Näyttelijä ja laulaja Hanna-Riikka Siitonen on kuollut 47-vuotiaana – Puoliso: ”Hän teki musiikkia loppuun saakka”

Monipuolinen taiteilija sairasti pitkään kroonista syöpää.

Hanna-Riikka Siitonen
Hanna-Riikka Siitonen.
Hanna-Riikka Siitonen 1970 - 2018.Anu Köyhäjoki-Järvinen / Yle

Näyttelijä, laulaja ja musiikintuottaja Hanna-Riikka Siitonen on kuollut. Siitonen menehtyi maanantaina pitkäaikaiseen sairauteen. Kuoleman vahvistaa hänen puolisonsa, näyttelijä-ohjaaja Janne Virtanen.

– Hanna-Riikka nukkui pois maanantaina. Vaikka hän sairasti pitkään ja tilanteen vakavuus oli tiedossa, siihen lopulliseen lähtöön ei osaa varautua, Janne Virtanen sanoo.

– Ikävä, huoli ja suru ovat suuria. Kaipaus on kova, Virtanen jatkaa.

Hanna-Riikka Siitonen oli kuollessaan 47-vuotias. Hän syntyi Helsingissä vuonna 1970.

Taikapeili ja Euroviisut

Näyttelijä ja laulaja tuli tunnetuksi 1990-luvulla Taikapeili-yhtyeestä ystävänsä Nina Tapion kanssa. Yhtyeellä oli useita hittejä.

Teatteritaiteen maisteriksi valmistunut Siitonen esiintyi teattereissa, musikaaleissa, televisiossa ja radiossa.

Siitonen oli myös Suomen kysytyimpiä taustalaulajia ja arvostettu pedagogi. Hän esiintyi useissa Euroviisuissa ja toimi esimerkiksi Idols-ohjelman laulunopettajana.

Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen.
Nina Tapio ja Hanna-Riikka Siitonen euroviisujen Suomen-karsinnan aikaan vuonna 2006.Heli Sorjonen / Yle

Uudessa päivässä alusta asti

Hanna-Riikka Siitonen näytteli vuodesta 2010 eli alusta asti Lissun roolia Ylen suursatsauksessa Uusi päivä -sarjassa. Hän jäi vuodenvaihteessa sarjasta sairaslomalle, mutta jatkoi musiikin tuottamista.

Sarjan viimeisiä jaksoja on kuvattu tällä viikolla. Sarjan pääohjaaja Janne Virtanen kertoo, että viimeisessä, vielä julkaisemattomassa Uusi päivä -jaksossa kuullaan myös Siitosen tekemää musiikkia.

– Hän oli tekemässä sarjaa koko sen taipaleen ajan. Hän teki musiikkia viimeiseen jaksoon vielä tänä kesänä. Yhteinen toive oli, että tämä projekti saataisiin maaliin. Hanna-Riikka toivoi, että teen Uuden päivän loppuun. Näin tapahtui. Olen iloinen ja kiitollinen, että saatiin tehdä yhdessä töitä monta vuotta, Janne Virtanen kertoo.

– Hanna-Riikalla oli erittäin hyvä työmoraali. Hän eli niin kuin opetti. Hän halusi aina, että kaikki saavat tulla mukaan porukkaan ja että ketään ei jätetä yksin.

Siitonen ja Virtanen kohtasivat vuonna 2001 Turussa Vartiovuoren kesäteatterissa.

– Hän näytteli prinsessa Esmeraldaa ja minä Zorroa. Näytelmän tunteet siirtyivät yksityiselämään. Ihastuttiin ja rakastuttiin.

Hanna-Riikka Siitonen.
Hanna-Riikka Siitonen Uuden päivän Lissuna.Laura Pohjavirta / Yle

Pitkäaikainen sairaus

Hanna-Riikka Siitonen puhui avoimesti julkisuudessa parantumattomasta sairaudestaan. Hän sairasti kroonista kilpirauhassyöpää vuodesta 2000. Sairaus levisi myöhemmin keuhkoihin. Ensimmäiset ennusteet puhuivat viidestä vuodesta. Siitonen kuoli 18 vuotta diagnoosin jälkeen. Sairaudessa oli useita vaikeita vaiheita. Siitonen kiitti useaan kertaan haastatteluissa perheen ja ystävien tukea.

– Silloin kun kohtaa akuutin tilanteen niin kuin olen kohdannut, niin joutuu kohtaamaan pelon, mitä en koskaan aiemmin ollut kohdannut. Ja siitä selviäminen on vaikeaa. Siihen tarvitaan muita ihmisiä. Siitä ei kukaan selviä yksin, Siitonen kertoi Ylen haastattelussa vuonna 2016.

Hanna-Riikka Siitosella ja Janne Virtasella on kouluikäinen tytär. Siitosen vanhemmat ovat viihdetaiteilija Matti ”Fredi” Siitonen ja Helsingin entinen kaupunginjohtaja, ylipormestari Eva-Riitta Siitonen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska (siirryt toiseen palveluun).

Korjaus 26.7. kello 9.34 korjattu Eva-Riitta Siitosen titteli.

Lue myös:

Taikapeilistä Uuteen päivään, näistä Hanna-Riikka Siitonen muistetaan – Katso arkistopalat

"Välillä tuntuu siltä, että peli on pelattu"