Räjähteiden nosto järvenpohjasta jatkuu Kuopiossa – raskasmetalleista saastuneet syvänteet jätetään kuitenkin rauhaan

Tutkija on ollut huolissaan raskasmetallien leviämisestä raivuutyön vuoksi. Puolustusvoimien mukaan räjähteitä ei kuitenkaan tarvitse raivata syvänteistä, josta raskasmetalleja on eniten löytynyt.

räjähdysaineet
Karjalan Prikaatin ponttonilautta
Räjähteiden raivaus on jatkunut Neulalahdessa jo 1990-luvulta lähtien.Pertti Huotari / Yle

Viime vuosien suurin räjähteiden raivausurakka jatkuu tänään Kuopiossa. Neulalahden pohjasta nostetaan sinne viime vuosisadalla upotettuja räjähteitä. Työ kestää lokakuun 5. päivään saakka.

Urakka alkaa lautan kokoamisella ja kohteiden merkitsemisellä vesistöön. Varsinainen raivaaminen alkaa lähiviikkoina. Alueella liikkumista rajoitetaan turvallisuussyistä, mikä vaikuttaa ainakin kalastukseen ja läheisen Viinaniemen uimapaikan käyttöön.

Neulalahti on Suomen suurin "armeijan kaatopaikka", josta on nostettu jo lähes puoli miljoonaa räjähdettä. Aiemmin tänä kesänä Yle uutisoi, että lahden syvänteissä on myös huomattavia määriä lyijyä ja elohopeaa.

Meillä ei ole tiedossa syvänteiden alueelta räjähteitä, jotka pitäisi poistaa.

Janne Aittamaa

Pitoisuudet selittyvät mahdollisesti sillä, että järveen on ajettu ammustarvikkeiden ja räjähteiden lisäksi myös niiden sytytysaineita. Itä-Suomen yliopiston tutkija Samuel Hartikainen kertoi aiemmin Ylelle pitävänsä mahdollisena, että raskasmetallit voisivat lähteä liikkeelle, kun pohjaa häiritään.

"Ei syytä lähteä pöllyttämään"

Nyt alkavissa räjähderaivauksissa ei kuitenkaan tehdä töitä niissä syvänteissä, joista lyijyä ja elohopeaa on eniten löytynyt.

– On mahdollista, että syvännealueilla on räjähteitä. Mutta meillä ei ole tiedossa siltä alueelta räjähteitä, jotka pitäisi poistaa. Ei ole mitään syytä lähteä pöllyttämään, kertoo raivauksista vastaava yliluutnantti Janne Aittamaa Kainuun prikaatista.

Kysymys siitä, kannattaako räjähteitä ylipäänsä raivata Neulalahdesta pohjasta raskasmetallien leviämisen pelossa, on ollut Aittamaan mukaan keskustelussa jo vuosia, vaikka se levisikin julkisuuteen isosti vasta tänä kesänä.

– Kumpi on vaarallisempaa: se, että pöllytetään sedimenttiä, jossa tiedetään olevan pitoisuuksia vai se, että joku ihminen vie kotiinsa räjähteen, räjäyttää sen ja mahdollisesti joku menettää henkensä, hän kärjistää.

Tämänkertaiset raivaukset sijoittuvat Viinaniemen uimapaikan ja Savisaaren puoleisen vastarannan välille. Tarkempaa aluetta Puolustusvoimat ei halua ilmoittaa muun muassa sen vuoksi, että raivaukset houkuttelevat aina toisinaan ei-toivottua väkeä.

– Neulalahdestakin on havaintoja siitä, että on käyty etsimässä myöhemmin niillä alueilla, joilla on raivattu, Aittamaa sanoo.

Turvallisuussyistä ulkopuolisten pitää pysytellä vähintään 200 metrin päässä raivuulautasta tai sukeltajasta. Myös verkkokalastusta on rajoitettu.

Valtava urakka on nyt loppusuoralla

Neulalahden ranta on osa Kuopion lähivuosien tärkeintä rakennusprojektia, Savilahtea. Alueelle on suunniteltu koteja tuhansille ihmisille.

Kun Neulalahden räjähderaivaukset alkoivat 1990-luvulla, järvestä nostettiin paljon käsikranaatteja ja jopa tykistökranaatteja. Sittemmin saalis on ollut pienempää.

Jos raivaukset etenevät suunnitellusti, valtava urakka päättyy ensi vuonna. Silloin puolustusvoimat tekee tilannearvion poliisille ja alueella rakentavalle Kuopion kaupungille siitä, ovatko raivaukset olleet riittäviä. Senkin jälkeen puolustusvoimat on mukana aina, kun järveen esimerkiksi upotetaan imu- tai purkuputkia.

Jos epäilet löytäneesi jostakin vanhan räjähteen, älä koske siihen. Ota siitä kuva ja lähetä kuva paikkatietoineen poliisille. Räjähdettä ei pidä ottaa talteen ja viedä itse esimerkiksi poliisiasemalle.

– Tältäkin kesältä on useita tapauksia, joissa näin on tehty, Kainuun prikaatin yliluutnantti Janne Aittamaa huomauttaa.

Lue myös: Räjähteiden hävittäminen upottamalla oli maan tapa hämmästyttävän pitkään – nyt kukaan ei tiedä, paljonko niitä makaa järvien pohjassa