Hyppää sisältöön

Muuntaja paloi Olkiluodon ydinvoimalan edustalla – kakkosreaktori putosi valtakunnan sähköverkosta

Valvomopäällikön mukaan korkeat lämpötilat voivat olla syynä muuntajan syttymiseen. Olkiluodon kakkosreaktori ei tuota tällä hetkellä sähköä valtakunnan verkkoon.

Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 ydinvoimala-alueella Eurajoella. Kuva: AOP

Olkiluodon ydinvoimala-alueella Eurajoella sattui keskiviikkoaamuna tulipalo, jonka takia Olkiluoto 2 -voimalaitos irtosi sähköjärjestelmästä. Ydinvoimalan ulkoalueella paloi virtamuuntaja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen ydinvoimalan alueelle puoli yhdeksän jälkeen keskiviikkoaamuna. Ydinvoimala-alueen ollessa kyseessä paikalle annettiin ensitietojen perusteella suurhälytys. Palopaikalle hälytettiin aluksi 15 pelastuslaitoksen yksikköä.

Tulipalosta ei koitunut henkilövahinkoja eikä palo päässyt leviämään.

Valvomopäällikkö Arto Pahkin kertoo, että muuntajaa korjataan parhaillaan. Pahkinin mukaan voi kestää vuorokausi, että Olkiluoto 2 saadaan taas tuottamaan sähköä valtakunnan verkkoon.

.
.