Taksikuskit tyytymättömiä Satakunnassa – osa syyttää Aluetaksin johtoa

Satakunnan Kela-kyytien välitys siirtyi heinäkuun alussa turkulaiselle yhtiölle. Tapahtuman jälkimainingeissa noin 20 satakuntalaista taksiautoilijaa on osoittanut tyytymättömyytensä välitysyhtiö Satakunnan Aluetaksin toimitusjohtajaa kohtaan adressilla.

taksiliikenne (liikenne)
Taksikyltti.
Yle

Ylen saamien tietojen mukaan osa Satakunnan Aluetaksin taksiautoilijoista on tyytymättömiä yhtiön toimitusjohtajaan Hannu Ahoon.

Noin 20 taksiautoilijaa on allekirjoittanut adressin, joka koskee Ahoon kohdistuvaa luottamuspulaa. Luottamuspulan taustalla on useiden taksikyytejä koskevien kilpailutusten häviäminen.

Adressi on toimitettu Satakunnan Aluetaksin hallitukselle, joka käsittelee sitä seuraavassa kokouksessa tiistaina 24. heinäkuuta.

Hannu Aho ei ollut kysyttäessä tietoinen häneen kohdistuvasta kritiikistä. Satakunnan Aluetaksin hallituksen puheenjohtaja Jukka Läntinen ei kommentoi tilannetta.

Asiakkaat epätietoisia

Satakunnan ja Varsinais-Suomen Kela-kyydit siirtyivät heinäkuun alussa turkulaisen Lounais-Suomen Taxidata -välitysyhtiön järjestettäväksi.

Moni satakuntalainen taksiautoilija ei ole hyväksynyt uutta sopimusta, koska ei pidä sitä kannattavana. Uudistus aiheutti alussa mielenilmauksen: iso osa satakuntalaisista takseista oli pysähdyksissä päivän ajan.

Porilainen taksiautoilija Janne Heilimä kertoo, että Kela-kyytejä koskeva uudistus harmittaa. Eniten hän miettii omia iäkkäitä kanta-asiakkaitaan, jotka ovat tottuneet tuttuun kuljettajaan ja apuun.

Omalla kohdallani kyydin hintaan kuuluu myös kauppakassien kantoa ja auttamista. Se on monelle vanhukselle tärkeää.

Janne Heilimä

– Omalla kohdallani kyydin hintaan kuuluu myös kauppakassien kantoa ja auttamista. Se on monelle vanhukselle tärkeää, Heilimä sanoo.

Myös taksiautoilija Pertti Kitkala Porista on samoilla linjoilla. Hänen kanta-asiakkaansa ovat olleet epätietoisia siitä, miten jatkossa kuuluu toimia. Kitkalan mukaan asiakkaisiin on syntynyt läheinen suhde, josta ei haluta luopua.

– Muutama on sanonut maksavansa kyytinsä itse, jotta saa tutun kuskin, Kitkala kertoo.

Kitkala ja Heilimä eivät ole adressin allekirjoittaneiden joukossa.

Lue lisää:

Satakuntalaiset taksit aloittivat kapinan: eivät hyväksy uutta sopimusta Kela-kyydeistä – keskustelu

Porin perusturva kilpailutti sote-kyytien henkilökuljetukset – jatkossa ne hoitaa turkulaisyritys, jonka tarjoama Kela -sopimus ei kelvannut satakuntalaisille taksiyrittäjille