Luottoluokittaja antoi optimistisen ennusteen Kreikan talouden elpymisestä

Standard & Poor's arvelee muun muassa, että Kreikan julkiset rakennushankkeet piristävät maan matkailua, ja tuovat sitä kautta pontta talouskasvulle.

Standard & Poor's
kreikan lippu ja kahden euron kolikko
S&P nosti Kreikan luottoluokitusta kesäkuussa yhdellä pykälällä luokkaan B+.Ismo Pekkarinen / AOP

Luottoluokittaja Standard & Poor's (S&P) näkee Kreikan talouden elpymisen entistä kirkkaammassa valossa.

Aiemmin luottoluokittaja piti velkakriisin kourissa olevan maan yleisnäkymiä "vakaina", mutta kuvailee Kreikan tilannetta nyt "positiiviseksi".

S&P pitää todennäköisenä, että Kreikka uudistaa verojärjestelmäänsä ja kehittää elinkeinoelämäänsä. Myös julkisten rakennushankkeiden arvellaan piristävän matkailua ja tavaraliikennettä, jotka tuovat uutta pontta kotimaiselle talouskasvulle.

Euroryhmä pääsi kesäkuussa sopimukseen Kreikan lainojen uudelleen järjestelyistä ja pidennetyistä maksuajoista. Sopimus mahdollistaa Kreikan irrottautumisen lainaohjelmasta elokuussa.

S&P nosti Kreikan luottoluokitusta kesäkuussa yhdellä pykälällä luokkaan B+. Luottoluokitusta S&P ei tällä kertaa nostanut.

Lähteet: AFP