Rankkasade tulvi sisään eteläpohjalaishotelliin lauantaina – vuosi sitten remontoidun hotellin korjaustarpeet selvitetään nopeasti

Hotelli Kivitipun toiminta Lappajärvellä on palautumassa normaaliksi lauantaisen rankkasateen jäljiltä. Sadevesi tulvi sisään hotelliin katosta ja esimerkiksi wc-tilojen kautta.

vesivahingot
Vastaanottokeskus perustetaan Kivitippuun Lappajärvellä.
Hotelli Kivitippu kärsi vesivahinkoja lauantaisessa ukkosmyrskyssä.Pasi Takkunen / Yle

Toimitusjohtaja Arja Virtanen oli lauantaina illalla työvuorossa Lappajärven Kivitipussa, kun rankkasade alkoi noin iltakahdeksalta. Virtanen kertoo ajatelleensa ensin, että viime aikojen helteet purkautuvat viimein sateeseen, mutta havahtuneensa hetken kuluttua siihen, että vettä tulikin selvästi tavallista enemmän.

– Hämäryys laskeutui, kun vettä tuli niin paljon, Virtanen sanoo.

Kivitipussa havahduttiin nopeasti siihen, että vesi alkoi tulvia esimerkiksi wc-tiloissa. Myös ravintolan puolella vettä alkoi vuotaa kattorakenteista.

– Kutsuttiin palokunta paikalle ja se tulikin nopeasti, Virtanen sanoo.

Päivystävä palomestari Anssi Nahkala kertoi Iltalehdessä (siirryt toiseen palveluun) (21.7.), että hotellin kattokaivot ja rännit eivät ehtineet vetää sitä sademäärää, joka katolle tuli parinkymmenen minuutin ukkoskuuron aikana.

Onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta, vaikka vaaratilanne oli todellinen.

– Isoin riski [vahingoille] oli ravintolassa, missä on sähköpistokkeita sekä ruokatarjoilupöydissä että lattianrajassa, Arja Virtanen sanoo.

Anssi Nahkalan mukaan vesi pääsi valumaan myös yhteen sähkökaappiin ja sananmukaisesti kiehui lattialla olevissa pistorasioissa.

Asiakkaana olleet sähkömiehet avuksi

Ravintolatila jouduttiin tyhjentämään ja majoittuvia asiakkaita pyydettiin siirtymään huoneisiinsa. Arja Virtanen kehuu ravintolan asiakkaina olleita sähkömiehiä avusta.

– He lähtivät heti avuksi katsomaan tilannetta ja, kun saatiin suurin vesimäärä lapioitua pois, olivat vielä sittenkin apuna. He osoittivat todella voimakasta yhteisöllisyyttä.

Kivitipussa oli vahinkohetkellä noin 250 asiakasta.

Arviot vahingoista tällä viikolla

Kivitipun ravintolasta on osa, noin 30 asiakaspaikkaa, vielä poissa käytöstä. Ravintolatilana voidaan tarvittaessa käyttää Lappajärvi-salia. Muuten hotellin ja ravintolan toiminta on palautunut lähes normaaliksi.

Arviot sateen aiheuttaman vesivahingon laajuudesta ja korjaustarpeista sekä -kustannuksista tehdään nyt alkuviikosta. Taloudellisia vahinkoja on Arja Virtasen mukaan vielä liian aikaista arvioida.

– Meillä oli tupa ja hotelli täynnä väkeä. Oli oikeastaan kesän ensimmäinen oikea ”rytinälauantai”. Harmittaa, mutta ei näille [luonnonilmiöille] voi mitään. Ne tulevat yhtäkkiä ja asiat on hoidettava kuntoon.

Kivitipun laaja remontti valmistui viime kesänä.