Ilmastonmuutoksen hyöty Suomen talousmetsille katoaa pieniin suihin – tuholaiset pitävät helteistä ja myrskyistä

Tällä vuosikymmenellä kesät ovat olleet niin pitkiä ja lämpimiä, että kuusen pahimman tuhohyönteisen jälkeläisetkin ovat usein ehtineet saada jälkeläisiä.

ilmastonmuutos
Vanha kuusikko.
Jari Flinck

Jos nyt lähtisit kävelylle suomalaiseen kuusimetsään ja sinulla olisi yli-inhimillisen tarkka kuulo, erottaisit puiden huminan ja lintujen laulun seassa ahkeraa nakerrusta.

Kuusten kaarnan kätköissä rouskuttavat puolen sentin mittaiset kuoriaiset, joille ilmastonmuutos on tervetullut sekä säiden lämpenemisen että myrskytuhojen lisääntymisen vuoksi.

Samalla kirjanpainajat ja muut tuhohyönteiset jauhavat puruksi niiden toiveita, jotka ovat ennakoineet, että aiempaa lämpimämmässä Suomessa talousmetsät kasvavat huimasti.

Jos ilmaston lämpenemisestä Suomen oloissa on ajateltu jotakin rahasampoa, niin siihen tuholaiset voivat kyllä tehdä aikamoisen loven, sanoo metsätuhoja kauan tutkinut Antti Pouttu Luonnonvarakeskuksesta.

– Niinhän sitä on ajateltu, että kun me olemme täällä pohjoisessa, niin lisälämpö saa metsät kasvamaan humisten. Ei siitä lämpenemisestä ihan hirveän suurta lisätuottoa tule, vaikka todennäköisesti jonkin verran tuleekin.

Kuivuudesta kuusi kärsii ja kirjanpainaja hyötyy

Kuusten kimppuun käyvä kirjanpainaja on suurin pieni ahmatti suomalaisessa talousmetsässä, ja hellekesä on ollut kirjanpainajan kannalta kaksin verroin hyvä.

– Ne eivät yleensä mene ihan terveeseen puuhun. Mutta kun kuivuuden riuduttamia kuusia on runsain mitoin, niiden ei tarvitse kaukaa etsiä puita, joihin iskeytyä. Ja kaikille varmasti riittää. Se tietysti edesauttaa kannan kasvua, Pouttu sanoo.

Terve kuusi hukuttaa kirjanpainajan pihkaan. Uupunut kuusi ei jaksa – ei varsinkaan, jos hyökkääjiä on paljon. Tuulen tai ihmisen kaatama puu on sitäkin oivallisempi kohde.

Kirjanpainajien käytävät katkaisevat nesteen normaalin virtauksen, kuin verenkierron ihmiseltä. Ilman elämännestettä kuusi pudottaa neulasensa ja kuolee.

Vuonna 2010 todettiin ensi kerran, että kirjanpainajille voi ehtiä syntyä saman kesän aikana sekä lapsia että lapsenlapsia. Aiemmin sukupolvia oli vain yksi vuodessa.

Poutun mukaan lämpösummasta on ennustettavissa, että sukupolvia todennäköisesti tulee tänäkin kesänä kaksi. Tuhojen lisääntyminen on sen mukaista.

– Etelä-Suomesta, Salpausselän eteläpuolelta, ovat ainakin vanhat kuusikot aika lailla hakattu kirjanpainajien takia. Toisaalta on haluttu hakata vanhemmat metsiköt ajoissa, että niistä saataisiin vielä käypää tuloa. Puu, joka muutoin kelpaisi hyväksi tukiksi, menee kirjanpainajien takia energiapuuksi. Arvo laskee aika lailla.

Kirjanpainaja.
Yksittäinen kirjanpainaja on pieni, mutta sillä on joukkovoimaa.Erkki Oksanen / Metla

Lisääntymispaikkojen määrä kasvaa

Aiemmin ilmasto piti kirjanpainajia kurissa. Vuodessa ehti syntyä vain yksi uusi sukupolvi. Myös ihminen on tehnyt osansa, sekä vapaaehtoisesti että lain velvoittamana.

– Suomessa on ollut pitkälti sellainen metsänhoitoinnostus, että myrskyn kaatamia puita on mielellään haettu metsästä pois. Kaatuneet puut ovat erittäin helppoja paikkoja kirjanpainajan lisääntymiselle, kertoo metsätuhotutkija Antti Pouttu.

Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä. Vaikka tahtoa olisi ja vaikka laki metsätuhojen torjunnasta edellyttää, että puutavara viedään nopeasti pois metsästä, korjattavaa voi vastaisuudessa olla kerta kaikkiaan liikaa.

– Kun tulee paha kuivuus ja pahat myrskyt ja vielä tällainen lämpö, yhdistelmä on sellainen, että siinä eivät lain kirjaimet riitä millään. Kaikkea sellaista puuta, missä kirjanpainajat pystyvät lisääntymään, ei varmasti saada metsästä pois.

Jos tämänhetkiset helteet loppuvat rajuihin ukkosmyrskyihin, kirjanpainajat saavat lisää syötävää. Jos ne eivät ehdi hyödyntää kaikkea tänä kesänä, juurineen kaatuneet puut kelpaavat vielä ensi keväänä, Pouttu kertoo.

Välissä kirjanpainajat ottavat talviunet metsän karikkeessa, jossa ne ovat turvassa varsin koviltakin pakkasilta. Uuteen kevääseen ne virkoavat, kun ilma lämpenee parikymmenasteiseksi.

Silmä tarkkana metsässä

Kun kirjanpainajien kanta on lisääntynyt kylliksi, ne pääsevät iskeytymään lähes terveisiinkin puihin.

– Siinä epidemiavaiheessa ne eivät välttämättä tarvitse kuivuuksia tai muita edesauttamaan lisääntymistä. Sitten kuolee ihan tervettäkin metsää, Antti Pouttu sanoo.

Hän kehottaa metsänomistajia käymään touko-kesäkuun vaihteessa tarkistamassa, onko heidän kuusikoissaan kirjanpainajien iskeymiä. Ötököiden puuhat näkyvät purukasoina rungolla, tarkkasilmäisille myös pieninä reikinä.

– Tarkastaa kannattaa myös pitkin kesää, jos se on tällainen kuin nyt. Voi tulla sisarussukupolvia, ja näihin aikoihin voi ruveta tulemaan myös toisia sukupolvia. Puut pitäisi saada pois metsästä kahden viikon sisällä siitä, kun iskeymät on huomattu.

Pouttu myöntää, että usein se ei ole mahdollista. Maaston takia puuta ei pystytä kesällä korjaamaan, tai korjuusta tulisi enemmän tuhoa kuin hyönteisistä. Metsänomistajien oma aktiivisuus on kuitenkin tärkeää, hän painottaa.

Mäntypistiäisen toukkia
Mäntypistiäisen toukat voivat kaluta männyt lähes kaljuiksi.YLE Keski-Suomi / Matti Myller

Leudot talvet eivät tapa

Kirjanpainaja ei ole Suomen metsien ainoa tuhohyönteinen, joka on tällä vuosituhannella voinut yhä pulleammin. Antti Poutun mukaan yksikään tuholaislaji ei ole kärsinyt ilmastonmuutoksesta, eikä helpotusta ole näkyvissä. Lajien kirjo ja yksilöiden määrät vain kasvavat, ja esiintymisalueiden rajat siirtyvät pohjoisemmaksi.

– Esimerkiksi mäntypistiäisistä, männiköiden perinteisistä neulastuholaisista, on aika ajoin ollut isoja epidemioita. Niitä näyttäisi nyt tulevan vähän useammin ja aiempaa pohjoisempana. Tänä vuonna raja on jo Keski-Pohjanmaan kieppeillä, eikä ole mahdotonta, että se näin lämpimän kesän jälkeen leviää vielä pohjoisemmaksi.

Mäntypistiäinen talvehtii munana, ja muna kestää pakkasta 37 asteeseen saakka. Yksikin sitä kovempi pakkasyö riittää tuhoamaan munat, mutta Etelä-Suomessahan ei ole pitkään aikaan ollut sellaisia pakkasia eikä oikeastaan Keski-Suomessakaan, Pouttu tuumii.

Kuusta uhkaavat myös perhonen ja kääpä

Esimerkkinä tuholaisesta, joka Suomesta aiemmin hädin tuskin tunnettiin, Antti Pouttu mainitsee havununnan.

– Se on perhonen, joka toukkana syö pääasiassa kuusta, mutta on hyvin moniruokainen, mustikasta lähtien. 1970-luvulla se oli erittäin harvinainen, siellä täällä joskus jokin havainto, mutta nyt sitä esiintyy yleisesti Vaasa-Kuopio-linjalle asti.

Havununnan yleistyminen on erityisen huono uutinen kuusille, joilla on jo kärsimistä kirjanpainajien takia. Laajat tuhot ovat mahdollisia, mutta eivät ehkä vielä lähivuosina, Pouttu arvelee.

– Sitten on tietysti juurikääpä, joka voi levitä siksi, että maa ei enää ole talvella jäässä. Silloin leviämiskausi kestää koko talven.

Havununna
Havununnanaaraan siipiväli on yli viisi senttiä. Koiras on pienempi.Reima Leinonen/Ely-keskus

Uusia tuholaisia myös jalopuille

Myös juurikäävät ovat havupuiden riesa. Lehtipuilla ei taidakaan olla huolta huomisesta?

Ne pystyvät sopeutumaan lämpeneviin oloihin ehkä paremmin kuin havupuut, mutta niilläkin on tuholaisensa: tunturimittarit, lumimittarit ja hallamittarit syövät koivua ja hallamittarit muitakin lehtipuita, Antti Pouttu vastaa.

– Kyllä niilläkin ottajia on. Mikään puu ei ole riskitön.

Koivut kellertävät nyt lähinnä kuivuuden vuoksi.

Myös lehtipuille tulee uusiakin tuholaisia, etenkin jos Suomessa aletaan ilmaston lämmetessä viljellä nykyistä enemmän jaloja lehtipuita, Pouttu ennakoi.

Vaikka saarni ei ole tällä hetkellä metsätaloudellisesti mitenkään merkittävä, niin siihenkin on ilmestynyt pistiäislaji, joka on tehnyt tänä ja viime vuonna muutamassa paikassa vakavaa tuhoa.

– Puut menivät kesäkuun aikana ihan lehdettömiksi. Nyt ne yrittävät pikkuisen tehdä uutta lehteä, mutta tämä kuivuus haittaa.

Koivu, jonka lehdet syödään alkukaudesta, pelastuu usein juuri siksi, että se kykenee tekemään uuden lehvästön, jos on hyvät olot, Pouttu kertoo.

Nyt koivut kellertävät lähinnä kuivuuden vuoksi. Kallioiden koivut ovat kuivuneet jo ruskeiksi, ja vaikeuksia alkaa olla muuallakin.

– Koivut haihduttavat isoja määriä. Kun vesi loppuu, ne rupeavat ottamaan ravinteita talteen lehdistä ja yrittävät jollakin lailla pärjätä ensi vuoteen.

Tutkija luottaa uusiin keinoihin

Luonnon kiertokulussa tuhohyönteisetkään eivät kuitenkaan ole lopullisesti niskan päällä. Kun puut vähenevät, vähenevät myös tuholaiset.

– Ja ainahan niillekin on ottajia. Tulevat loiset ja taudit ja pedot, jotka syövät niitä, sanoo Antti Pouttu.

Onko metsätuhojen tutkija siis optimisti vai pessimisti?

– Tuhotutkijahan aina tykkää, kun on uusia tuhoja, joista tulee uutta mielenkiintoa tähän hommaan, mutta en ole ihan pessimisti metsätaloudenkaan kannalta.

Aina keksitään uusia keinoja, Pouttu uskoo. Tärkeintä hänen mukaansa on saada metsänomistajille riittävästi tietoa, jotta he osaavat varautua.

– Kyllä minä varmaan optimismin puolelle enemmän kallistun.