Pankkijätti Nordea kasvatti tulostaan –  maltillinen kasvu jatkunee vuoden loppuun

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull ennustaa maltillisen kasvun jatkuvan myös loppuvuoden ajan.

Nordea
Nordean lippu.
Derrick Frilund / Yle

Finanssikonserni Nordea kasvatti tulostaan toisella vuosineljänneksellä. Liikevoitto ilman kertaeriä oli 1 328 miljoonaa euroa, kun tulos vuotta aiemmin oli 1 010 miljoonaa. Tulos oli analyytikkojen arvioita parempi.

– Panostuksemme asiakastyytyväisyyden parantamiseksi alkoivat tuottaa tulosta toisella neljänneksellä, ja kehitys oli oikeansuuntaista monissa liiketoiminnoissa sekä yritys- että henkilöasiakassektorilla, Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Von Koskullin mukaan yhtiön kulut ovat pysyneet vuoden toisella neljänneksellä hallinnassa ja pääoman ja luottojen laatu on parantunut.

Konsernin liiketoiminnan tuotot kasvoivatkin kuusi prosenttia 2 541 miljoonaan euroon. Samaan aikaan liiketoiminnan kulut pienenivät yksitoista prosenttia 1 154 miljoonaan euroon.

– Vaikka odotamme alkuvuoden hitaan kasvun jälkeen melko maltillista kasvua myös vuoden loppupuolella, tuotot eivät todennäköisesti yllä tänä vuonna samalle tasolle kuin vuonna 2017, Von Koskull ennustaa.

Nordea arvioi luottotappioiden jäävän tulevina neljänneksinä pitkän aikavälin keskiarvon alapuolelle.

Nordea on kuluvan vuoden aikana ollut julkisuudessa sen pääkonttorin siirron takia Tukholmasta Helsinkiin sekä yhtiön läpikäymien yt-neuvottelujen vuoksi.

Lue lisää:

Nordea ostaa verkossa toimivan norjalaisen Gjensidige Bankin

Wahlroos: Nordean muutto Suomeen takaa pääsyn Euroopan pankkiunionin tasaiselle pelikentälle

Muuttolaatikot valmiiksi – Nordean yhtiökokous sinetöi pääkonttorin siirron Helsinkiin

Nordean yt-neuvottelut ohi – vähennysten määrä ei vielä tarkentunut

Nordean tulos painui viime vuonna – konsernijohtaja von Koskull tyytymätön loppuvuoteen

Nordea aloittaa yt-neuvottelut – pankkialan murros nielaisee aluksi 420 henkilötyövuotta