Telia matkalla uudenlaiseksi operaattoriksi – lupaa taata luotettavan ja itsenäisen uutistoiminnan

Kilpailuviranomaiset käsittelevät Bonnier-kauppaa arviolta 12–18 kuukautta. Vasta sen jälkeen selviää, vähennetäänkö työntekijöitä.

Telia Company
Telian logo talon seinässä
Kimmo Brandt / EPA

Nyt tehdään suomalaista televisiohistoriaa, summasi MTV3:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund perjantaina Telian ja MTV3:n tiedotustilaisuudessa.

Tänään kerrottiin, että Telia Company ostaa ruotsalaiselta Bonnier AB:ltä Bonnierin televisiotoiminnat. Bonnier Broadcasting omistaa suomalaisen MTV3:n, ruotsalaisen TV4:n ja maksutelevisio C Moren.

– Näemme kaupan modernina ja erittäin positiivisena, Nordlund hehkutti.

Uutistoimintaa aiotaan Nordlundin mukaan kehittää edelleen, ja Teliaan on tulossa liikkuvan kuvan iso yksikkö.

Telia puolestaan vakuuttaa haluavansa taata luotettavan ja itsenäisen uutistoiminnan. Telia toivoo saavansa osaamista ja mahdollisuuden paketoida sisältöjä.

Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Heli Partanen korostaa, että Telian verkko on kattava ja uusiin teknologioihin panostetaan koko ajan. Telia on jo pitkään tuottanut tv-palveluja, hän muistuttaa. Suomessa tv-asiakkaita on jo noin 500 000.

Tämä on meille seuraava askel matkalla uudenlaiseksi operaattoriksi, Partanen korosti.

Nordlund vakuuttaa, että uutistoimintaan panostetaan entistä enemmän. MTV3:n uutiset tuottaa Mediahub.

– Kehitämme uutisia eteenpäin. Haluamme olla entistä vahvempia ajasta ja paikasta riippumattomassa uutisten katselussa.

Viranomaishyväksynnän saaminen kestänee pitkälle ensi vuoteen. Liiketoiminnat jatkuvat siihen asti entisellään, sanoi Partanen. Päätösten saamisen jälkeen yritykset työstävät mahdolliset muutostarpeet, myös työntekijämäärää koskevat.

– Luotamme siihen, että kauppa menee läpi, totesi Partanen.

Lue myös:

C More ja MTV3 vaihtavat omistajaa – Telia ostaa Bonnier Broadcastingin