Kari Enqvistin kolumni: Tekoäly tulee tuhoamaan ajattelun

Ihmisen maailma on muuttumassa – ehkä eniten sitten teollistumisen. Suomen päättäjät ovat muutoksen mukanaan tuomista haasteista pihalla, kirjoittaa kosmologian professori Kari Enqvist.

Kari Enqvist
Kari Enqvist
Kari Enqvist.Henrietta Hassinen / Yle

Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Henry Kissinger ei roiku älymystön suosikkilistoilla. Tyhmäksi häntä ei kuitenkaan voine syyttää. Siksi on syytä huolestua, kun nyt, 95 täytettyään, Kissinger on havahtunut varoittamaan tekoälyn tuhoavan ajattelun.

Samaa olen alkanut pelätä minäkin.

Valtaosa tulevaisuuden tutkijoiden esille nostamista haasteista liittyy tavalla tai toisella tekoälyyn. Näin myös Risto Linturin ja Osmo Kuusen hiljattaisessa, kahdenkymmenen vuoden päähän katsovassa raportissa (siirryt toiseen palveluun). Heidän mukaansa Suomen päättäjät ovat näistä haasteista lyhykäisesti ilmaistuna pihalla.

Mutta niin tuntuu olevan valtaosa muistakin suomalaisista. Saamme kuulla latteuksia, kuten ”olemme selvinneet aina ennenkin kaikista muutoksista, miksipä emme nytkin”. Tai perushumanistisia puuskahduksia tyyliin ”mutta ei tekoäly osaa oikeasti ajatella”.

Tulevaisuutta ei voi pohtia ilman numeroita. Ne ovat monille vastenmielisiä, mutta ne ovat oleellisia. Tulevaisuus ei tietenkään ole matematiikkaa, mutta menneisyyttä ja nykyhetkeä voidaan luonnehtia numeroilla. Ja ne numerot lukitsevat tulevaisuuden reunaehdot.

Katsotaan siis numeroita sadan vuoden takaa. Silloin maapallolla eli 1,6 miljardia ihmistä. Tänään meitä on 7,6 miljardia. Toisin sanoen: väkiluku on kasvanut liki 400 prosenttia. Tämän kasvun ylläpitäminen on vaatinut jo luontaisesti 400 prosenttia enemmän työläisiä kaivamaan ojia, kantamaan rakennuksilla lautoja ja ompelemaan vaatteita. Samalla rakennemuutoksen kautta vaikkapa hevosmiehistä tuli rekkakuskeja.

1900-luvun aikana uusi teknologia tuhosi valtavasti työpaikkoja mutta samalla loi niitä lisää.

Seuraavan sadan vuoden kuluessa maapallon väkiluku ei kasva 400 prosenttia. Vuonna 2050 meitä arvioidaan (siirryt toiseen palveluun) olevan korkeintaan 30 prosenttia enemmän.

Fysikaalinen maailmamme ei enää oleellisesti muutu, joten talous voi kasvaa vain tehostumalla. Samalla tekoäly hävittää työpaikkoja. Optimistit tietenkin povaavat, että uusia syntyy aivan kuten viimeisen sadan vuoden aikana. He keksivät nimikkeitä, jotka ovat suoraan tieteiskuvitelmista: tekoälyavustaja, kohinanpoistaja.

Varmaan työpaikkoja syntyykin. Mutta kuinka monta?

Sillä jos tällainen tehtävien uusjako on tulevaisuudessa niin helppoa, miksei sitä tehdä jo tänään? Miksi meillä on työttömiä? Mikseivät he ryhdy esimerkiksi koodareiksi – heikäläisistä on huutava pula.

Vastaus on, että matka rekkakuskista koodariksi on liian pitkä.

Niinpä seuraavat sata vuotta eivät millään voi olla digimaailmaan sijoittuva toisinto 1900-luvusta. Jokaisesta varastomiehestä ei voi tulla kohinanpoistajaa, mitä sellainen ikinä tekeekään.

Kaiken lisäksi tekoäly tulee viemään myös koodarien työt. Tästä voin lyödä vaikka vetoa. Kaikki algoritminen suorittaminen voidaan ennen pitkää korvata tekoälyllä. Ja suuri osa työpaikoista perustuu algoritmiseen suorittamiseen: rutiineihin, joita hyödyntäen ihmiset saavat asioita aikaisiksi.

Tekoäly ei ajattele. Siinä humanisti on oikeassa, tosin yhdentekevällä tavalla. Valtaosa töistämme ei näet vaadi filosofointia tai kvanttifysiikkaa vaan kokemusta. Sen tekoäly hankkii silmänräpäyksessä.

Se laskee sokeana ja mitään ajattelematta tukenaan valtaisa laskukapasiteetti ja datamassa. Se mukautuu ja opettaa itsensä taitajaksi käymällä läpi kaikki mahdolliset tilanteet. Se oppii sekunneissa rutiinit, joiden saavuttamiseksi ihminen tarvitsee kokonaisen työuran.

Ajattelua ei enää tarvita. Tämä oli Kissingerin pelko aikakausilehti Atlanticin kesäkuun numerossa (siirryt toiseen palveluun). Että valistuksen aikakausi, joka nosti ihmisjärjen eettisten ja filosofisten valintojemme keskiöön, on tulossa päätökseensä. Että sen korvaavat data ja algoritmit.

Oma pelkoni on lisäksi uusköyhälistön synty. Tämä tekoälyn syrjäyttämien joukko ei ole pelkästään vailla mielekästä työtä vaan tuotannon kannalta pelkkä turhake.

Kun järki ja ajattelu menettävät otettaan, valheet korvaavat helposti totuuden. Kovaääninen puhe, retoriikka ja kuvakkeet korvaavat kirjallisen, punnitun päättelyn sekä diktaattorit demokratian.

Katsokaa ympärillenne ja kysykää: mahtaako tästä olla jo merkkejä? Katsokaa internetiä. Katsokaa Trumpia ja Putinia. Katsokaa Kiinaa. Katsokaa Amerikkaa ja eurooppalaista uusnationalismia.

Suuri tuuli on nousemassa. Ihmisen maailma on muuttumassa – ehkä eniten sitten teollistumisen. Jospa vain tietäisimme, miten siihen voi varautua.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.