Helsinkiläiseen puroon valunut kemikaalivuoto on saatu eristettyä ja aineen pääsy mereen on estetty

Itä-Helsingissä sijaitsevaan Mustapuroon päässyt myrkyllinen aine on vielä tunnistamatta, eikä lemmikkejä pidä päästää juomaan purosta.

vaaralliset kemikaalit
Mustapuro Helsingin Itä-Helsingissä.
Itä-Helsingissä sijaitsevaan Mustapuroon valui viikonlopun aikana myrkyllistä ainetta.Olli-Pekka Kursi / Yle

Itä-Helsingin Vartiokylässä sunnuntaina havaittu myrkyllisen aineen vuoto (siirryt toiseen palveluun) on saatu eristettyä. Kemikaali on levinnyt laajalle, noin puolentoista kilometrin alueelle.

Sekä viranomaiset että HSY ovat ottaneet Mustapurosta näytteitä, mutta edelleen on epäselvää, mitä kemikaali on.

HSY:n putkimestari Ismo Ahola sanoo, että tulosten saamisessa voi mennä tovi.

– Kun emme tiedä, mitä etsimme, siinä menee aikaa. Kemikaalin laatu olisi tärkeää saada selville, jotta tietäisimme, miten tarkasti puro pitää huuhdella ennen kuin se taas otetaan käyttöön.

Myöskään kemikaalin lähde ei ole täysin selvillä, mutta viranomaisilla on epäilynsä.

– Kontulantien suunnalla on teollisuutta, ja oletettavasti kemikaali on lähtöisin sieltä.

Myrkyllinen aine ei laske mereen

Aholan mukaan kemikaalin pääsy alajoelle ennen Myllypuroa on estetty.

– Lallukankujan kohdalla on pato. Toisin sanoen Marjaniemen suunnalla ei tarvitse ihmetellä, onko myrkyllinen vuoto valunut sinne. Ei ole.

Alue on avoin ja iso, eikä sitä ole mahdollista kokonaan rajata.

Ahola sanoo, että puroa huuhdellaan jatkuvasti, jolloin myrkkypitoisuudet laimenevat. Huuhteluvesi pumpataan jätevesilinjaan.

– Koiria ei kuitenkaan kannata pitää vapaana, etteivät ne pääse juomaan.