Travolta ”kaikkien aikojen huonoimmassa mafiaelokuvassa” ja Jasper Pääkkönen jenkkinatsina – Kokosimme vaihtoehtovinkit loppukesän ensi-iltaelokuvista

Elokuvateattereille kesä on perinteisesti leppoisien komedioiden sekä ison budjetin rymistelyjen sesonkia. Tässä viisi vinkkiä loppukesän elokuvatarjonnasta, jotka ovat jotain aivan muuta.

elokuvat

1

Gotti - viimeinen kummisetä -elokuvan pressikuva
John Travolta, 64, tulkitsee elokuvan aikana John Gottin hahmon koko 30-vuotisen kaaren nuorukaisesta syöpäsairaaksi kuusikymppiseksi.Future Film

Gotti – viimeinen kummisetä

Gotti – viimeinen kummisetä saattaa hyvinkin olla niin huono elokuva, että se on pakko nähdä. John Travolta eläytyy mafiapomo John Gottiksi elokuvassa, jota New York Post kutsui kaikkien aikojen huonoimmaksi mafiaelokuvaksi.

Elokuva-arvioita eri julkaisuista kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla (siirryt toiseen palveluun) elokuvan prosenttilukema on tasan 0, mikä käytännössä tarkoittaa, että yksikään kriitikko ei ole siitä pitänyt.

Gotti – viimeinen kummisetä on kahdeksan vuotta tuotannossa ollut iisakinkirkko, jolle on vuosien varrella kertynyt 44 tuottajaa. Ohjaaja Kevin ”Entouragen E” Connolly taas oli neljäs yrittäjä, joka viimein onnistui viemään tuotannon kankaalle asti.

Elokuvan tuotantoprosessi pursuaa muutenkin mainioita tarinoita. Joe Pesci esimerkiksi haastoi tekijät oikeuteen vuonna 2011, kun ei saanutkaan luvattua sivuroolia, jota varten oli lihottanut 15 kiloa.

Ensi-ilta 27.7.

2

BlacKkKlansman-elokuvan pressikuva.
Jasper Pääkkönen on tehnyt viime vuosina menestyksekästä kansainvälistä uraa.Universal Pictures

BlacKkKlansman

Elokuvilla Do the Right Thing - kuuma päivä (1989) ja Malcolm X (1992) mustien amerikkalaisten äänitorveksi noussut Spike Lee palaa huipulle sekopäisellä tositarinalla.

BlacKkKlansman kertoo mustasta poliisista, joka vuonna 1979 soluttautui Ku Klux Klaniin valkoista kollegaansa sijaisnäyttelijänä käyttäen.

Svengaavan elokuvan pääosissa nähdään entinen jenkkifutari ja Denzelin poika John David Washington sekä Girls- ja Star Wars -tähti Adam Driver.

Yhdessä keskeisessä roolissa sosiopaattisena klaanilaisena riehuu Jasper Pääkkönen. Suomalaistähti puhui toukokuussa elokuvan onnistuneen Cannes-debyytin yhteydessä Ylelle työskentelystä ohjaajalegenda Leen kanssa ja elokuvan yhteiskunnallisesta merkityksestä.

– Spike Lee on yksi isoista sankareistani. Ei pelkästään elokuvantekijänä, vaan myös ihmisoikeustaistelijana.

Ensi-ilta 10.8.

3

Bergman - Yksi vuosi, yksi elämä -elokuvan pressikuva.
Bergman: Yksi vuosi, yksi elämä -dokumentin kuvitusta: valokuva Ingmar Bergmanista, Liv Ullmannista ja Erland Josephsonista Kohtauksia eräästä avioliitosta -televisiosarjan kuvauksissa.Lars Karlsson / AB Svensk Filmindustri

Bergman: Yksi vuosi, yksi elämä

Länsinaapurimme kansallisaarteen, ohjaaja Ingmar Bergmanin syntymästä tuli viime lauantaina kuluneeksi tasan sata vuotta.

Jane Magnussonin dokumentti kuvaa erityisesti vuotta 1957, jolloin ohjaajan uralla tapahtui paljon. Bergman oli hukkua töihin – elokuvien lisäksi työn alla oli myös teatteri- ja televisioprojekteja – ja yksityiselämässäkin oli tekemistä lukuisten lapsien ja naissuhteiden kanssa.

Ohjaaja teki kuitenkin manian keskellä suuren taiteellisen läpimurron, jonka seurauksena tulevina vuosina syntyivät uran merkittävimmät teokset.

Bergman: Yksi vuosi, yksi elämä kuvaa myös mestarin pimeämpää puolta, mitä Ruotsissa ei ole aiemmin juuri uskallettu tehdä.

Ensi-ilta 10.8.

4

Rannalla-elokuvan pressikuva
Edward (Billy Howle) ja Florence (Saoirse Ronan) menevät naimisiin vuoden 1962 Englannissa.Number 9 Films

Rannalla

Tämän hetken arvostetuimpiin nuoriin naisnäyttelijöihin kuuluva Saoirse Ronan on pääosassa 1960-luvulle sijoittuvassa brittiläisessä indiedraamassa.

Ian McEwanin samannimiseen pienoisromaaniin perustuva elokuva kertoo häämatkaa Dorsetin kalkkikivirannoilla viettävästä nuorestaparista.

On mielenkiintoista nähdä, miten McEwanin ääneensanomattomiin pelkoihin ja hämmennykseen nojaava herkkä teos siirtyy valkokankaalle. Rannalla on palkitun teatteriohjaajan Dominic Cooken esikoiselokuva.

Ensi-ilta 31.8.

5

It Came from the Desert -elokuvan pressikuva.
Lukasille (Alex Mills), Lisalle (Vanessa Grasse) ja Brianille (Harry Lister Smith) tulee kiire elokuvassa It Came from the Desert.BLACK LION PICTURES OY

It Came from the Desert

Jättiläismuurahaiset hyökkäävät aavikolla oluttynnyrien äärellä bilettävien amerikkalaisteinien kimppuun.

It Came from the Desertin takana on asetelmastaan huolimatta pääasiassa suomalaisia tekijöitä. Ohjaaja Marko Mäkilaakso (War of the Dead) jatkaa uutuudellaan intohimonsa, b-luokan kauhun ja toiminnan parissa.

Niin Roger Cormanille kuin Steven Spielbergillekin nyökkäävä elokuva perustuu 1980-luvun kulttivideopeliin, joka puolestaan sai inspiraationsa 1950-luvun hirviöelokuvista.

Taatusti vuoden epäsuomalaisin kotimainen elokuva on kiertänyt kansainvälisiä genre-elokuvafestivaaleja ennen varsinaista teatteriensi-iltaansa.

Ensi-ilta 7.9.