Vampyyrintappajia, oopperan kummituksia ja ihmissieluja pyydystäviä olentoja – katso kuvat roolipelitapahtuma Ropeconista

Helsingissä on vietetty viikonloppuna Suomen suurinta roolipelitapahtumaa, Ropeconia. Tällä kertaa liveroolipelejä on syntynyt muun muassa saunan ympärille. Myös vanhat klassikot, kuten Harry Potter pitävät roolipelimaailmassa pintansa. Ropeconissa jaettiin myös palkintoja: Kultainen lohikäärme -palkinnon sai pelivaikuttaja Juhana Pettersson ja Vuoden peliteko -palkinto myönnettiin Suomen roolipeliseuralle. Ropecon teki tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksensä yli 4500 osallistujalla.

roolipelit
Ropecon, Dr Doom, Marvel
Marvelin Tohtori Doom.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Thor, roolipeli
Ukkosenjumala Thor äityi aina välillä käyttämään vasaraansa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Merten kauhu ja shamaani.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Ken Kaneki
Tokio Ghoulin Ken Kaneki ja oikeoppinen punainen silmä.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Koniponi
Juha Mattilan ja Anssi Sajaman Koniponi osallistui pukukilpailuun. – Asento Koniponin sisällä oli ihan mukava, mutta ilmastointi olisi kyllä ollut hyvä keksintö. Kun deadline iskee päälle, silloin kärsii työntekijöiden mukavuus, Sajama (toinen oik.) toteaa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Henkien kätkemä, No-Face
Japanilaisen Henkien kätkemä -animaation No-Face.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Perisokia
Kajaanilaisen Timo Hassisen luoma Perisokia-hahmo, joka esimerkiksi kerää ihmisten sieluja. – Sain kerättyä reilussa tunnissa yli 50 nimeä, mikä oli hyvin yllättävää, Hassinen ihmettelee.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Käpy
Esko Juutisen kreivi Käpy. Itse suunniteltua ja tehtyä nahkapanssaria valmistettiin pyöreät kaksi sataa tuntia. – Kreivillä on liikuntaharrastus, jossa hän pääsee lyömään ihmisiä turvallisessa ympäristössä boffereilla ja siihen hän purkaa kaikki mahdolliset turhaumansa. Sieltä löytyy varmaan myös pitkän iän salaisuus, Juutinen kertoo.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Handsmaid's Tale
Roolipelimaailma reagoi nopeasti viihteen uusiin trendeihin ja ilmiöihin. Tässä puku Handmaid's Talen mukaan.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Janita Keräsen lohikäärmemaagi. Hahmossa on muun muassa liikkuvat siivet sekä erilaisia magiaan liittyviä symboleja. Keräsen mukaan hahmo on pikemminkin paha kuin hyvä.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, lohikäärmemaagi
Lohikäärmemaagin kirja.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Syksy
Tämän hahmon nimi on Syksy. Se viittaa luonnon henkiin ja metsään.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Syksy
Syksyn näyttävä hiuslaite.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Muuttolinnut
Tekijänsä mukaan Muuttolinnut on höyhenfantasiaa – ja hieman dystooppinen mytologiahahmo.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Muuttolinnut, huomaa silmä.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Harry Potter, Ronald Weasley
Erilaisia Harry Potter -larppeja järjestetään nykyisin aidoissa linnoissa Puolassa. – Harry Potterin maailmaan jaksaa palata yhä uudestaan, koska se on kiinnostava ja hahmot ovat hyvin kirjoitettuja, Ronald Weasleyksi pukeutunut rovaniemeläinen Kristiina Hacklin kertoo. Vieressä Harryksi pukeutunut Petra Takamäki.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Antti Pylsy
Lahtelainen Antti Pylsy soittamassa coni-aiheista musiikkia.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Another Castle, Riverside Castle, kuoro
Another Castle - ja Riverside Castle -kuorot yhdistivät Ropeconissa voimansa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Marvel
Marvelin hahmoja.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, roolipeli, Tähtien sota
Tähtien sodasta inspiraation saanut tanssiesitys.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, larp
Larppiesitystä.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, larp
Larppiesitystä.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Arttu Hanska
Arttu Hanskan ja Joonas Katkon The Naked Truth -liveroolipeli sijoittuu saunaan. Peli on tehty tanskalaista Fastaval-pelitapahtumaa varten. – Sauna on tässä skenaariossa väline pelin todelliseen aiheeseen, joka on miesten välinen ystävyys ja vaikeista asioista puhuminen, Hanska kertoo.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, The Naked Truth
The Naked Truth -larpin pohjustamista.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, The Naked Truth
The Naked Truth -larppiin osallistui myös espanjalainen mies ja ranskalainen nainen.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, druidi
Druidi. Huomaa taikasauvaa koristava ketun pääkallo.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Oopperan kummitus
Oopperan kummitus. Viime vuonna larppaamisessa trendasivat muun muassa vampyyrit ja maailmanlopun jälkeinen dystooppinen maailma.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Todellisuuspakolaiset
Hämeenlinnalaisen nuorisoyhdistys Todellisuuspakolaiset ry:n jäseniä. Ryhmän tarkoituksena on edistää paikallista peli- ja roolipelitoimintaa. Se järjestää larppeja ja muita vastaavia tapahtumia. Vasemmalta: Mira Suovanen, Olga Nisumaa, Pilar Rautiainen sekä Ava Koponen.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Old Town
Old Town -larpin proppeja.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Mordheim
Mordheim-pelin synkkiä maisemia.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Tanssiaisiin valmistautuva vieras ja pukeutumista Outlander-sarjan tyyliin.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, tanssi
Valmistautumista tanssiin. Kuuman ilmanalan takia viuhka oli oleellinen osa monen asukokonaisuutta.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, tanssi, tanssiaiset
Tanssin pyörteissä. Tanssiaisissa oli mahdollista kokeilla muun muassa historiallisia tansseja sekä eksoottista pornopolkkaa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, perha, vauva
Ropeconissa vierailee yhä enemmän lapsiperheitä, joten lapsille tarjottua ohjelmaakin on vuosi vuodelta enemmän.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, roolipeli, naissoturi, historiallinen puku
Itse kehitetty naissoturihahmo sekä 1400-luvun itämerensuomalainen puku.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, figuuri
Ropeconissa saattoi kokeilla figuurimalausta.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Pelaamista Messukeskuksen halli kolmosessa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, noppa
Erilaisia peleissä käytettäviä noppia.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Renate Richter, Iron Sky,roolipeli
Renate Richter Iron Skysta sekä tulevia liveroolipelejä varten suunniteltu asu.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Nörttitytöt, Anna Merikallio
Ropeconista löytyy myös nörttityttöjen turvasatama. – Tänne voi tulla nörttihulinan keskellä juomaan teetä, lepäilemään tai tekemään origameja, Anna Merikallio Nörttitytöt ry:stä kertoo.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, sateenkaarilippu
Erilaisten vähemmistöjen huomioiminen on oleellinen osa Ropeconia.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Buffy vampyyrintappaja
Giles ja Xander – tuttuja hahmoja vuosituhannen taitteen Buffy, vampyyrintappaja -sarjasta.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, Buffy vampyyrintappaja, Wesley
Buffy, vampyyrintappaja -sekä Angel-sarjojen Wesley.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Alkemistin partaan on eksynyt glitteriä...Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, glitter
...ja glitteriä löytyy myös tämän vieraan ohimolta.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Auton tuulilasinpyyhkimistä rakennetut kynnet.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon
Ylväs renessanssimies ja saman aikakauden italialainen puku.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, venyttely, voimistelu
Venyttelyä pelaamisen lomassa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, auto, peli
Spectre-peliä, yksityiskohta. Peli kuvaa modernia sotaa.Jussi Mankkinen / Yle
Ropecon, disco
Discolarpissa larpataan tietenkin discoa.Jussi Mankkinen / Yle