1. yle.fi
  2. Uutiset

Noin 500 pyytänyt hyvitystä DBTL-lipuista

Lipun hinnasta sai takaisin puolet Tom Jonesin keikan peruuntumisen vuoksi.

Turku
Tom Jones
Tom JonesCsaba Krizsan / EPA

Noin 500 lipunostajaa on pyytänyt hyvitystä Tom Jonesin peruuntuneen konsertin vuoksi. Jonesin oli tarkoitus esiintyä keskiviikkona Urheilupuiston yläkentällä osana DBTL-festivaalia. Artisti peruutti esiintymisensä alkuviikolla sairastumisen vuoksi.

Konsertin peruuntumisen vuoksi kävijöille tarjottiin korvaukseksi puolta lipun hinnasta. Tapahtuman järjestäjä Henri Kulmala kertoo, että noin 20 henkilöä on vaatinut enemmän korvausta.

Lippuja oli alun perin myyty tähän iltaan noin 4 000. Jonesin korvaajana esiintyvät muun muassa Jari Sillanpää ja Danny.

Juttua päivitetty klo 16.06. Hyvitystä vaatineiden määrä on noussut. Aiemmin heitä oli noin 300.

Lue seuraavaksi