Satakunnan Aluetaksin toimitusjohtajalle potkut – taustalla tappio kilpailutuksissa

Satakunnan Aluetaksin hallitus päätti tiistaina vapauttaa Aluetaksin toimitusjohtajan Hannu Ahon tehtävistään.

taksiliikenne
Taksi Juusto Kajaani Taksiliikenteessä eletään suuren muutoksen aikaa.
Lucas Holm / Yle

Satakunnan Aluetaksin toimitusjohtaja Hannu Aho on saanut potkut. Aluetaksin hallitus päätti asiasta tiistaina. Hallituksen tiedotusvastaavan Sinikka Santasen mukaan päätös syntyi pitkän harkinnan tuloksena. Aho vapautetaan tehtävistään välittömästi.

– Emme halua Aluetaksista kommentoida asiaa enempää.

Osa satakuntalaisista taksikuskeista on ollut tyytymättömiä Satakunnan Aluetaksin johdon toimintaan. Taustalla on aluetaksin tappio kilpailutuksissa, jotka koskivat muun muassa Kelan taksikyytejä. Kela-kyytien välitys siirtyi kuun alussa turkulaiselle yhtiölle.

Noin kaksikymmentä taksikuskia allekirjoitti viime viikolla adressin koskien kuskien luottamuspulaa Satakunnan Aluetaksin toimitusjohtajaa Hannu Ahoa kohtaan.