoa, kuinka paljon hän on tienannut pistokaskaupalla. Hänen mukaansa pistokaskaupalla tienaa takaisin kuluja, joita menee kasvien hankkimiseen.

Pistokkaiden kauppaamisella ei siis välttämättä rikastu, mutta bisneksessä olennaista onkin kasviharrastajien yhteisöllisyys. Kasviharrastajat ostavat ja vaihtavat pistokkaita kartuttamaan kokoelmaansa.

– On tosi hauskaa, että on ihmisiä, joille on myynyt jonkun pistokkaan tai vaihtanut pistokkaita, ja sitten vaihdetaan kuulumisia, että miten kasvit voi ja miten ne on lähteneet kasvamaan, Sysi sanoo.

Puutarhuri Sokala on samaa mieltä Sysin kanssa.

– Viherkasvit tuottavat onnellisuutta. Sekä meille myyjille että ostajille.

Lue myös nämä:

Suomi sekosi viherkasveista – Etenkin nuoret miehet täyttävät nyt kotinsa palmuilla ja peikonlehdillä