Maakotkien pesintä onnistui huonosti – vain sata poikasta rengastettiin tänä kesänä

Pesintätulos oli heikko lähes kaikkialla maakotkan levinnäisyysalueella Suomessa. Maakotkien pesintä sujui yhtä huonosti myös viime vuonna.

maakotka
Maakotkan pesä puussa
Petteri Polojärvi, Metsähallitus

Maakotkilla on ollut huono pesintäonni tänä kesänä. Metsähallituksen teettämien pesätarkastusten mukaan pesintätulos oli heikko lähes kaikkialla maakotkan levinnäisyysalueella Suomessa.

Pesistä löytyi vain 101 rengastusikäistä poikasta. Viime vuosina on rengastettu keskimäärin noin 140 poikasta kesässä. Myös onnistuneiden pesintöjen määrä on keskimäärin noin 40 prosenttia tämänvuotista suurempi.

Metsähallituksen mukaan heikon pesintätuloksen syy on maakotkien huono ravintotilanne, erityisesti kanalintujen vähäinen määrä.

Maakotkien pesintä meni yhtä huonosti myös viime vuonna.

Valtaosa reviireistä on poronhoitoalueella

Suomessa tunnetaan 543 maakotkareviiriä. Kesän pesätarkastuksissa todettiin noin 380 asuttua maakotkareviiriä, 86 onnistunutta pesintää ja 101 rengastusikäistä poikasta.

Vuoden 2018 aikana on löydetty viisi uutta maakotkareviiriä. Niistä neljä löytyi maakotkan levinneisyysalueen eteläosasta Suomessa.

Tunnetuista reviireistä noin 80 prosenttia on Lapissa ja noin 90 prosenttia poronhoitoalueella.

Metsähallitus maksaa ilmoittajalle seurannalle aiemmin tuntemattomasta maakotkan pesästä 100 euron löytöpalkkion. Maakotkien reviirien tunteminen on tärkeää erityisesti porotaloudelle, sillä maakotkan aiheuttamat vahingot korvataan poronhoitajille reviirien perusteella.