1. yle.fi
  2. Uutiset

Tässä Ralliradion aikataulu: Koko rallin ajan tuloksia, kisatunnelmaa ja illalla rakastettu Bensaa suonissa

Yle Ralliradio selostaa suorana Neste Rallin tapahtumat torstain lähdöstä sunnuntain maaliin saakka.

Lyhyet
Jussi Lindroos (vas.) ja Tony Melville selostavat jälleen yhdessä vuoden 2017 Suomen MM-rallia.
Jussi Lindroos (vas.) ja Tony Melville selostavat jälleen yhdessä vuoden 2018 Suomen MM-rallia.Tomi Hänninen

Ne, jotka eivät pääse seuraamaan kisaa reittien varsille tai haluavat juuri siellä pysyä parhaiten kärryillä kisatilanteesta, voivat seurata sekuntipeliä ja nostattaa tunnelmaa Ralliradion avulla.

Ralliradio seuraa nopeatempoisessa kisassa sekä WRC1-luokan että WRC2-luokan kärkikuljettajien menoa kaikilla erikoiskokeilla ja huoltotauoilla. Kisastudio palvelee suomeksi, englanniksi ja välillä jopa viroksi.

Studiossa ovat koko rallin ajan Jussi Lindroos, Sanna Pirkkalainen, Tony Melville ja asiantuntija Riku Tahko.

Ralliradion tiimi koostuu erikoiskokeita kiertävistä reporttereista, varsinaisesta kisastudiosta Paviljongin ytimessä, radiotalon ohjaamosta sekä tekniikka- ja tuotantoportaasta. Uutuutena Moksin ja Tuohikotasen erikoiskokeilta ralliyleisön tunnelmia välittää Hanna Seikola.

Rallipäivien hulvattomilla jatkoilla Ralliradio vaihtaa vapaalle J-P Taskisen Bensaa suonissa –ohjelmalla. Ralliyleisön ääneen päästävä Bensaa suonissa on saanut tänä vuonna luvan jatkaa ohjelmaa keskiyön jälkeenkin avoimen lopun -periaatteella torstai-, perjantai- ja lauantai-iltana.

Aikataulu:

TO 26.7.

08.10- Testierikoiskoe, Vesala. Toimittajina Joni Pakarinen ja Riku Tahko.

16.13 Ralliradion etkot: Minna Matintupa ja Henri Berg.

18.00 Ralliradio: ensimmäinen kisapäivä.

21.30- Bensaa suonissa: J-P Taskinen. Puh. 014-4444 993.

PE 27.7.

06.00- Rallihuomenta!

07.30 Ralliradio: toinen kisapäivä.

21.30- Bensaa suonissa: J-P Taskinen. Puh. 014-4444 993.

LA 28.7.

07.00- Rallihuomenta!

08.00 Ralliradio: kolmas kisapäivä.

20.00- Bensaa suonissa: J-P Taskinen. Puh. 014-4444 993.

SU 29.7.

07.00- Rallihuomenta!

08.15 Ralliradio: neljäs ja viimeinen kisapäivä.

17.00 Ralliradio 2018 lähetys päättyy.

Ralliradio kuuluu:

FM-taajuuksilla: 99,3 MHz (Jyväskylä) ja 97,0 MHz (Pihtipudas)

Yle Areenassa

Facebook: YLE Ralliradio

Twitter: @ralliradio

Instagram: #Ralliradio

Lue seuraavaksi