Työllisyys kohenee ennätysvauhtia – tamperelaisessa vientiyrityksessä riittää töitä niin ihmisille kuin roboteillekin

Työttömyysluvut ovat vuodessa kaunistuneet selvästi. Varsinkin monet vientiyritykset ovat vahvassa vedossa. Tamperelainen Koja Oy investoi kymmeniä miljoonia euroja tuotantoon Suomessa.

työllisyys
Kari Saarinen, KOJA
Asentaja Kari Saarinen työskentelee puhallintehtaassa kokoonpanotöissä.Marjut Suomi / Yle

Asentaja Kari Saarinen kokoaa prosessipuhaltimia Koja Oy:n uudessa tehtaassa Tampereen Sarankulmassa. Saarinen on ollut Kojan palkkalistoilla jo yli 20 vuotta. Hän uskoo, että töitä puhallintehtaassa riittää tulevaisuudessakin.

– Yhtiö on tehnyt suuria investointeja. Uskon, että töitä riittää.

Uuden puhallintehtaan ja samalla tontilla sijaitsevan tuotekehitys- ja testauskeskuksen avajaisia juhlittiin tammikuussa 2018. Yritys sijoitti Tampereen investointeihin 20 miljoonaa euroa.

Teknologiainvestoinnit ovat tuoneet tehtaalle muun muassa entistä suurempia hitsausrobotteja. Saarinen ei robotteja pelkää.

– En usko, että ne vievät ihmisiltä töitä ainakaan kovin äkkinäisesti. Robotit ovat hyvä lisä, ja ne tottelevat ihmistä.

Vienti vetää sekä länteen että itään

Koja-yhtiöt on 83-vuotias perheyritys, jolla on tehtaat Tampereella ja Jalasjärvellä. Tampereella valmistetaan teollisuuden prosessipuhaltimia muun muassa paperikoneisiin ja voimaloihin. Rakennusten ja laivojen ilmankäsittelylaitteet tehdään Jalasjärvellä.

Tuotannosta menee vientiin lähes 80 prosenttia. Suurimmat vientimaat ovat Saksa, Ruotsi, USA ja Venäjä. Osa viennistä on suoraa, osa laitteita, joita yhtiö toimittaa muille suomalaisille vientiyhtiöille.

Matti Sippola, toimitusjohtaja KOJA-yhtiöt
Toimitusjohtaja Matti Sippolan takana on iso siipipyörä, joka on puhaltimen sydän. Nimi Koja on sorvattu yhtiön perustajien nimistä. Insinööri Oskari Koivunen ja rakennusmestari Väinö Aalto perustivat yhtiön vuonna 1935. Nykyisin yritys on Aallon perheen omistuksessa.Marjut Suomi / Yle

Koja Oy:n toimitusjohtaja Matti Sippola kertoo, että kasvuvauhti on kova.

– Olemme kasvaneet muutamassa vuodessa noin 250 henkilöä työllistävästä yrityksestä yli 300 henkilöä työllistäväksi yritykseksi.

Kojassa uskotaan siihen, että tuotanto kannattaa pitää Suomessa.

– Täällä on korkeaa teknologiaa ja osaamista, joka on aidosti meidän suomalaisten käsissä. Siksi meidän on järkevää sijoittaa Suomeen, sanoo toimitusjohtaja Matti Sippola.

Nousukausi ja viennin kova veto ei kestä ikuisesti. Huonompiin aikoihin on pakko varautua.

– Ainoa tapa varautua suhdanteiden muutoksiin on kehittää jatkuvasti tuottavuutta ja kilpailukykyä. Tämä on perheyritys, jossa omistajat katsovat asioita pitkäjänteisesti.

Mies hitsaa KOJA:n tehtaalla
Kojan puhallintehtaassa hitsaavat sekä ihmiset että robotit.Marjut Suomi / Yle

Pirkanmaalla työttömyys vähenee ennätysvauhtia

Pirkanmaan on vientimaakunta. Se näkyy myös työllisyystilastoissa. Työttömyysluvut alkavat lähestyä nousukauden 2006 – 2008 tasoa.

Kesäkuussa 2018 työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla viidenneksen vähemmän kuin kesäkuussa 2017.

Työllisyys on parantanut koko maassa. Nopeinta työttömyyden lasku on ollut Pirkanmaan lisäksi Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.