Työväenmusiikin perinnettä jatkavat nyt räppärit ja punkkarit: "Kantaa ottavaa laulua on ollut kaikkina aikoina, vaikka aiheet muuttuvat"

Valkeakosken Työväen musiikkitapahtuma houkuttelee nimekkäillä esiintyjillä niitä, joita poliittinen sisältö ei kiinnosta. Työväenmusiikki ei kuitenkaan ole koskaan ollut pelkkää julistavaa paatosta.

poliittinen musiikki
Huora
Jussi Viljamaa

Vesta, Olavi Uusivirta, Apulanta, Mara Balls, Scandinavian Music Group, Reino Nordin.

Äkkivilkaisulla viikonvaihteen Työväen musiikkitapahtuman (siirryt toiseen palveluun) esiintyjäkaarti voisi olla miltä tahansa suomalaiselta kesäfestarilta. Perheen pienimmille on Katti Matikaista ja Hevisaurusta, jokaiselle jotain.

Ohjelmiston pintaa ei kuitenkaan tarvitse paljoa raaputtaa, kun lähes 50 vuotta järjestetyn tapahtuman yhteiskunnallinen ydin löytyy.

Vaikka kyse on työväen musiikkitapahtumasta, eikä työväenmusiikkitapahtumasta, on yhteiskunnallinen laulu läsnä.

Työväenlaulu ennen ja nyt -keikalla esiintyvät Työväen tytöt, Paleface ja Yona, työväenlauluja lauletaan myös perinteikkäässä yöyhteislaulutilaisuudessa Kirjaslammen uimalassa. Sadan vuoden takaista sisällissotaa muistetaan Leif Segerstamin säveltämällä ja Arto Seppälän kirjoittamalla Metsäkansan laulu -melodraamalla.

Musiikin rinnalla tarjoillaan yhteiskunnallista sanaa. Seminaarien ja keskustelutilaisuuksien aiheet polveilevat Hilja Pärssisen elämästä työntekijöiden itsemääräämisoikeuteen.

Työväen musiikkia tutkivan tuottajan ja musiikin monitoimimiehen Tipi Tuovisen mielestä kantaaottava perinne näkyy Valkeakosken tapahtumassa ”enemmän kuin vain akustisena varjona”.

– Joku fiksu on sanonut, että festivaalien päälavoilta kuuluu aina samaa viikutusta ja vaakutusta, mutta se, mitä muilta lavoilta kaikuu paljastaa, ollaanko Kaustisilla vai nykymusiikkijuhlilla. Etenkin lauantai on iltaryyppäämiseen asti ihan oikeaa työväenmusiikkijuhlaa, Tuovinen nauraa.

Marianne Haapoja on johtanut Työväen musiikkitapahtumaa jo 21 vuotta.
Marianne Haapoja on johtanut Työväen musiikkitapahtumaa jo 21 vuotta. Sinä aikana nuorten osuus yleisöstä on kasvanut.Sanna Vilkman/Yle

”Työläisen korva ei ole huonompi kuin herran”

"Tännepäin, täällä marssivat työläiset", julistaa musiikkijuhlan banderolli Valkeakoskea halkovan joen sillalla. Tapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja huomauttaa, että musiikkijuhlan perimmäistä sanomaa ei mitenkään yritetä piilotella.

– Aina silloin tällöin tulee kritiikkiä siitä, että meillä ei ole tarpeeksi työväenlauluja ohjelmistossa. Onhan niitäkin, nyt esimerkiksi ihan omassa konsertissaan. Ja kantaa ottava musiikki on muutakin. Esimerkiksi punkbändi Huoran keikasta tuli paljon ilahtunutta palautetta, se oli monelle uusi ja vaikuttava tuttavuus.

Sitä paitsi isot, valtavirran nimet ovat yhtä lailla työväen mieleen kuin muidenkin suomalaisten, Haapoja huomauttaa.

– Ei tietenkään tulisi mieleenkään valita esiintyjiä, joiden arvomaailma sotii tapahtuman arvoja vastaan. Perehdyn erityisesti teksteihin, ja siihen, että taiteellinen taso on hyvä. M.A. Numminen on joskus sanonut, että työläisen korva ei ole sen huonompi kuin herran.

Tunnettujen nimien turvin tapahtuman talous pysyy pystyssä. Ne myös vetävät paikalle nuoria, ja muita ihmisiä, joita ei perinteinen työväenmusiikki innosta. Siinä auttavat myös ammattiliittojen jäsenilleen tarjoamat roimat alennukset pääsylipuista. Hinta kolmen päivän festivaalista on kohtuullinen myös itse maksaville kävijöille.

– Nimekkäiden esiintyjien takia tulleet voivat tapahtumassa törmätä uuteen musiikkiin ja uusiin ajatuksiin, saada jotain kotiin kannettavaa.

Eikä työväenmusiikki ei ole ikinä ollut pelkkää poliittista paatosta.

yleisöä
Isot nimet houkuttelevat yleisöä paikalle.Laura Pasma

Yhteiskunnallisen laulun osuutta on liioiteltu

Sotien jälkeen työväenmusiikki tarkoitti käytännössä kisälliryhmien esittämiä, usein humoristisesti kantaa ottavia pilkkalauluja. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan niiden poliittista sisältöä on merkittävästi paisuteltu, kertoo perinnettä keräävä Tipi Tuovinen.

Kisälliryhmät olivat jatkumoa kuplettiperinteelle. Ei se aina tarkoittanut poliittisuutta tai työväenluokkaisuutta.

– Tähän asti, varmaankin aikaan liittyneiden tarkoitusperien takia, on tutkittu enimmäkseen poliittisten nuorisojärjestöjen lauluryhmiä. Ne kuitenkin ovat vain osa kokonaisuutta. Vaikkapa Tapanilan vapaapalokunnan Loimuveikkoja on aika hankala vääntää taistelevan työväenliikkeen nuoriso-osastoksi. Koko kisällilaulun käsite pitäisi oikeastaan määritellä uudelleen.

Edes poliittisten organisaatioiden yhteydessä toimineet lauluryhmät eivät esittäneet yksinomaan yhteiskunnallista musiikkia.

– Nyt käynnissä olevan selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että poliittisilla ryhmillä yhteiskunnallinen laulu on muodostanut ohjelmistosta vain noin 40 prosenttia.

Duunari stand up.
Ohjelmassa oli myös duunareiden stand up -esitys.Marko Roppo

Kisällilaulut olivat heviä isompi ilmiö

Tuovinen keräsi työväenlauluja talteen ensimmäisen kerran jo 1970-luvulla. Silloin hän haastatteli muun muassa entisiä punavankeja sisällissodan aikaisesta musiikista. Vuonna 1978 Tuovinen julkaisi yhdessä Ilpo Saunion kanssa kirjan Edestä aattehen – suomalaisia työväenlauluja 1890-1938.

Nyt Tuovinen on liki kolmen vuoden ajan selvittänyt, mitä työväki lauloi ja kuunteli 1930-luvulta 1970-luvulle asti. Samalla on määrä tehdä katsaus kisälliryhmien satavuotiseen historiaan.

Sitä on Tuovisen mielestä aiemmin tutkittu ihmeellisen vähän, vaikka nyt päättymässä oleva keräys on tuottanut tuhansittain dokumentteja.

Kisällilauluista esimerkiksi on tehty vain kaksi lp-levyä 1970-luvulla, nekin arkistonauhojen perusteella.

– 1940- ja 1950-lukujen taitteessa kisälliryhmiä oli alakanttiin vedetyn arvion mukaan 800, ja niissä 5000 laulajaa. Jos ajattelee myöhempiä musiikillisia ilmiöitä, vaikka punkia tai heviä, niin tuon ajan väestöön suhteutettuna kyse oli paljon isommasta ilmiöstä.

Kisällikulttuurin kulta-aika päättyi television tulemiseen. Ihmiset siirtyivät työväentalojen juhlasaleista omiin olohuoneisiinsa. Lauluryhmiä työllistäneisiin iltamiin enää riittänyt tulijoita.

Tehdas  Valkeakoskella
Musiikkijuhla järjestetään paperitehtaan juurella.Jussi Viljamaa

Suuret ikäluokat haluttomia muistamaan

Kisällien tilalle syntyi 1960- ja 1970-luvuilla ohjelmaryhmiä, joiden tyylin loivat Agit Prop, KOM-teatterin lauluryhmät. Niitä seurasivat Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton enemmistöläisten Vasara ja demareiden Punaviesti.

Tuon ajan musiikkiperinteen keräystyö on vasta käynnistymässä, mutta yllättäen se vaikuttaa – levytettyjä lauluja lukuun ottamatta –takkuisemmalta kuin kisälliryhmien historian kirjoittaminen.

Poliittisen turbulenssin, taistolaisuuden ja työväen sisäisten riitojen vuosikymmenet ovat monelle aikalaiselle niin tukalia asioita, ettei niitä ainakaan vielä haluta muistella. Myös tallentamisen kulttuuri oli muuttunut työväenmusiikin sukupolvien välissä, Tipi Tuovinen huomauttaa.

– Materian arvo oli myös aivan toinen ennen kopiokoneita. Kisälliryhmissä jokainen lauluteksti piti kirjoittaa käsin paperille. Siihen paperiin kirjattiin myös käyttäjän nimi, että se ei joutunut väärään paikkaan. Kun kopiokone tuli, heitettiin sanat pois, kun laulu oli laulettu.

Jotkin kisällilaulut ovat kuitenkin säilyneet hengissä yli vuosikymmenten ja kulttuurin muuttumisen.

Työväenlauluista mahdollisesti tunnetuin, Elsa Rauteen tekemä Veli, sisko on tehty aikanaan Nokian sosialidemokraattiselle nuoriso-osastolle. Sitä lauletaan yhä.

Myös kisälliryhmiä toimii edelleen. Esimerkiksi Dallapé-yhtyeen aikanaan synnyttänyt Rajamäen pojat viettää pian satavuotisjuhliaan.

Sekä kisällien että ohjelmaryhmien perinne elää myös sellaisten artistien musiikissa, jotka eivät ehkä itse lainkaan tiedä olevansa osa jatkumoa.

Metsäkansan laulu -melodraama kuului lauantain ohjelmaan. Leif Segerstam säestää Martti Suosaloa.
Metsäkansan laulu -melodraama kuului lauantain ohjelmaan. Leif Segerstam säestää Martti Suosaloa.Työväen musiikkitapahtuma

Räppärit Reino Helismaan jalanjäljillä

Jo sanana työväenmusiikki haiskahtaa vähän arkistopölyltä.

Tipi Tuovisen mukaan syy siihen on pitkälti 1980- ja 1990-lukujen, jolloin yhteiskunnallinen laulu oli todella hatarissa kantimissa. Niihin aikoihin myös hiipui kantaa ottavan musiikin yhteys puoluepolitiikkaan.

Nyt meneillään olevalla vuosikymmenellä on jälleen nähty ryhmiä, joiden tematiikassa on kaikuja vanhoista työväenlauluista. Enää ei tietenkään vaadita kahdeksantuntista työpäivää, Tuovinen huomauttaa.

– On anarkistisia kuoroja, on feministisiä ryhmiä, ja ympäristöteemaisia lauluja. Niitä tutkii (siirryt toiseen palveluun) parhaillaan Merja Minkkinen. Aiheet ovat vaihtuneet, mutta yhteiskunnallista laulua on, ja on ollut kaikkina aikoina.

Uuden ajan kisällilaulajia ovat Tuovisen mielestä yhteiskunnallisesti kantaa ottavat rap-muusikot. Työväen musiikin historiaan perehtynyttä Palefacea lukuun ottamatta he tosin tuskin mieltävät itseään perinteen jatkajiksi, Tuovinen tuumii.

– Kisällilaulut olivat kronikkamuotoisia yhteiskunnallisia tekstejä, kuten monet tämän hetken rap-biisit. Esimerkiksi Reino Helismaa teki vastaavia kymmenittäin. Rapissa tavallaan yhdistyy vanhan työväenliikkeen aikainen kronikka- ja juhlarunokulttuuri rytmiseen ja melodiseen taustaan.

Rankimmat laulut ovat vielä kuulematta

Meneillään oleva työväenmusiikin keräys on herättänyt unohdettuja lauluja uudelleen henkiin.

Tipi Tuovinen itse on perustajajäsen Laulavassa Unionissa. Se pohjaa nimeään myöten 1900-luvun vaihteen työväenluokkaisten amerikansuomalaisten musiikkiperinteeseen.

Suomesta lähti leveämmän leivän toivossa Yhdysvaltoihin yli 350 000 ihmistä 1860-luvun ja 1920-luvun välisenä aikana. Heistä monet olivat nuoria miehiä, jotka olivat aktiivisia vasemmistolaisia. Syndikalistisessa ammattiyhdistysliikkeessä Industrial Workers of the Worldissa, IWW:ssä – suomalaisittain iituplajuussa, suomalaiset olivat suurin etninen ryhmä.

Raskaan ruumiillisen työn ja kurjien olojen synnyttämää poliittista agendaa edistettiin laulamalla. Kun tutkijatohtori Saijaleena Rantanen löysi iituplajuulaisten kolme laulukirjaa, sai Tuovinen idean Laulavasta Unionista.

Tuovinen uskoo, että mitä pidemmälle työväenmusiikin historian kerääminen etenee, sitä useampi artisti tarttuu vanhoihin lauluihin.

Erityisen kiinnostavana hän pitää niitä kappaleita, joita ei aikanaan uskallettu esittää kuin pienelle, suljetulle piirille.

– Keräyksessä on tullut vastaan lauluja joita ei ollut ammoin valtavan viisasta esittää. Uskon, että nyt kun Neuvostoliittoa ei enää ole, 1950-luvun rankimmat biisit nousevat esiin. Itse esitän niitä Ilmo Korhosen kanssa työväenmuseo Werstaalla Tampereella syyskuussa.

Keskustelutilaisuus
Musiikkitapahtumassa järjestetään runsaasti puhetilaisuuksia. Tässä aiheena työelämän pelisäännöt.Esa Toropainen

Laulu on vienyt raastupaan

Takavuosikymmenten työväenlaulujen suorasukaisuus on yllättänyt matkan varrella Tipi Tuovisen moneen kertaan. Hänen mielestään monet sanoitukset olivat niin henkilöön meneviä, että nykaikana harva edes yrittäisi julkaista moisia.

– Sodan jälkeinen, hurja kahtiajakautuminen oli todella voimakasta. Ihmiset haukkuivat lauluissa toisiaan tavalla, josta joutuisi nykyään saman tien oikeuteen. Tietääkseni oikeusjuttuja oli kuitenkin vain yksi. Kuopion Lauluveikot esittivät Karl August Fagerholmista sen verran tiukkaa tekstiä, että siitä tuli käräjäoikeuden tuomio.

Tätä perinnettä on sittemmin jatkanut muun muassa myöhempien aikojen hardcorepunkbändi Shitter Limited. Se otti 1990-luvun alussa sanoitustensa takia yhteen muun muassa hampurilaisjätti McDonaldsin ja useamman ministerin kanssa. Yhtye vältti oikeustoimet niukasti.

Tipi Tuovisen mielestä on tavattoman arvokasta, että työväenmusiikin perinnettä tutkitaan ja herätetään henkiin. Sillä on ollut hänen mielestään oudon marginaalinen maine.

– Kun ensimmäinen Työväen lauluja -albumi ilmestyi vuonna 1969, sanoi Scandian toimitusjohtaja Harry Orvomaa, että levy-yhtiömme julkaisee mielellään tällaisten vähemmistöjen musiikkia. Itse kyllä ajattelen, että työväestö on kohtuullisen iso osa suomalaista kulttuurikenttää, ja sen historia tallentamisen arvoista.