Trump ja New York Timesin kustantaja sanasodassa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja The New York Times -lehden kustantaja A.G. Sulzberger riitaantuivat presidentin twiitistä.

The New York Times
Kuvakaappaus Trumpin Twitter-tilistä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnistui ärsyttämään The New York Times -lehden kustantaja A.G. Sulzbergerin twiitillään sunnuntaina.AOP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja The New York Times -lehden kustantaja A.G. Sulzberger ajautuivat väittelemään julkisesti presidentin twiitistä sunnuntaina.

Presidentti Trump kertoi Twitterissä, että hän on keskustellut Sulzbergerin kanssa median julkaisemista valeuutisista. Hänen mukaan Sulzbergerin johtama sanomalehti sekä muut amerikkalaiset sanomalehdet ovat vaarantaneet vastuuttomilla uutisoinneillaan ihmishenkiä.

Kaksi tuntia presidentin twiitin jälkeen Sulzberger julkaisi tiedotteen (siirryt toiseen palveluun), jossa kerrottiin, että The New York Times -lehden kustantaja oli tavannut presidentin 20. heinäkuuta. Hän oli kertonut silloin presidentti Trumpille huolensa siitä, kuinka presidentti käyttää puheissaan lehdistön vastaista retoriikkaa. Presidentin kielenkäyttö on yhä vaarallisempaa, kustantajan tiedotteessa todettiin.

Kustantaja kertoi myös, että valeuutiset-fraasi on kaikille osapuolille valheellinen ja vahingollinen. Hänen mielestään on myös huolestuttavaa, että presidentti leimaa journalistit ”kansan vihollisiksi”.

Trump kommentoi Sulzbergerin tiedotetta useammalla eri twiitillä. Presidentti syytti niissä sanomalehtiä epäisänmaallisiksi.

Aiheesta muualla:

Times publisher warned Trump about labeling journalists as enemies (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP