Stressillä on myönteinen puoli: Eustressi auttaa jaksamaan, ja sitä voi houkutella esiin

Myös myönteinen stressi vaatii palautumista, sillä sekin kuormittaa elimistöä. Jos stressi kääntyy huonoksi, se voi olla hengenvaarallinen.

stressi
Henkilö kirjoittaa paperille.
Muun muassa työsuunnittelulla ja aikataulutuksella voidaan pyrkiä hakemaan eustressiä.Katya Mikhlin

Stressillä viitataan tavallisesti kielteiseen kuormittumiseen. Pidempään jatkuessaan tai äärimmäisen voimakkaana stressi nimittäin muuttuu kielteiseksi, eli distressiksi. Kielteinen stressi kuluttaa voimavaroja, ja voi johtaa uupumiseen tai jopa sairastumiseen.

Eustressi, eli myönteinen stressi, sitä vastoin auttaa onnistumaan. Eustressiä on mahdollista houkutella esiin, kertoo Teknologian tutkimuskeskuksen tutkija Päivi Heikkilä.

– Se on opeteltavissa oleva taito. Eustressin houkuttelu on tosin helpompaa positiivisille ihmisille. Heidän on helpompi nähdä työn ja elämän stressitekijät myönteisemmästä näkökulmasta.

Heikkilä antaa esimerkin tilanteesta, jossa myönteinen stressi on tyypillisesti läsnä: esiintymistilanne.

– Esiintyminen saattaa jännittää, ja paineentunne voi olla vahva. Tilanne on riittävän haastava, ja ihminen joutuu ylittämään itsensä.

– Ihannetapauksessa esiintyminen menee myönteisen stressin vallassa, kun elimistö on virittynyt tilanteeseen, eikä sitä koeta liiallisen jännittäväksi. Ihminen on innostunut, läsnä ja pystyy keskittymään.

Hyväkin stressi kannattaa purkaa

Eustressi antaa siis tarvittavaa potkua käsillä olevasta tehtävästä selviytymiseen. Mutta myös myönteinen kuormitus vaatii palautumista, sillä onhan kyseessä stressitila.

Myönteinen kuormitus voi olla jopa huonoa stressiä salakavalampaa, sillä hyvää stressiä ei välttämättä itse huomaa. Näin voi olla varsinkin hyvin innostavien tehtävien kohdalla.

Nainen työskentelee näyttöpäätteellä.
Jos tehtävä on kovin innostava, eustressiä ei välttämättä huomaa.Henrietta Hassinen / Yle

Vaikka mielenkiintoiseen työhön onkin mukava uppoutua kokonaan, niin välillä olisi hyvä tehdä jotain aivan muuta.

– Esimerkiksi rauhoittuminen eri ympäristössä, kuten mökillä, voi rentouttaa. Liikuntakin on hyvä tapa palautua. Tärkeää ovat myös riittävät yöunet, kuten myös työpäivän tauottaminen, Heikkilä muistuttaa.

Paha stressi voi tappaa

Eustressin synkkä kääntöpuoli on siis haitallinen stressi, jonka seuraukset pitkään kestäessään voivat olla hyvinkin kohtalokkaat.

Työterveyslaitoksen työterveyspsykologian dosentti Kirsi Ahola kertoo, että suomalaiset tutkimusryhmät ovat saaneet tuloksia, että työstressi voi pahimmillaan johtaa sydäntautiin tai sydäntautikuolemaan.

– Siitä on myös paljon tutkimusta, että stressaantunut ihminen toimii tyhmemmin, sillä stressi heikentää tiedon käsittelyä. Lyhytnäköisyys ilmenee myös elintavoissa.

– Eli stressi johtaa tälläkin saralla huonoihin päätöksiin. Syödään huonosti, ei ehditä ulkoilla, ei tavata ystäviä, ei levätä, vaan venytetään päivää.

Tutkimuksien mukaan stressi madaltaa lisäksi vastustuskykyä, jolloin esimerkiksi flunssat tarttuvat helpommin ja haavat paranevat hitaammin, Ahola sanoo.

– On myös alustavia tutkimustuloksia, että pitkään jatkuva kuormitus voi nopeuttaa solujen vanhenemista.

Nainen nojaa päätää toimiston lasiseinään mapit kädessä ja vaikuttaa hyvin uupuneelta.
Uupumukseen voi liittyä se, ettei osaa kieltäytyä asioista, vaan suorittaa liikaa.AOP

Taistele pahaa stressiä vastaan

Ahola muistuttaa, että taistellakseen huonoa stressiä vastaan ihmisen on huolehdittava säännöllisesti omista voimavaroistaan. Se tapahtuu esimerkiksi riittävällä unella, liikunnalla ja sosiaalisella elämällä.

Työpaikoillakaan haasteet eivät saa olla liian suuria, ja kotiin on ehdittävä ajoissa lepäämään.

– Työolosuhteita on seurattava ja kehitettävä yhdessä työpaikalla. On myös varmistettava, että työhön on aina saatavilla tukea, ja että jokainen voi jollain tavalla itse säädellä työtään, Ahola muistuttaa.

Lue aiheesta lisää:

Työ, koulu, harrastukset: arjen kalenterisulkeiset stressaavat, mutta asiantuntijan mukaan se tekee sinulle hyvää

Stressaako työ? Työttömyys vasta stressaakin – Tuore tutkimus katsoo laajasti, millaista on elämä työn ulkopuolella

Sykeanalyysi paljastaa yllättäviä tuloksia – suomalaisten stressaavin päivä on lauantai

Vaativa ja stressaava työ voi altistaa mielenterveysongelmille