Droneista aiheutuvat ilmatilaloukkaukset ja läheltä piti -tilanteet roimassa nousussa Suomessa: "Aina on niitä, joita ei tunnu kiinnostavan"

Kauko-ohjattavasta kopterista on tullut yleinen kuvausväline Suomessa. Kaikki eivät tiedä tai välitä säännöistä.

kauko-ohjattavat lennokit
Kuvauskopteri maassa
Kuvituskuva dronesta, joista on tullut yleisiä Suomessa.Matias Väänänen / Yle

Suomessa on yhä enemmän kauko-ohjattavia lennokkeja eli droneja. Ammattikäytössä näitä on jo lähes 2 700.

– Harrastuskäytössä droneja on jopa kymmeniä kertoja enemmän kuin ammattilaiskäytössä, arvioi Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Kopterien aiheuttamat läheltä piti -tilanteet ja dronen tekemät ilmatilaloukkaukset ovat selvässä kasvussa. Tämä selviää Trafin tilastoista.

Ilmatilaloukkauksella tarkoitetaan dronen luvattomia lentoja valvottuun ilmatilaan tai lentämistä luvatta muilla alueilla, joissa lennättäminen vaatii luvan.

Donald Trump ja Melania Trump nousevat lentokoneeseen Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Dronen lennättäminen oli kielletty Donald ja Melania Trumpin vierailun aikana.Brendan Smialowski / AFP

Kesäkuun alkuun mennessä miehittämättömän lennokin tekemiä ilmatilaloukkauksia oli Suomessa raportoitu 24. Koko viime vuonna vastaavia ilmoituksia oli 17, eli kasvu on ollut nopeaa.

– Tapausten määrän kasvu heijastelee oletettavasti suoraan käytössä olevien laitteiden suurta kasvua. Trafi on tehnyt valtavan määrän työtä turvallisuustietoisuuden lisäämiseksi, mutta aina on valitettavasti niitä, joita ei tunnu kiinnostavan. Toki joukossa on silkkaa välinpitämättömyyttä ja tahallisuuttakin, Hannola sanoo.

Suomessa on useita ilmailulta kiellettyjä alueita, joihin kuuluu esimerkiksi ydinvoimaloita, öljynjalostamo ja valtionhallinnolle tärkeät alueet. Kopterien lennättämistä on rajoitettu esimerkiksi lentoasemien ja maanpuolustuskohteiden lähellä.

Hannolan mukaan ilmatilaloukkaukset ovat tänä vuonna yleensä olleet sellaisia, että lentäjä on huomannut dronen joko ollessaan nousemassa ilmaan tai ilmassa.

– Dronet ovat verrattain pieniä, joten yleensä siinä vaiheessa kun ne havaitaan ilmassa, ne ovat jo lähellä. Valitettavasti ilmatilaloukkaukset tulevat yleensä tietoon läheltä piti -tilanteiden kautta.

Tilastoissa näkyy vain osa tapauksista

Läheltä piti -tilanteita oli tilastojen mukaan tänä vuonna kesäkuun alkuun mennessä 15. Tämä on yhtä paljon kuin koko viime vuonna. Läheltä piti -tilanne tarkoittaa esimerkiksi kopterin tulemista niin lähelle, että miehitetyn ilma-aluksen turvallisuus on vaarantunut.

– Kaikki tapaukset eivät edes tule tietoomme. Tilastoissa näkyvät lähinnä lennonjohdon ja lentäjien raportoimat tapaukset, Hannola sanoo.

– Lennättäjien itsensä tekemät rehelliset ilmoitukset siitä, että on rikkonut ohjeita, ovat äärimmäisen harvinaisia, hän lisää.

Esimerkiksi viime vuonna lennokki aiheutti läheltä piti -tilanteen Pirkkalassa, kun se melkein törmäsi lääkärihelikopteriin. Lääkärihelikopteri havaitsi kauko-ohjattavan kamerakopterin 400 metrin korkeudessa.

Vielä vuonna 2015 koko Suomessa oli vain kahdeksan raportoitua dronen aiheuttamaa läheltä piti -tilannetta ja kolme ilmatilaloukkausta.

Osaan lennokeista valmistaja on laittanut maantieteellisiä rajoituksia, eikä konetta saa ilmaan esimerkiksi lentoaseman lähellä.

Hannola sanoo, että nämä rajoitukset antavat turvallisuudesta valheellisen kuvan. Laitteen antamat rajoitukset eivät välttämättä vastaa todellisuutta.

Siksi jokaisen dronen käyttäjän pitää perehtyä ohjeisiin. Tietoa löytyy esimerkiksi Trafin sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Drone
Rajavartiolaitos

Koptereista on ollut muutakin ongelmaa. Viime toukokuussa erään suomalaisen vankilan pihalle laskeutui kauko-ohjattava minikopteri, johon kiinnitetyn siiman päässä roikkui sukka. Sukan sisältä löytyi kännykkä, kännykän laturi, sekä huomattava määrä subutex-tabletteja.

Tarkat korkeusrajat

Kauko-ohjattavan lennokin käyttäjän pitää tietää, missä saa lentää ja mitä lennokilla saa kuvata.

Läheskään kaikki eivät noudata ohjeita.

Kuvauskopteri ilmassa.
Henrietta Hassinen / Yle

Yleisimmät virheet lennättäjillä ovat, ettei huomioida ilmailuun liittyviä rajoituksia.

– On tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä, eivätkä kaikki välitä korkeusrajoista. Dronea saa lennättää 150 metrin korkeudella ja lentoaseman lähialueilla korkeintaan 50 metrissä.

Viittä kilometriä lähempänä kiitotietä tarvitaan aina lennonjohdon lupa, vaikka lentäisi alle 50 metrissä.

Klassinen virhe on myös lennättää dronea näköyhteyden ulkopuolella.

– Nämä ovat myös tilanteita, joissa koneita menee helposti rikki.

Huipputapaamisessa ei ongelmaa

Dronejen lennättämistä voidaan rajoittaa myös erilaisissa tapahtumissa. Lentämistä oli rajoitettu esimerkiksi Vladimir Putinin ja Donald Trumpin huipputapaamisen aikana.

Kun Trump laskeutui Suomeen sunnuntaina, ilmailu ja esimerkiksi dronejen lennättäminen oli kiellettyä Helsingin, Vantaan ja osan ympäryskunnista kattavalla alueella. Vastaava kieltoalue perustettiin yli vuosi sitten, kun Kiinan presidentti Xi Jinping vieraili Helsingissä.

– Tietoomme ei ole tullut, että dronesta olisi ollut ongelmaa vierailun aikana, Jukka Hannola kertoo.

Lue lisää:

Harrastaja, muista tämä: Dronen lennättäminen lentokentän läheisyydessä vaatii aina luvan

Sisäministeriö: Poliisille paremmat valtuudet puuttua drooneihin

Kamerakopterin aiheuttama vaaratilanne harmittaa harrastajaa: "Temppu ihan varmasti tahallinen"

Läheltä piti -tilanteita ja kotirauhan häirintää – Trafi huolissaan lennokkien kasvavasta määrästä

Lennokki aiheutti läheltä piti -tilanteen Pirkkalassa – melkein törmäsi lääkärihelikopteriin