Vaarallinen tilanne Haukiputaalla – uimapatjan päällä ollut lapsi ajelehti tuulen kuljettamana ulapalle satoja metrejä

Rannalla ollut mies pelasti lapsen kajakilla.

Oulu
Lapset uimapatjoilla vedessä.
Päivystävä palomestari Arssi Heiskanen muistuttaa, ettei lapsia saa jättää rannoille uimapatjojen kanssa tai muutenkaan ilman valvontaa. (Kuvituskuva).Riikka Rautiainen/ Yle

Oulussa Haukiputaalla Inkonniemen rannalla tapahtui keskiviikkona vaaratilanne, kun uimapatjalla rannalla ollut lapsi lähti ajelehtimaan tuulen kuljettamana kohti ulappaa.

Pelastuslaitoksen mukaan uhkaava tilanne sai kuitenkin onnekkaan käänteen, kun paikalla ollut mies oli napannut rannalta kajakin ja lähtenyt pelastamaan lasta.

Uimapatja ehti kesken pelastustyön kaatua kovassa tuulessa ja aallokossa, mutta meloja sai lopulta hinattua lapsen kajakin reunalla rantaan. Henkilövahingoilta vältyttiin tilanteessa.

Päivystävä palomestari Arssi Heiskanen kertoo, että lapsi oli ehtinyt melojan arvion mukaan ajelehtia uimapatjalla rannasta ulapalle noin 800 metriä.

Heiskanen muistuttaa, ettei lapsia saa jättää rannoille uimapatjojen kanssa tai muutenkaan ilman valvontaa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)