Kuopakselta haetaan aiempaa useammin yksiöitä – perheasuntojen kysyntä romahti

Kuopakselta asuntoa hakeneista noin 70 prosenttia haluaisi yksiön.

opiskelija-asunnot
Tyhjä opiskelija-asunto Kuopiossa.
Matti Myller / Yle

Opiskelijat hakevat aiempaa merkittävästi useammin yksiöitä Kuopakselta. Yksiöiden suosio on kasvanut jo pidemmän aikaa ja samalla soluasuntojen kysyntä on vähentynyt.

Kuopion Opiskelija-asunnoille on tullut kesän aikana noin tuhat asuntohakemusta. Hakijoista noin 70 prosenttia haki yksiötä.

Yksiöiden suosion kasvuun on vaikuttanut se, että opiskelijat siirtyivät viime elokuussa yleisen asumistuen piiriin, kertoo Kuopaksen toimitusjohtaja Tuula Vartiainen.

– Asumistuen maksimimäärä on noin 395. Tästä nettotuki on vähän reilut 310 euroa, kun se vuotta aiemmin oli vähän reilut 210 euroa. Se raja, minkä alle vuokran pitäisi olla, on noussut ja yksiöitä haetaan hyviltä paikoilta, koska asumistuki kattaa niin merkittävän osan vuokratuloista.

Yli puolet asuntoa hakeneista on saanut asunnon, mutta Kuopaksella on myös runsaasti vapaita asuntoja. Perheasuntojen kysyntä on Vartiaisen mukaan vähentynyt rajusti. Kuopaksella on tällä hetkellä tyhjillään viitisenkymmentä perheasuntoa.

– Tilanne johtuu siitä, että Kela (siirryt toiseen palveluun) maksaa yleisen asumistuen yhteisesti vuokralaisille ja asuinkumppanin tulot vaikuttavat tukeen, jos asuntoon tehdään yhteinen vuokrasopimus.

– Meidän järjestelmämme ei taivu siihen, että perheasuntoon tehtäisiin erilliset sopimukset. Siksi olemme muuttamassa perheasuntoja soluasunnoiksi, Vartiainen kertoo.

Vartiaisen mukaan opiskelijoiden kannattaa hakea nyt yksiöiden lisäksi myös kaksioita.

– Koska perheasuntojen kysyntä on romahtanut, niin kaksioita annetaan jopa yhdelle. Niitä olisi vapaana esimerkiksi Haapaniemeltä.