Nuorison pitkäksi venähtänyt ilonpito aiheutti tarpeettomat viranomaisetsinnät Mikkelissä – "Turhat avunhuudot pois"

Päivystävä palomestari: "Jos avunhuutoja kuuluu, niin oletus on, että joku on avun tarpeessa."

pelastustoiminta
Paloauto lähtee tallista
Timo Ikonen / Yle

Nuorison pitkäksi venynyt illanvietto aiheutti torstaiaamuna tarpeettoman pelastusoperaation Mikkelissä.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai aamulla kello 5:40 hälytyksen Suojalammen rannalle. Kaksi koiranulkoiluttajaa oli kuullut avunhuutoja lammen suunnasta ja soittanut hätäkeskukseen.

Poliisi, pelastuslaitos ja ensihoito käynnistivät etsinnät lammen ympäristössä. Mukana oli myös pelastuslaitoksen sukeltajia. Viranomaiset eivät kuitenkaan löytäneet lähistöltä hädänalaisia avuntarvitsijoita.

Noin tunti etsintöjen aloittamisen jälkeen viranomaisille selvisi, että lammen rannalta kuullut avunhuudot olivat lähtöisin rannalla aikaa viettäneestä nuorisojoukosta.

Päivystävä palomestari Eero Aho kertoi Länsi-Savolle, (siirryt toiseen palveluun) että nuorisojoukko myönsi ilakoinnin lomassa ilmoille päästetyt avunhuudot vasta, kun poliisi jututti heitä toistamiseen.

Viranomaiset ottavat avunhuudot aina vakavasti

Pelastuslaitos muistuttaa, ettei apua tule huutaa kuin tositilanteessa.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jarno Laikolan mukaan vesistön rannalta kuuluneet avunhuudot otetaan aina vakavasti.

– Lähtökohtaisesti, jos vesistöalueella avunhuutoja kuuluu ja niistä ilmoitetaan hätäkeskukseen, niin pelastuslaitos lähtee sillä ajatuksella liikenteeseen, että joku on avun tarpeessa.

Turhat etsintätehtävät työllistävät pelastuslaitoksen lisäksi myös poliisia ja ensihoitoa.

– Jos tarkka sijainti ei ole tiedossa, niin kyseessä on etsintätehtävä. Silloin myös poliisi on sidottuna tehtävään, kunnes tulee varmuus väärästä hälytyksestä. Niin kauan kuin ei tiedetä, onko joku veden varassa vai ei, myös ensihoito joutuu varautumaan.

Väärästä hälytyksestä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen

Palomestari Laikolan mukaan väärän hälytyksen aiheuttamisesta voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.

– Näitä arvioidaan aina tilannekohtaisesti. Jos kyse on tietoisesta ilkivallasta, niin millä tahansa viranomaistaholla on mahdollisuus tehdä asiasta rikosilmoitus. Silloin asia siirtyy poliisille tutkittavaksi perättömänä ilmoituksena.

Laikola kertoo, että kaikista ikävintä tarpeettomissa hälytyksissä on resurssien sitoutuminen etsintöihin muiden avuntarvitsijoiden kustannuksella.

– Jos samaan aikaan tulee todellinen tehtävä, niin aiheeton tehtävä viivästyttää lähtöä. Ja mikäli niin sanotusti aiheettoman tehtävän aiheettomuutta ei ole pystytty todentamaan, niin joudutaan hoitamaan useampaa päällekkäistä tehtävää.