Kreikan maastopalojen uhriluku nousi 79:ään

Kreikan maastopaloissa edelleen kateissa olevien ihmisten määrä on vielä epäselvä, mutta pelastusviranomaisten mukaan ainakin 79 on saanut surmansa.

Kreikka
Palomiehet sammuttavat maastopaloa Kinetan kylässä lähellä Ateenaa
Palomiehet sammuttavat maastopaloa Kinetan kylässä lähellä Ateenaa 24. heinäkuuta.Angelos Tzortzinis / AFP

Kreikan maastopalot ovat tilastojen pahimmat. 77 ihmistä sai surmansa vuoden 2007 paloissa Evian saarella. Nyt kuolleita on kertynyt paloviranomaisten tiedottajan, Stavroula Malirin mukaan jo 79.

Ainakin 187 on loukkaantunut, mukaanlukien 23 lasta. 82 oli tiistai-iltana vielä sairaalahoidossa, osa heistä kriittisessä tilassa.

Kadoksissa on vielä ihmisiä, mutta heidän määräänsä ei ole julkistettu. Malirin mukaan palokunnat ja poliisi ovat saaneet ilmoituksia kymmenistä kadonneista, mutta osa kadonneista on saattanut jo löytää omaistensa luokse ilman, että asiasta on muistettu ilmoittaa viranomaisille.

Pelastustyöntekijät jatkavat yhä maanantain ja tiistain palojen tuhojen tutkintaa. Talojen raunioissa ja palaneissa ajoneuvoissa saattaa olla vielä lisää kuolonuhreja. Erityisen pahoja tuhot ovat Ateenan itäpuolella sijaitsevassa Matin pikkukaupungissa, jonka kuvataan tuhoutuneen paloissa täysin.

Kartta Kreikan maastopaloista.
Yle Uutisgrafiikka

Keskiviikkona palot on enimmäkseen saatu jo hallintaan, mutta muun muassa Kinetassa, Ateenan länsipuolella tuli uhkaa vielä taloja. Myös Matin alueella on vielä yli 280 palomiestä jälkisammutustöissä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters