Yötön yö väistyy, tukalat helteet pysyvät – meteorologi ennustaa rajuja ukkoskuuroja

Sää on muuttumassa epävakaisemmaksi ja viileämmäksi vasta ensi viikon loppupuolella.

helle
Ylimmät lämpötilat maanantaista keskiviikkoon.
Yle Sää

Lämpötilat pysyttelevät viime viikoilta tutuissa hellelukemissa ensi viikollakin. Lähes 30 asteen tukalia hellelukemia on luvassa koko maahan ainakin ensi keskiviikkoon saakka, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Myös öisin lämpötilat pysyttelevät parinkymmenen asteen tienoilla, joten trooppisista, hiostavan tuntuisista öistä kärsiville ei ole luvassa helpotusta.

Hellinen kertoo, että sää pysyttelee hyvin helteisenä myös koko kuluvan viikonlopun. Ainoastaan Lapissa on tänään hieman viileämpää.

Tänään etelässä voi kuitenkin kehittyä ukkosia. Huomenna voi ukkostaa myös länsirannikolla. Ukkosia voi olla odotettavissa myös maanantaina länsirannikolla ja Länsi-Lapissa.

– Ukkoskuurot voivat olla rajujakin, mikä on ihmisten hyvä tietää, Hellinen sanoo.

Ensi viikon loppupuolella sään suureen kuvaan on tulossa pieni muutos aiempaan. Hellisen mukaan ennusteista on havaittavissa, että sää on muuttumassa epävakaisemmaksi ja viileämmäksi perjantaista alkaen.

Keskiyön aurinko eli yötön yö päättyy ensi yönä Utsjoella. Aurinko laskee horisontin alapuolelle lauantaina noin kello 00.30, vaikkakin nousee takaisin jo noin kello 2. Yötön yö alkoi Utsjoella 16. toukokuuta.

Lue myös:

Tänä kesänä jo 45 hellepäivää

Hellesäät voivat jatkua vielä neljä viikkoa – pidempää yli 30 asteen helleputkea saa hakea tilastoista kaukaa