Puhdistamattomia jätevesiä vuoti Saimaan Satamalahteen Mikkelissä – "Lievä jäteveden haju siellä on"

Satamalahdesta otetaan näytteitä vedenlaadun selvittämiseksi. Vedessä uimista ei suositella.

Jätevesivuoto
Mikkelin satamalahti.
Mikkelin Satamalahteen vuoti kymmeniä kuutioita jätevettä puhdistamon laitevian seurauksena.Esa Huuhko / Yle

Mikkelin Satamalahteen on vuotanut jätevettä.

Mikkelin vesilaitoksen mukaan Kenkäveronniemen jätevedenpuhdistamolta vuoti tänään aamupäivällä 51 kuutiometriä puhdistamatonta jätevettä Mikkelin sataman lahteen. Vuodon aiheutti laiterikko.

Mikkelin vesilaitoksen verkostopäällikkö Sami Kaipaisen mukaan vuoto johtui puhdistamon jätevesivirtoja ohjaavan logistiikkayksikön hajoamisesta.

– Logistiikkayksikön automatiikka lopetti toiminnan. Puhdistamon tuloruuvit pysähtyivät, ja jätevettä pääsi vuotamaan ylivuotoputkesta Satamalahteen, Kaipainen sanoo.

– Vuotanut määrä ei ole kauhean iso. Paikka on kuitenkin hankala, koska vuoto sattui lahdenpohjassa, jossa vesi ei pääse virtaamaan, sanoo ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen Mikkelin kaupungilta.

Pasonen kertoo, että saman kokoluokan vuotoja tapahtuu silloin tällöin jätevesilaitoksissa, mutta Mikkelissä ei viime vuosilta ole tiedossa vastaavaa tapausta.

– Kävin katsomassa paikan päällä, kun sain tietää tapahtuneesta. Lievä jäteveden haju siellä on, mutta ohikulkija ei sitä välttämättä huomaa, arvioi Pasonen.

Ensimmäisiä tietoja vuodon vaikutuksista lähipäivinä

Vesilaitoksen mukaan laiterikko on nyt korjattu. Satamalahdesta otetaan näytteitä vedenlaadun selvittämiseksi.

– Näytteitä otetaan viimeistään huomenna. Niiden avulla selviää, miten vuoto vaikuttaa veden ravinnekuormaan ja hygieeniseen laatuun. Esimerkiksi bakteerien määrä tutkitaan. Ensimmäisiä tuloksia saadaan luultavasti keskiviikkona, kertoo Pasonen.

Uimista Satamalahdessa ei suositella. Jos iho joutuu kosketuksiin veden kanssa, tulee iho pestä huolellisesti.

– Vielä on vaikea arvioida, miten kauan vuodon vaikutukset vedessä näkyvät, toteaa Pasonen.

Juttua päivitetty 23.7. kello 15:15: Lisätty verkostopäällikkö Sami Kaipaisen kommentit jätevesivuodon syystä.

Juttua päivitetty 23.7. kello 14:48: Ympäristöpäällikkö Hanna Pasonen kertoo, miten vuodon vaikutuksia tutkitaan.