Kalastaja-Gurlin tarina on kuin hänen räsymattonsa: kirkkaita värejä halkovat mustanpuhuvat raidat

Espoon Pentalan saareen perustettu saaristomuseo näyttää, miten karua, kovaa ja kaunista kalastamalla eläminen on.

museot
Arvid ja Gurli Nyholm
Arvid ja Gurli Nyholm, onnellinen kalastajapariskunta.Espoon kaupunginmuseo

Gurli Nyholm oli Espoonlahdella kohoavan Pentalan saaren viimeisiä ympärivuotisia asukkaita. Hän kuoli viimeisenä toiveenaan, että rakkaan kodin ympärille perustettaisiin joskus museo. Nyt 30 vuotta myöhemmin toive on toteutunut.

Gurlin tarina koskettaa yhä

Kymmenpäisen sisaruskatraan vanhin, Gurli oli ylen vaivaantunut häntä piirittävästä Arvid Nyholmista. Mies oli neitokaista 14 vuotta vanhempi ja kaiken lisäksi kalastaja kaukaa Pentalan saaresta.

Gurli oli syntynyt kirkkonummelaiseen maanviljelijäperheeseen, hän mitään kalastamisesta ymmärtänyt. Viljely ja kasvit olivat Gurlin juttu.

Lisäksi nuori nainen tiesi Arvidin saaristolaisten tapaan osallistuvan viinan salakuljetukseen. Mies kätki pirtukanistereita saareensa.

Gurli ei moista suvainnut. Hän oli uskonnollinen ja salakuljettaminen oli syntiä. Viinalla läträäminen tietysti myös, vaikka pikarillisesta silloin tällöin Jumala tuskin mieltään pahoitti.

Arvid ja Gurli vuonna 1970.
Arvid ja Gurli Nyholm vuonna 1970.Espoon kaupunginmuseo

Arvid oli kuitenkin sinnikäs. Hän oli mieltynyt nättiin, seuralliseen ja työteliääseen Gurliin.

Neljä pitkää vuotta kalastaja mielitiettyään kosiskeli - eikä lopulta turhaan.

Gurli on kertonut tunteidensa lämmenneen pikku hiljaa. Kosintaan suostuessaan hän oli jo umpirakastunut hiljaiseen ja hyvätapaiseen Arvidiinsa.

Pariskunta avioitui vuonna 1929.

Gurlin talo.
Nyholmien talo Pentalassa. Taustalla näkyy ruokokattoinen ranta-aitta.Toni Määttä / Yle

Kova työihminen ei valittanut koskaan

Arvid opetti nuorikkonsa kalastuksen saloihin. Siihen tarvittiin muun muassa kilon verran tiiliä.

Tarkka kilotuntuma oli tarpeen, jotta osasi punnitsematta nostaa oikean määrän silakoita kalalaatikkoon. Tiilien avulla Gurli oppi tuntemaan näpeissään jämptisti, milloin kalaa oli kilon verran.

Kalastus oli rankkaa. Keväisin Gurlinkin piti nousta aamuyöllä yhden aikaan rysiä nostamaan. Kalaisa silakkarysä painoi pari tuhatta kiloa.

Rannassa saalis kauhottiin haavilla laatikoihin ja siirrettiin moottoriveneeseen. Sitten päästeltiin Helsingin Kauppatorille silakoita myymään.

Kun alkuiltapäivästä ehdittiin takaisin kotiin, oli kokattava lounas, ruokittava lehmä, kanat ja siat, ja hoidettava päälle normaalit huushollityöt. Ajan tapaan ne kuuluivat naisväelle.

Kukaan ei koskaan kuullut Gurlin valittavan.

Gurlin keittonurkkaus.
Gurlin piti kantaa vesi ja puut keittiöön. Hän rakasta murukahvia ja joulukoristeita.Toni Määttä / Yle

Gurli hoiti perennoja kuin lapsia

Lydia-anopin ja Elsa-kälyn, perinteisten kalastajanaisten kummastukseksi Gurli raivasi Pentalaan laajat viljelypalstat. Kalastajapiireissä oli totuttu korkeintaan perunankasvatukseen.

Gurli istutti Pentalaan marjapensaita ja rivitolkulla kukkia, vihanneksia ja juureksia.

Lumikellojaan ja narsisseja Gurli möi myös kauppatorilla. Aina 1950-luvulle saakka kukkamyynti oli tuottoisa bisnes ja Gurli sai lisänimen Lumikello-Gurli.

Nyholmin pariskunnan suureksi pettymykseksi heille ei siunaantunut lapsia. Gurli hukutti surunsa ja tarmonsa kukkiin. Hän hoiti perennoja kuin lapsiaan.

Gurli Nyholm
Gurli Nyholm ja kukkaketo.Espoon kaupunginmuseo

Kesäasukkaat kohtaavat alkuperäiskansan

Kaupunkilaiset alkoivat pitää "sesonkiluonteista maalaismaisuutta" muodikkaana jo 1800-luvun loppupuolella. Myös Nyholmit saivat lisätienestiä kesäasukkaista.

He vuokrasivat suveksi kotinsa helsinkiläisperheille, yksi perhe alakertaan ja toinen ylös. Itse pariskunta muutti pieneen huonemökkiin tilallaan.

Puolin ja toisin ihmeteltiin naapureiden elämänmenoa. Kesävieraat töllistelivät saaren työteliästä ja merituulten ahavoittamaa ”alkuperäiskansaa”.

Saarelaiset taas seurasivat huvittuneina kesäsukkaiden joutenoloa, kroketinpeluuta ja uimarantaelämää. Vaikka samat perheet saattoivat tulla kesä toisensa jälkeen Pentalaan, kaveerausta ei saarelaisten ja vieraiden välillä ollut.

Arvid Nyholm asettaa verkkoa kuivumaan 1920-luvulla.
Arvid Nyholm asettaa verkkoa kuivumaan 1920-luvulla.Espoon kaupunginmuseo

Päivä jolloin taivas repesi

Gurlin elämä oli työtä aamusta iltaan. Arvid ei siihen pakottanut, itse Gurli halusi hoitaa kaiken viimeisen päälle.

Sitten tuli vuosi 1956 ja päivä, jolloin taivas repesi.

Gurli ja Arvid olivat saaneet silakkasaaliinsa myytyä Helsingin Kauppatorilla. Myrsky näytti nousevan ja muut kalastajat päättivät jäädä satamaan sään kohentumista odottamaan. Arvid tuumi heidän ehtivän myrskyn alta kotiin.

Toisin kävi. Rajuilma puhkesi Helsingin selällä. Gurli ja Arvid kamppailivat vellovassa meressä henkensä edestä. Arvid ajoi venettä ja vaimo äyskäröi vettä.

Tuntikausien taistelun jälkeen he vihdoin pääsivät Melkin saaren rantaan.

Kuolemanväsynyt Gurli kaatui maahan ja puhkesi itkuun. Hän itki tuntikausi, niin kuin ei koskaan ennen.

Se oli hermoromahdus.

Oli ollut liikaa työtä, liikaa tukahdutettua surua lapsettomuudesta, liikaa mielipahaa anopista ja kälystä, jotka eivät tulokasta hyväksyneet.

Tuon päivän jälkeen Gurli opetteli ottamaan rennommin. Hän alkoi pitää päiväkirjaa, kirjoittaa runoja ja kutoa metritolkulla iloisenraitaisia mattoja.

Gurlin vuode.
Gurlin vuode keittiössä. Päällä on emännän kutoma räsymatto.Toni Määttä / Yle

Yksin saaressa

Rakas puoliso Arvid kuoli juuri ennen 81-vuotissyntymäpäiväänsä aivoverenvuotoon vuonna 1972.

Vaikka sukulaiset kovin patistivat, Gurli ei halunnut jättää Pentalaa. Miksi ihminen nyt kotoaan lähtisi?

66-vuotias Gurli jaksoi yhä kantaa veden kaivosta ja pilkkoa klapit uuniin.

Seuran tarpeessaan Gurli toisinaan huikkaili rannalta tuntemattomiakin ihmisiä kahville tai syömään.

”Syömään” ei tarkoittanut valmista ruokapöytää. Kun ihmiset astuivat tupaan, Gurli alkoi usein vasta koota tarpeita kaapeista ruuanvalmistusta varten. Näin juttuseura oli taattu ainakin pariksi tunniksi.

Vieraitaan emäntä viihdytti pöytälaatikkorunoillaan.

1970-luvun lopussa Gurlista tuli saaren ainoa ympärivuotinen asukas. Kaikki muut ympäriltä muuttivat talvikaudeksi pois.

Gurli ei talvea pelännyt. Hän koristeli kotinsa muovikukkasin, piti huolen, että kirjoitusvihkoja ja matonkudetta riitti ja siirsi puhelimen keskelle keittiönpöytää, kädenulottuville.

Syksyllä 1986 Gurli sai sairaskohtauksen. Hän menetti liikunta- ja puhekykynsä. Pää toimi loppuun saakka, sen näki silmistä.

Seuraavana keväänä, lumikellojen aikaan, Gurli Nyholm kuoli. Hän oli 81-vuotias.

Korjaus 27.7. klo 15:50: Jutun alussa tarkennettu tieto, että Gurli Nyholm oli saaren historian viimeisiä ympärivuotisia asukkaita, ei viimeinen.