Judoka-Putin heitti Trumpin tatamiin myös energiapolitiikassa – Tutkija: Ehdotus "kaasukartellista" taitava syöttö Venäjän päämieheltä

Putin esitti Helsingin-kokouksessa Yhdysvalloille yhteistyötä öljyn ja kaasun hinnan säätelemiseksi.

Trumpin ja Putinin huippukokous
Vladimir Putin ojentaa jalkapallon Donald Trumpille tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ojensi Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille MM-kisojen virallisen pelivälineen matkamuistoksi.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Helsingin tapaaminen oli selkeä voitto Venäjän presidentille Vladimir Putinille myös energiapolitiikan saralla. Näin arvioi Venäjään perehtynyt apulaisprofessori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopistosta.

Putinin voitto näkyy esimerkiksi siinä, kuinka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pehmensi puheitaan Venäjän Gazpromin suunnittelemasta Nord Stream 2 -kaasuputkesta.

Trump on aiemmin vastustanut kovasanaisesti Venäjän ja Saksan välille suunniteltua kaasuputkilinjaa. Vielä viikko sitten Brysselin Nato-kokouksessa Trump syytti Saksan olevan "täysin Venäjän kontrollissa" kaasun takia.

– Helsingissä oli selvästi erilainen ääni kellossa kuin mitä Trump viesti (Saksan liittokanslerin) Merkelin suuntaan Brysselissä, sanoo Tynkkynen Ylelle.

Putinin rinnalla seisoessaan Trump ei enää puhunut Nord Stream 2:n kohdalla energiaturvallisuudesta, vaan taloudellisesta kilpailusta, huomauttaa Tynkkynen.

Trump totesi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat aikoo "kilpailla voimakkaasti" nesteytetyllä maakaasulla venäläistä putkikaasua vastaan myös Euroopan markkinoilla.

Venäjän kannalta on suuri voitto, että EU:ssa poliittisesti kiistanalainen siirtoyhteys näyttäytyy suurvaltajohtajien puheissa, kansainvälisen median edessä, tavanomaisena taloushankkeena.

Putkilinjaston on määrä valmistua Itämeren pohjaan, Nord Stream 1 -putkiparin viereen, ensi vuoden lopulla.

Nord Stream -kaasuputkia Saksassa.
Nord Streamin kaasuputkia Saksassa joulukuussa 2016.Jens Buettner / EPA

Ehdotus yhteistyöstä "taitava veto"

Tiedotustilaisuudessa Putin jatkoi ohjaksissa myös tekemällä yllättävän avauksen energiayhteistyöstä.

Putin ehdotti, että Venäjä ja Yhdysvallat voisivat säädellä yhdessä öljyn ja kaasun maailmanmarkkinoita hintaheilahteluiden vähentämiseksi.

– Kun Trump sanoo, että olemme (kaasun osalta) vain kilpailijoita, eikä kyse olekaan energiaturvallisuudesta, niin siihen Venäjä ehdottaa, että lyödään hynttyyt yhteen ja luodaan monopolististinen rakennelma, jolla voitaisiin yhdessä hallita markkinoita. Taitava veto Venäjältä ilman muuta, Tynkkynen sanoo.

Putin perusteli yhteistyön tarvetta sillä, että liian matala – ja toisaalta myös liian korkea – öljyn ja kaasun hinta vahingoittaa maiden talouksia. Öljyn osalta Venäjä on rajoittanut tuotantoaan yhdessä öljykartelli Opecin kanssa hintojen nostamiseksi.

Jonkinlaisen kaasukartellin muodostaminen ei ole ajatuksena uusi. Tynkkynen huomauttaa, että Venäjä on aiemmin pyrkinyt hintasääntelyyn yhteistyössä Iranin ja Qatarin kanssa.

Tämän niin kutsutun kaasutroikan tulokset ovat toistaiseksi olleet laihoja. Kaasulla ei ole öljyn tavoin suht yhtenäistä globaalia hintatasoa, vaan markkinat ovat alueelliset eri maanosissa.

Tynkkysen mukaan Putinin yhteistyötarjouksen toteutuminen vaikuttaakin toistaiseksi kaukaiselta ajatukselta, mutta sitä on silti syytä pitää Euroopassa silmällä.

Mikäli hanke sattuisi etenemään, sillä olisi Tynkkysen mukaan mahdollisesti vaikutuksia Euroopan energiaturvallisuuteen, energian hintoihin ja toisaalta myös pitkällä tähtäimellä ihmiskunnan isoimpaan kysymykseen, ilmastonmuutokseen.

– Molemmat presidentit nojaavat vahvasti ilmastodenialismiin, eli he eivät tunnusta sitä, että (ihmisen aiheuttama) ilmastonmuutos on totta. Se että diiliä tehdään nyt fossiilienergian kautta, ei ole välttämättä maailman turvallisuuden kannalta hyvä asia.

Tynkkynen puhuu Putin ja Trumpin öljy- ja kaasuyhteistyöstä pyrkimyksenä luoda uudenlainen "hiilivetyakseli". Fossiiliset polttoaineet ovat kemialliselta koostumukseltaan hiilivetyjä.

Yhdysvaltain ja Venäjän linjauksilla on merkittäviä vaikutuksia maailmanlaajuisesti, sillä maat ovat Saudi-Arabian ohella maailman suurimpia öljyn ja kaasun tuottajia.