Viisikymmentä vuotta sitten kenelläkään ei ollut kiire saarella, josta pääsi pois vain hitaalla höyrylaivalla

Hailuotoon mahdollisesti tuleva silta muuttanee saaren elämää suuresti. Kalevi Annunen muistaa edellisen suuren muutoksen, joka tapahtui viisikymmentä vuotta sitten.

vesikulkuneuvot
Hailuoto-laiva lähdössä Oulun Kauppatorin rannasta.
Kooste Saari nousee merestä -dokumenttielokuvasta.

Ne joilla on asiaa mantereelle eli Euroopan puolelle kuten luotolainen sanoisi, kertyvät vähitellen heräävistä taloista tienvarteen autoa odottamaan. Se lähtee Kirkonkylältä ja poimii uniset odottajat mukaansa. Kulku suuntautuu saarta halkovaa tietä pitkin Petsamon laituriin, missä Hailuoto-laiva odottaa tulijoita lähtöhetkeen valmistautuen.

Näin kuvaa saaren heräämistä aamuun Hailuodossa 1950-luvulta lähtien kesänsä viettänyt kirjailija Matti Hälli käsikirjoittamassaan Saari nousee merestä -dokumenttielokuvassa (siirryt toiseen palveluun) (Youtube) saaren heräämistä aamuun vuonna 1965.

Elämä oli verkkaisempaa

Elokuvassa laivan nuori farkkutakkinen ja kiharapäinen kansimies käsittelee köysiä ja työntää aluksen irti Petsamon laiturista. Nyt sama mies seisoo samalla laiturilla Ojakylänlahdella kesällä 2018 ja kertoo tarinaansa Ylen toimittajalle.

– Hailuotolainen elämänmeno oli rauhallista silloin. Saisi olla samanlaista nykyäänkin, sanoo laivalla kansimiehenä työskennellyt hailuotolainen Kalevi Annunen.

Kalevi Annunen ja Petsamon laituri Hailuodon Ojakylänlahdella.
Puoli vuosisataa sitten Kalevi Annunen oli nuori mies. Petsamon laiturikin näytti Hailuodon Ojakylänlahdella silloin vähän toisenlaiselta.Timo Sipola / Yle

Aika oli vielä 1960-luvulla Hailuodossa kokonaan toinen. Saaressa oli vain muutama auto. Luotolaisten kulkuvälineitä olivat traktorit, hevosrattaat, polkupyörät ja apostolinkyyti eli omat jalat.

Kun tuli asiaa Ouluun tai kauemmaksi, Petsamon satamassa hypättiin
Hailuoto-laivaan, jolla pääsi Oulun Kauppatorille. Ylös oli noustava varhain, sillä Ojakylänlahdelta lähdettiin aamulla viiden aikoihin.

Pienen laivan mukavuudet

Sanomalehti Kaleva oli kehunut Hailuotolaivan aloittaessa elokuussa 1920 sen olevan ”warustettu kaikilla niillä nykyajan mukawuuksilla, joita tällaisella lyhyellä linjalla kohtuudella woidaan waatia”.

– Eihän niitä mukavuuksia paljon ollut. Oli kaksi matkustamoa, kansihytti ja alapirtti, kovat penkit, sähkövalo ja kahvinmyyntipiste. Hyttipaikka oli kalliimpi. Alapirtti ja kansipaikat olivat halvempia. Vessa oli ja siitä taisi tavara siihen maailmanaikaan mennä suoraan mereen, muistelee Annunen.

Vaikka laiva oli pieni, väylä Petsamon eli Ulkokarvon laiturille Ojakylänlahdelle kävi pitkien pohjoistuulijaksojen aikana vähän veden aikaan usein matalaksi. Silloin kapteeni Pauli Annunen saattoi kuuluttaa laivan kovaäänisellä matkustajia jakautumaan tasaisemmin laivalle, jotta alus saatiin tasapainoon mahdollisimman matalan syväyksen saamiseksi.

Joskus Annunen saattoi komentaa väkeä siirtymään laivan toiselle laidalle kova tuulen kallistaessa alusta.

Vapaapäiviä ei tunnettu

Laivan miehistö ei vapaapäiviä tuntenut, eikä kahdeksantuntista työpäivää. Käytännössä laivalla työskennelleiden päivän pituus oli yli 12 tuntia.

Lauantaisin päivä saattoi olla vieläkin pidempi, kun piti ajaa kaksi reissua ja joskus purjehdittiin myös Oulunsalon Varjakan kautta.

– Vapaata pidettiin talvella, sanoo kansimiehenä 1960-luvulla laivalla työskennellyt Kalevi Annunen.

Laiva kulki saaren ja mantereen välilä joka päivä avovesikaudella.
Laiva kulki saaren ja mantereen välilä joka päivä avovesikaudella.Marko Väänänen/ Yle

Merimatka kesti noin 2,5 tuntia eli perillä oltiin puoli kahdeksan aikoihin. Oulussa oli lähes työpäivän verran aikaa hoitaa asioita, sillä paluukyyti lähti torinrannasta vartin yli kolmen iltapäivällä.

Töissä ei Oulussa käynyt Hailuodossa asuvista tuolloin juuri kukaan, vaan saari eli omaa elämäänsä pitkälti luontaistaloudessa. Entisiä luotolaisia oli toki töissä Oulussa. He pitivät yhteyttä syntymäsaarensa monin eri tavoin.

Laiva liikennöi joka päivä

Ajan henki näkyi myös Hailuoto-laivan työllistävässä vaikutuksessa. Laivalla oli kapteeni ja konemestari, kaksi kansimiestä, lämmittäjä ja kahvinkeittäjä. Pauli Annunen toimi laivan kipparina lähes koko sen 48-vuotisen toiminnan ajan.

Kahvikokki Maija Vesa myi laivalla kahvia, pullaa ja limukkaa. Laivalla ei tarjoiltu alkoholia. Silloin tällöin saattoi tosin joku kaupungin pitkäripaisessa piipahtanut isäntä olla hieman maistissa saarelle palatessa.

Kalevi Annusen mukaan laiva oli mukava työpaikka.

– Sai porista ihmisten kanssa välillä, hän muistelee.

Laiva liikennöi toukokuun puolesta välistä joulukuulle joka päivä ja joskus kesälauantaisin kahdestikin, kun kaikki halukkaat eivät olisi 99 matkustajan alukseen kerralla mahtuneet. Normaalina arkipäivänä matkustajana oli yleensä parikymmentä hailuotolaista, jotka kävivät päivällä mantereella.

– Eipä ne jääneet sinne hotelleihin roikkumaan, Annunen sanoo.

Kermaa, kalaa ja jäkälää

Viikonloppuisin ja jahtiaikaan väkeä saattoi olla tungokseen asti.

Menomatkalla saaresta vietiin paitsi matkustajia myös kalat, kermat, marjat ja käsityöt. Maitoa ei mantereelle viety, vaan siitä eroteltiin separaattorilla kerma. Sitä kertyi kymmenkunta tonkkaa päivässä. Kurnaali eli nykyisin suosittu rasvaton maito juotettiin vasikoille.

Hailuoto-laiva kävi sulan veden aikana joka päivä kääntymässä Oulussa toukokuusta joulukuulle.
Hailuoto-laiva kävi sulan veden aikana joka päivä kääntymässä Oulussa toukokuusta joulukuulle.Pohjois-Pohjanmaan museo: Uuno Laukan kuvakokoelma

Hailuodosta Saksan markkinoille nostettua jäkälää kulki laivan mukana pahvilaatikoihin pakattuna pieniä eriä. Suurin osa jäkälästä vietiin mantereelle proomuilla.

Oulun rannassa lastattiin laivaan Hailuodon kauppojen tarvitsemat elintarvikkeet ja päivittäistavarat, rehut, lannoitteet ja polttoaineet.

– Oulun päässä ei laivamiehistöllä ollut vapaa-ajan ongelmia, kun tavaraa hiissattiin eeskahtaa, Annunen hymähtää.

Menneen maailman logistiikkaa

Ainoa yhteys alkutalven ja kevään kelirikon aikaan, ennen jääteitä ja avovesikautta, oli hätätapauksissa lentokone.

– Kelirikkoaikaan piti varautua, ettei tullut nälkä, sanoo Annunen.

Petsamon laiturista Ojakylänlahden Ulkokarvossa on jäljellä vain jäänteet.
Petsamon laiturista Ojakylänlahden Ulkokarvossa on jäljellä vain jäänteet.Marko Väänänen / Yle

Höyrylaiva kulki haloilla (siirryt toiseen palveluun) (Kirjastovirma, Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä), ja sitä kului metreittäin vuorokaudessa. Nykyaika alkoi kuitenkin hiipiä saarelle laivan mukana. Kesän kuluessa saattoi puolenkymmentä autoa kulkea laivan etukannella poikittain saarelle, missä autolla liikennöitävässä kunnossa olevia teitä ei juuri ollut.

Traktorien jäljiltä hiekkaisilla sivuteillä oli niin syvät raiteet, ettei sinne autolla ollut asiaa.

Saaressa oli pieni linja-auto, ja sillä Eino Kujala kuskasi matkustajia Kirkonkylän, Ojakylän ja Petsamon sataman väliä.

Lähimpänä Oulua olevaan Santosen niemeen ei ollut vielä tietä, ja Vasken kylän ainoa päivittäinen yhteys ulkomaailmaan oli laivayhteys. Moottoriveneellä laivalta kuljetettiin merellä odottavaan laivaan Santosen matkustajat. Samalla haettiin postit sekä tavarat laivan tullessa mantereelta. Ouluun menevään laivaan vietiin Vaskesta kalalaatikot.

Lautta toi nykyajan saarelle

Kesällä 1968 alkanut lauttaliikenne toi saareen manterelaisten autot. Vain kaksi viikkoa lauttaliikenteen alkamisen jälkeen paloi Hailuodon kirkko, silloin Suomen vanhin puukirkko.

Saarella puhuttiin yleisesti, että sen olisi sytyttänyt turisti. Virallisesti palon syy on edelleen tuntematon.

Laiva toimii nykyään kahvilana Lumijoen Varjakassa. Vuonna 1920 Varjakan edustalla sattui laivan tuhoisin onnettomuus, jossa viisi ihmistä hukkui heidän ahtauduttaan liian pieneen veneeseen matkatavaroineen.
Laiva toimii nykyään kahvilana Lumijoen Varjakassa. Vuonna 1920 Varjakan edustalla sattui laivan tuhoisin onnettomuus, jossa viisi ihmistä hukkui heidän ahtauduttaan liian pieneen veneeseen matkatavaroineen.Marko Väänänen / Yle

Monella muullakin tapaa elämä muuttui.

– Lautan myötä alkoivat kiireet. Ihmiset alkoivat kulkea mantereella töissä. Väsyksissä illalla tulivat takaisin. Autot lisääntyivät ja nykyaika tuli Hailuotoon, Annunen muistelee.

Lue lisää:

Tie jatkuu silmänkantamattomiin – havainnekuvat paljastavat Suomen pisimmän maayhteyden massiiviset mittasuhteet

Jää ohenee Hailuodon tiellä