Ukkonen rytisee lännessä ja pohjoisessa – helteet jatkuvat viikonloppuun

Ukkoset siirtyvät viimeistään illalla Länsi- ja Pohjois-Lappiin, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

sää
Lännessä rytisee ukkonen
Lännessä rytisee ukkonen

Länsi-Suomeen saatiin sunnuntaina reipasta ukkosta, ja varsinkin Vaasassa ukkonen oli raju. Länteen on tiedossa ukkosta myös maanantaina, sillä erittäin lämmin ja kostea ilmamassa synnyttävät siihen oivalliset olosuhteet.

– Iltapäivällä syntyy merituulta, joka aiheuttaa rannikon tuntumassa sopivaa nousuliikettä, joka synnyttää sade- ja ukkoskuuroja, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Kotakorven mukaan ukkosta on odotettavissa maanantaina Raumalle, Vaasaan ja Poriin. Ukkosen tuomat tuulenpuuskat voivat olla 15 metriä sekunnissa. Vettä tullee reippaasti, paikoin jopa useita kymmeniä millimetrejä. Salamointiakin voi paikoin tulla reilusti.

Ukkoset siirtyvät viimeistään illalla Länsi- ja Pohjois-Lappiin, ja huomenna ukkostaa samoilla alueilla kuin tänään. Sää jatkuu helteisenä.

– Asteet ovat tällä viikolla 25–30. Tänään on vähän päälle 30 astetta lännessä ja sisämaassa, Kotakorpi kertoo.

Hellettä riittää tämän hetkisen ennusteen mukaan viikonloppuun saakka, jonka jälkeen sää muuttuu viileämmäksi, ja sadetta saadaan muuallekin päin maata.

Erityisen kylmä ei silti tule, sillä asteita on viikonvaihteen jälkeen yleisesti 20, Lappiin on tosin tiedossa vain 10–15 astetta.