Ina Mikkolan kolumni: Sinkkuelämää täytti 20 vuotta – "ajasta jälkeen jäänyt sarja on elitistinen ja stereotyyppinen"

Ikoninen Sinkkuelämää -sarja oli ilmestyessään rohkea ja vallankumouksellinen kuvaus naisen seksuaalisuudesta. Nyt katsottuna Sinkkuelämää tuntuu menneisyyteen jääneeltä ja monessa mielessä ongelmalliselta, kirjoittaa Ina Mikkola.

kolumnit
Ina Mikkola
Ina MikkolaKalevi Rytkölä / Yle

Tehdessäni tv-sarjaa, joka käsitteli pornoa ja seksuaalisuutta, haastattelin Japanissa erästä nuorta naista seksilelubailuissa. Hän totesi, kuinka Sinkkuelämää tv-sarja on vaikuttanut siellä vapauttavasti seksuaaliasenteisiin.

Japanissa naisten masturbaatio on niin suuri tabu, että kaikenlainen itsensä koskettelu nähdään epäsoveliaana. Ei siis ihme, että tämä ikoninen, avoimesti masturbointia käsittelevä tv-sarja näyttää yhä toisenlaista mallia japanilaisille naisille.

Naisen kommentti Sinkkuelamää-sarjan vaikutuksesta seksuaaliasenteisiin jäi mietityttämään. Sarja täytti tänä vuonna 20 vuotta. Kannattaako siitä tosiaan ottaa vaikutteita vieläkin? Onko se kestänyt aikaa?

Ilmestyessään Sinkkuelämää-sarjaa pidettiin rohkeana feministisenä tv-sarjana, jossa voimakkaat seksuaalisesti vapautuneet itsenäiset naiset olivat pääroolissa.

Tv-sarjat kuvaavat aina aikaansa. Samalla ne muokkaavat tapaamme ajatella. Siksi päätin katsoa kaikki Sinkkuelämää-tuotantokaudet läpi tuorein silmin.

Tuntien katselumaratonin jälkeen minussa heräsi kahdenlaisia tuntemuksia.

Sarja on edelleen vallankumouksellinen ja relevantti, mutta samalla jäänyt menneisyyteen. Se on todella ongelmallinen monessa mielessä.

Sinkkuelämän tapa käsitellä avoimesti naisten seksuaalisuutta on edelleen raikas. Naiset ottavat oman seksikkyytensä haltuun, satunnaisia seksisuhteita ei tuomita ja naisen nautinto on yhtä tärkeää kuin miehen. Naisen ainoa tehtävä ei ole vain mennä naimisiin ja saada lapsia, vaan tasa-arvoisen tärkeää roolia elämässä näyttelee intohimoinen suhtautuminen työhön.

Päähenkilö Carrien “neronleimaukset” sukupuolirooleja pohdittaessa jäävät tasolle “ovatko miehet vain naisia, joilla on pallit”.

Sarjan ongelmat liittyvät yksipuoliseen käsitykseen sukupuolesta ja jopa virheellisiin käsityksiin seksuaalisuudesta. Sarjassa miehet ja naiset esitetään todella stereotyyppisesti, kun vertaa siihen, kuinka paljon enemmän puhumme nykyään sukupuolen moninaisuudesta ja perinteisten sukupuoliroolien rikkomisesta. Sinkkuelämää katsoessa tekisi mieli huutaa #notallmen ja #notallwomen.

Ja on muitakin sukupuolia kuin vain miehet ja naiset!

Päähenkilö Carrien “neronleimaukset” sukupuolirooleja pohdittaessa jäävät tasolle “ovatko miehet vain naisia, joilla on pallit”.

Sarjan naiset stereotypisoivat itseään tyylillä “nalkuttaminen on naisten dna:ssa” ja miehet yksinkertaistetaan seuraavasti: "Miehet eivät puhu, he vain tappelevat. Johtuu testosteronista”.

Yhdessä jaksossa sarjan neljä päähenkilöä kieltävät täysin biseksuaalisuuden olemassaolon, pitävät sitä naurettavana ja luotaantyöntävänä. Tämä kohtaus on sarjan yksi nihkeimmistä.

Toisessa jaksossa seksuaalisesta kokeilunhalustaan tunnetusta Samanthasta puolestaan “tulee lesbo”. Muut naiset vertaavat “lesboksi muuttumista” siihen, että yhtäkkiä “muuttuisi kengäksi”. Ei näin.

Todennäköisesti Samantha on biseksuaali, siis sellainen, jonka olemassaolon nämä samat naiset olivat aiemmassa jaksossa kieltäneet.

Sinkkuelämää-elokuvan kohtaus.
Sinkkuelämää tähdittivät Cynthia Nixon, Sarah Jessica Parker, Kristin Davis ja Kim Cattrall.New Line Cinema / AOP

Nykyään puhutaan paljon kehopositiivisuudesta eli siitä, että kaikki kehot ovat arvokkaita ja kapeista kauneusihanteista pitäisi päästä eroon. Toinen vahva virtaus on intersektionaalinen feminismi. Siis se, että sukupuolen lisäksi tulee huomioida myös muita yhteiskunnalliseen asemaan vaikuttavia tekijöitä kuten esimerkiksi etnisyys, yhteiskuntaluokka ja vammaisuus.

Kehopositiivisuuden ja intersektionaalisuuden näkökulmista tarkasteltuna Sinkkuelämää on floppi. Ensinnäkin sarja on harvinaisen elitistinen: ei haluta poistua Manhattanilta esikaupunkialueille, syödään ja juodaan kalliisti, ostellaan noin vain 500 dollarin kenkiä ja sisustetaan tyyriisti omistusasuntoa. Duunarielämää ylenkatsotaan.

Ärsyttävää on myös, kuinka lähes jokainen mies esitellään statuksen, varakkuuden, staminan ja ulkonäön kautta.

Vaikka sarja sijoittuu New Yorkiin, eri etnisyyksien sulatusuuniin, sarjan päähenkilöiden lisäksi lähes kaikki sarjan sivuhenkilöt ovat vitivalkoisia. Neljä päähenkilöä ovat vallitsevien kauneusihanteiden mukaisia hyvin hoikkia länsimaalaisia, varakkaita koulutettuja naisia, jotka myös deittailevat lähinnä vastaavanlaisia miehiä.

Ärsyttävää on myös, kuinka lähes jokainen mies esitellään statuksen, varakkuuden, staminan ja ulkonäön kautta. Aivan kuin juuri ne olisivat ne tärkeimmät asiat, joita mieheltä pitää vaatia.

#Metoo:n jälkeen on suorastaan oksettavaa, että sarjassa katsotaan läpi sormien mieshahmoa, joka ilman naisten suostumusta salakuvaa heitä harrastamassa seksiä. Myös se, että sarjassa mainitaan cooleina tyyppeinä leffamoguli Harvey Weinstein ja Donald Trump, on surkuhupaisaa. Tällainen ajasta jälkeen jääminen on toki väistämätöntä, onhan sarjassa vielä käytössä lankapuhelimet.

Onneksi tarjolla on tuoreempiakin sarjoja. New Yorkiin sijoittuvista sarjoista jokseenkin realistisempaa arkea ja moninaisempaa kehonkuvaa tarjoaa Girls, etniset kysymykset korostuvat hönöhuumorin kautta The Mindy Project -sarjassa, jonka päähenkilönä on intialaistaustainen lääkärinainen, ja Broad Cityn hulvaton mimmikaksikko tovereineen käsittelee oivaltavan hauskasti esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, varallisuuteen ja etnisyyteen liittyviä kysymyksiä. Tässä onnistuu myös naisten vankilaan sijoittuva sarja Orange Is the New Black. Rodullistetun naisen asemaa ja seksuaalisuutta käsittelevät oivallisesti Insecure, Chewing Gum, She’s Gotta Have It ja Dear White People. You Me Her päästää puolestaan tutkailemaan kolmen ihmisen muodostamaa polyamorista suhdetta.

Jos tv-sarjat vaikuttavat meihin, me voimme vaikuttaa siihen, mitä katsomalla vaikutumme.

Ina Mikkola

Ina Mikkola on toimittaja, juontaja, sisällöntuottaja ja dj. Hän on toiminut mm. Ylen Hullu juttu-ohjelman toimittajana ja Bassoradion juontajana. Mikkolan Ideoimaa ja toimittamaa dokumentaarista tv-ohjelmaa Ina <3 Porno esitettiin Subilla ja se on nähtävissä Katsomossa. Ina rakastaa vintage-vaatteita ja on intohimoinen elokuvien kuluttaja action-elokuvista art house teoksiin.