Lehmushunaja tuo mieleen isoisän – lajihunajissa maistuu luonnon monimuotoisuuden koko kirjo

Yhdestä kasvilajista peräisin oleva lajihunaja vaatii mehiläistarhurilta enemmän työtä, mutta lopputulos palkitsee. Stanislav Jašille Espoosta kerätty lehmushunaja tuo mieleen Tšekkoslovakian ja isoisän.

mehiläiset
Mehiläisiä pesän kennolla.
Jos tiedät mitä teet, voit avata mehiläispesän paljain käsin.

Stanislav Jaš avaa yhden kuudesta mehiläispesästä. Toimittaja ja kuvaaja seuraavat toimitusta asianmukaisissa suojavarusteissa, mutta tarhurilla itsellään on päällään farkut ja t-paita. Sellaisessakin asussa voi mehiläispesälle mennä, jos tietää mitä tekee.

– Tämä on oikein kiltti mehiläinen, rauhallinen, Jaš vakuuttaa.

Kaksi miestä mehiläispesällä.
Stanislav Jaš pärjää pesällä ilman suojavarusteita.Tero Ylioja / Yle

Jos pesää alkaisi purkaa kunnolla, esimerkiksi etsisi kuningatarta alemmista laatikoista, alkaisi tulla piikistä. Tosin silloinkin saatettaisiin päästä melko pitkälle ennen ensimmäistä tujausta.

– Vanhat lentomehiläiset, eli ne, jotka pistäisivät ensimmäisenä, ovat näin päivällä ulkona pesästä.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa, että aina täytyy olla varovainen. Kokeneellekin mehiläistenhoitajalle allerginen reaktio saattaa tulla yllätyksenä. Jaš pitää aina mukanaan kyypakkausta, etenkin silloin, kun pesällä on vieraita, kuten nyt.

Pistoksilta tarhuri ei voi välttyä. Esimerkiksi hunajaa kerätessään Jaš suojautuu kyllä muuten, mutta hanskoja hän ei tykkää pitää käsissään niiden huonon tuntuman vuoksi.

Neljä maata, neljä tapaa tarhata

Kuusi vuotta Suomessa asunut Stanislav Jaš on syntynyt Tšekkoslovakiassa. Siellä mehiläistenhoidolla on pitkät perinteet. Esimerkiksi Jaš itse tarhaa jo neljännessä polvessa.

Maaliskuussa Jaš aloitti työt Suomen Mehiläishoitajain Liiton toiminnanjohtajana. Ensimmäiseksi hän halusi tutustua jäseniin. Pitkä maa yllätti. Kun etelässä jo hoidettiin mehiläisiä täyttä päätä, Joensuussa oli metri lunta. Pitkä talvi tuo luonnollisesti värinsä mehiläistarhaukseen.

Mehiläinen kukassa.
Tero Ylioja / Yle

Ennen Suomea hän on tarhannut mehiläisiä myös synnyinmaassaan sekä Ranskassa ja Belgiassa. Joka maassa käytetyt tekniikat, pesät ja välineet, jopa mehiläisrodut ovat erilaisia.

Myös hunajan markkinoinnissa on eroa: Euroopassa yhden kasvin medestä valmistetuilla lajihunajilla on pitkät perinteet.

Luonnon monimuotoisuus löytyy lajihunajasta

Jaš levittää pöydälle seitsemän hunajapurkkia. Jokaisen purkin hunaja on jo silmämääräisesti tarkasteltuna erilaista.

Suomessa hunaja kerätään useimmiten kerran vuodessa, jolloin tuloksena on kaupan hyllyltä tuttua monikukkahunajaa.

Erilaisia hunajapurkkeja pöydällä.
Tero Ylioja / Yle

Lajihunajan kerääminen vaatii enemmän työtä, sillä pesä on tyhjennettävä ennen kohdekasvin kukintaa ja toisaalta hunaja on kerättävä heti kukinnan jälkeen, jolloin sekoittumista muihin mesilähteisiin ei ehdi tapahtua. Kerätyt määrät ovat usein pieniä, ja myynnissä kotimaista lajihunajaa näkee lähinnä torikojuissa.

– Mehiläiset päättävät itse, mihin ne menevät. Toisaalta tiedämme, että kun löytyy hyvä mesilähde, ne suosivat sitä. Silloin ne menevät pääsääntöisesti sinne hakemaan houkuttelevista kasveista, kertoo Jaš.

Lajihunajan tarkempi määritys voidaan tehdä laboratoriossa hunajaan jääneestä siitepölystä.

Hunajahipsterin taivas

Pöydällä on muun muassa voikukka-, tattari-, lehmus- ja härkäpapuhunajaa. Erikoisinta on tumma mesikastehunaja, jota mehiläiset ovat keränneet puissa olevista kirvoista. Tämä kesä on ollut niin kuiva, että mesikasteen kerääminen on onnistunut poikkeuksellisen hyvin.

Joka hunajalla on selkeästi oma makunsa, värinsä ja koostumuksensa. Esimerkiksi keväällä ensimmäisenä tuleva voikukkahunaja maistuu lakritsaiselta ja sen jälkimaku on pitkä, kun taas mesikastehunaja maistuu toffeiselle ja yrttiselle.

– Mesikastehunajaa suosittelen leivänpäälle tai sellaisenaan. Jos laitat sitä teehen tai uunileivonnaisiin, kaikki se tuoksu ja maku häviää, opastaa Jaš.

Jašin suosikki on lehmushunaja, joka maistuu mintulta, timjamilta ja mentolilta. Se tuo mieleen Tšekkoslovakian ja isoisän. Lajihunajamaailma voisi helposti olla hipsterin seuraava taivas.

Kaupunki tuottaa laatuhunajaa

Mehiläistenhoito ei ole pelkästään maalaisten laji. Kaupungissakin mehiläiset viihtyvät ja keräävät jopa erinomaista hunajaa. Siitä on todisteena Espoon Lillklobbenin pesistä kerätty keväinen hedelmäpuuhunaja, joka on menestynyt hunajakilpailuissa. Saasteita kaupunkihunajasta ei löydy. Vielä 1980-luvulla polttoaineissa käytetty lyijy saattoi päätyä hunajan sekaan, mutta nykyisin esimerkiksi tutkitut espoolaishunajat ovat olleet puhtaita.

Aivan mitä tahansa siivekästä ei kannata kaupunkiin kuitenkaan rahdata.

– Tunnen kuningatarkasvattajan, jolta saan hyviä kuningattaria. Mehiläiset ovat kilttejä eivätkä parveile herkästi. Jos parveilua tapahtuu kaupungissa, tulee siitä haittaa enemmän kuin hyötyä.

Mehiläistarhauksen arvo ei ole pelkästään hunajassa. Usean viljelykasvin tai marjojen sadot jäisivät minimaalisiksi ilman mehiläisten apua. Pölytyksen todellista arvoa on vaikea mitata rahassa. Esimerkiksi Lillklobbenissa mehiläiset auttavat Espoon vanhimman maatilan kasvien pölytyksessä.

Kolmen rodun kauppa

Suomen yleisin tarhamehiläisrotu on italialaista alkuperää. Toiseksi yleisin on euroopasta tuotu krainilainen rotu.

Pohjois-Euroopassa aiemmin valtalajina ollut tumma mehiläinen on vähitellen tulossa takaisin. Se kehittyy keväällä hitaasti, mutta toisaalta se kerää mainiosti mettä loppukesällä ja syksyllä esimerkiksi kanervasta. Se myös lentää kylmemmällä säällä kuin lajikumppaninsa.

– Sen vanhaa geeniperimää halutaan säilöä, koska emme tiedä, milloin sitä ehkä tarvitaan, sanoo Jaš.

Mehiläisiä pesän lentoaukolla
Lillklobbenin pesien mehiläiset ovat italialaista rotua.Tero Ylioja / Yle

Mehiläishoito on Suomessa esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna nuori laji. Ensimmäiset pesät tuotiin Suomeen 1800-luvulla Ruotsista tai Virosta. Tarhaus on kuitenkin kehittynyt voimakkaasti, ja esimerkiksi suomalaisia tarvikkeita viedään maailmalle parinkin yrityksen voimin.

– Mehiläistenhoitajat ympäri maailman tunnistavat suomalaisten yritysten nimet. Se on aika yllättävää, että ne tietävät, missä Suomi on, Jaš nauraa.