Mäntyharjun kuolonkolarissa sai surmansa keskisuomalainen pariskunta – poliisia paenneella kuskilla ei ajo-oikeutta

Onnettomuuden aiheuttanutta autoa kuljetti vuonna 1971 syntynyt mäntyharjulainen mies.

tieliikenneonnettomuudet
Poliisin takaa-ajo päättyi nokkakolariin Mäntyharjulla, kolme kuoli
Poliisin takaa-ajo päättyi nokkakolariin Mäntyharjulla, kolme kuoli
Mäntyharjulla tapahtuneen nokkakolarin onnettomuuspaikka.
Mäntyharjulla tapahtuneen nokkakolarin onnettomuuspaikka.Esa Huuhko / Yle

Kolme uhria torstaina vaatineen Mäntyharjun kuolonkolarin tutkinta on edennyt. Surmansa sai epäillyn rattijuopon lisäksi vastaantulleessa autossa ollut pariskunta, joka oli syntynyt 1950-luvun lopulla. Poliisin mukaan pariskunta oli kotoisin Keski-Suomesta.

Epäilty rattijuoppo oli paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1971.

Kolmannessa autossa olleet, lievästi loukkaantuneet nainen ja pieni lapsi ovat niin ikään paikkakuntalaisia.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Harri Kääpä kertoo, että rattijuopumuksesta epäillyn tilannenopeus on ilmeisesti ollut todella kova.

– Meillä on videokuvaa, jota poliisi sai paenneesta autosta ennen kuin menetti näköyhteyden siihen. Näyttää siltä, että auto on ajanut lähes 200 kilometrin tuntivauhtia, Kääpä sanoo.

Epäilty rattijuoppo oli paennut poliisia aiemminkin samalla tiellä

Turman aiheuttaneen auton kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Kuljettaja oli myös poliisin vanha tuttu.

Mies oli ajanut lokakuussa 2017 poliisia karkuun samalla tiellä, jolla torstainen onnettomuus sattui. Tuolloin poliisi pysäytti kuljettajan ajamalla kiinni pakenevaan autoon.

Lokakuisessa takaa-ajossa kuljettajan nopeus nousi jopa 100 kilometriin tunnissa 40 km/h alueella Mäntyharjun taajamassa. Mies puhalsi tuolloin poliisin alkometriin 2,88 promillea.

Valtakunnansyyttäjä tutkii poliisin toiminnan tilanteessa

Poliisin toiminnan takaa-ajotilanteessa tutkii Valtakunnansyyttäjänviraston poliisirikosten käsittely-yksikkö.

– Ei ole mitään syytä epäillä, että poliisi olisi toiminut virheellisesti, mutta asia tutkitaan normaalikäytännön mukaisesti, Kääpä sanoo.

– Minä en ainakaan ymmärrä, mitä muuta olisi voinut tehdä, kuin pyrkiä estämään jälleen kerran rattijuopunut liikkeellelähtö.

Onnettomuus sattui tiellä 381 Mäntyharjulta noin kolme kilometriä Suomenniemen suuntaan.

Poliisi ajoi takaa epäiltyä rattijuoppoa Mäntyharjulta Suomenniemelle päin. Epäillyn rattijuopon auto törmäsi ensin edellä kulkeneeseen autoon ja sinkoutui siitä vastaantulleeseen autoon.

Juttua täydennetty 20.07.2018 klo 15:00: lisätty tietoa turman aiheuttaneen kuljettajan taustasta.