Pimeällä kadulla makasi eloton mies naama veressä – nuoren perheenisän elämä sai jatkua, koska paikalle sattunut ohikulkija tiesi mitä tehdä

Vain alle puolet sydänpysähdyksen saaneista saa maallikkoelvytystä ennen ambulanssin tuloa. Rohkeus toimia on tärkeintä.

ensiapu
Tatu Vanninen (vas) ja Petri Holmberg poseeraavat vieretysten paikalla, missä Holmberg elvytti Vannisen.
Helmikuussa 2018 Petri Holmberg (oik) elvytti kaikin voimin vakavan rytmihäiriön saanutta Tatu Vannista. Se kannatti. Elokuussa, vain puoli vuotta myöhemmin, miehet poseeraavat onnettomuuspaikalla hymyillen.Thomas Hagström / Yle

Lauantai-iltana helmikuun 10. päivänä kello 20:10 sykemittari Tatu Vannisen, 40, ranteessa pysähtyy kuin seinään. Liike loppuu, samoin sydämen syke. Reilua tuntia aiemmin Vanninen on lähtenyt iltalenkille kotoaan Helsingin Viikistä ja luvannut tulla takaisin katsomaan vaimon ja kolmen pienen tyttären kanssa Putouksen loppuhuipennuksen.

Vanninen palaa kotiin Putoukselle, mutta vasta neljä viikkoa myöhemmin. Vannisen kotiinpaluu on ihme ja sen ihmeen takana on helsinkiläinen Petri Holmberg.

On Holmbergin ansiota, että Vanninen pystyy kertomaan tarinansa.

Siinä päivässä mikään ei poikennut tavallisesta. Päivällä Tatu Vanninen on käynyt luistelemassa tyttöjen kanssa. Illalla on ohjelmassa vauhtikestävyyslenkki. Kestävyysjuoksua harrastava Vanninen treenaa Kuusamon Karhunkierroksen 80 kilometrin polkujuoksutapahtumaan.

Vanninen seuraa tarkkaan levon ja harjoittelun suhdetta, ja vointi on ollut hyvä. Juoksulenkit ovat perheenisän omaa aikaa, nytkin hän jättää kännykän kotiin. Vanninen juoksee tuttua reittiä pikkupakkasessa. Tunnin ja kahdeksan minuutin kohdalla, kilometrin päässä kotoa, matka katkeaa. Niin kertoo sykemittari, Vanninen itse ei muista mitään koko päivästä.

Verinen mies suojatiellä

Petri Holmberg, 53, istuu 550-linjan bussissa matkalla yövuoroon vanhainkotiin. Häntä harmittaa. Olisi ollut mukavaa jäädä kotiin viettämään lauantai-iltaa perheen kanssa. Ennen liikenneympyrää Viikissä bussi jarruttaa voimakkaasti ja kuljettaja huutaa, että suojatiellä makaa ihminen.

Holmberg ja muut matkustajat nousevat ripeästi ulos. Mies makaa liikkumatta vatsallaan kasvot asfalttiin päin. Oikea käsi on vääntynyt luonnottoman näköiseen asentoon selän taakse. Ensimmäinen ajatus on, että uhri on joutunut auton töytäisemäksi.

Holmberg ottaa johtajan roolin, koska muut eivät sitä tee. Hengitystä tai pulssia ei tunnu, ja Holmberg kääntää miehen. Kasvojen oikealla puolella on verta vuotava ruhje. Holmberg puhdistaa suun ja nielun sormella ja aloittaa saman tien paineluelvytyksen.

Hän muistaa, että elottoman elvytyksessä painelu on tärkeämpää kuin ilman puhaltaminen keuhkoihin ja että jokainen minuutti on arvokas. Samalla toinen matkustaja soittaa hätäkeskukseen, josta neuvotaan jatkamaan elvytystä.

Aika pysähtyy, epätoivo iskee

Muutaman minuutin kuluttua elottoman miehen keuhkoista kuuluu muutama korahdus, mutta sen jälkeen ei mitään. Holmberg painelee miehen rintakehää tauotta kädet suorina, oman vartalonsa voimaa käyttäen. Aika pysähtyy. Tilanne vaikuttaa toivottomalta. Holmbergista tuntuu, että hän on jatkanut painelua ainakin puoli tuntia ennen kuin ambulanssit tulevat. Todellisuudessa elvytys on jatkunut 10-12 minuuttia.

Isä ja kolme lasta pyöräretkellä.
Isä ja tyttäret pyöräretkellä kotimaisemissa Viikissä.Tatu Vannisen kotialbumi.

Ambulanssin väki ottaa vetovastuun. He jatkavat painelua, ja pian käytetään sydäniskuria eli defibrillaattoria. Petri Holmberg näkee, että sitä käytetään vielä uudelleen, kun eloton mies on nostettu sisälle ambulanssiin. Sitten ambulanssit lähtevät pillit päällä.

Poliisi tulee paikalle ja Holmberg kertoo tapahtuneesta. Joku kysyy, tarvitseeko hän keskusteluapua, mutta Holmberg päättää jatkaa bussilla töihin, sillä yövuoroon ei enää millään saisi sijaista. Yö yksin töissä on rauhallinen, mutta mieli käy ylikierroksilla. Uhri näytti nuorelta ja urheilulliselta. Onko hänellä perhettä? Odotetaanko jossakin lenkiltä kotiin isää, joka ei enää koskaan tulekaan?

Tuntomerkkinä lasten kuva sykemittarissa

Putous päättyy televisiossa. Kerrostaloasunnossa Viikissä Jonna Laukkasen huoli kasvaa. Ehkä juoksu on kulkenut niin hyvin, että sitä ei ole malttanut vielä lopettaa. Ehkä ovi käy ihan pian.

Laukkanen ei halua huolestuttaa lapsia. Perheen isommat, 7- ja 5-vuotiaat tytöt nukahtavat helposti, mutta kun Laukkanen imettää 2-vuotiasta kuopusta hämärässä makuuhuoneessa, hänen oma sydämensä lyö tuhatta ja sataa.

Isä ja tytär puhaltavat kynttilöitä syntymäpäiväkakusta.
Tatu Vanninen on ottanut tehtäväkseen leipoa lasten syntymäpäiväkakut alusta loppuun itse. Kuva Seela-tyttären 2-vuotisjuhlista.Tatu Vannisen kotialbumi

Sitten Laukkanen tarttuu puhelimeen. Töölön tapaturma-asemalle ei ole tuotu ketään. Laukkanen soittaa Meilahden sairaalan päivystykseen. “Odota vähän”, kuuluu puhelimesta ja saman tien Laukkanen arvaa.

– Olisiko mitään tuntomerkkejä, hoitaja kysyy.

On. Tatun ranteessa on sykemittari, jonka taustakuvana on kuva kolmesta pienestä tyttärestä.

– Miehesi on löytynyt elottomana kadulta ja elvytetty. Tilanne on vakava, mutta tällä hetkellä vakaa. Pääsetkö paikalle, hoitaja kysyy.

Aikaa toimia on vain minuutteja

Käy ilmi, että Tatu Vanninen on saanut lenkillä vakavan rytmihäiriön, kammiovärinän. On tapahtunut jotakin, minkä vuoksi normaali sydämen pumppaus on lakannut ja kammiot ovat alkaneet väristä holtittomasti 300-500 kertaa minuutissa. Verenkierto aivoihin ja elimistöön on pysähtynyt kuin seinään, ja Vanninen on mennyt tajuttomaksi ehtimättä tajuta mitään.

Sydänpysähdykseen sairastuu Suomessa useampi tuhat ihmistä joka vuosi. Tarkkaa tilastoa potilasmäärästä ei ole. Sydän voi pysähtyä monesta syystä. Usein taustalla on sydäninfarkti, mutta joskus yllättävät rytmihäiriöt ilman varsinaista sydänsairautta. Sydän voi pysähtyä myös hapenpuutteeseen tukehtumisen tai hukkumisen seurauksena tai lääkemyrkytyksen tai trauman vuoksi.

Kun sydän pysähtyy, aikaa toimia on vain minuuteja, sillä verenkierto aivoihin on pysähdyksissä. Jo viiden minuutin elottomuuden jälkeen potilaan toipumisennuste ilman elvytystä on erittäin huono.

Ensihoitolääkäri Pamela Hiltusen väitöstutkimuksen mukaan vain alle puolet sydänpysähdyksen saaneista saa maallikkoelvytystä (siirryt toiseen palveluun) ennen kuin ambulanssi ehtii paikalle. Yksi syy tähän on rohkeuden puute toimia nopeasti yllättävässä tilanteessa.

Paineluelvytys yksinään ei saa käyntiin kammiovärinään mennyttä sydäntä. Sen tarkoitus on kierrättää verta potilaan elimistössä siihen saakka, kun paikalle saadaan sydäniskuri. Sillä annetaan sähköisku, joka katkaisee rytmihäiriön.

Varautukaa aivovaurioon

Jonna Laukkanen istuu Meilahden sairaalan teho-osaston omaisille tarkoitetussa tilassa. Tatu ei ole tullut tajuihinsa ja nyt hänet pidetään nukutettuna. Lääkärin arvio on musertava: elvytys on ollut pitkä ja aivovaurio on väistämätön. Varautukaa siihen, lääkäri sanoo.

Miten siihen voi varautua, Laukkanen miettii. Hän pääsee miehensä viereen vain hetkeksi, sillä teho-osasto on iso halli, jossa potilaat on erotettu toisistaan verhoilla. Tatu makaa sängyssä silmät kiinni. Piuhoja ja letkuja on tolkuton määrä, hengityskone pumppaa ilmaa keuhkoihin.

Jonna puhuu Tatulle. Kaikesta huolimatta hänellä on tunne, ettei Tatu ole mennyt pois. Ystävä valvoo lasten unta kotona Viikissä.

Ensimmäinen kädenpuristus

Tatu Vannisen ruumiinlämpö lasketaan vuorokaudeksi 33 asteeseen. Viilennyshoito on osa sairaalaan asti selvinneen kammiovärinäpotilaan hoitoa. Sen tarkoitus on suojata aivoja ja parantaa potilaan ennustetta.

Maanantaina iltapäivällä, vajaa kaksi vuorokautta tapahtuneen jälkeen Vannisen nukutus puretaan ensimmäisen kerran. Lääkärit ovat kertoneet, että on huono merkki, jos potilas herää kouristellen. Vanninen kouristaa ja hänet nukutetaan uudelleen.

Jonna Laukkanen näkee miestään teho-osastolla ensimmäisinä päivinä vain lyhyitä hetkiä, koska osastolla on ruuhkaa. "Iskä on kaatunut pahasti ja on nyt nukutettuna hoidossa", lapsille on kerrottu. Lasten leikit jatkuvat, vaikka vanhempien elämä on pysähtynyt.

Tatu Vanninen lepää sairaalasängyllä.
Tatu Vanninen vietti sydänpysähdyksen jälkeen sairaalassa kaikkiaan kuukauden. Ensimmäisestä viikosta hän ei muista juuri mitään.Tatu Vannisen kotialbumi

Seuraavana yönä Jonna Laukkanen ei saa unta ja hän soittaa jälleen sairaalaan. Tatun nukutusta on alettu uudelleen asteittain purkaa. Puhelimessa on kokenut hoitaja, joka sattuu olemaan kotoisin Pohjois-Karjalasta, samalta seudulta kuin Jonna ja Tatu. Puhutaan perheen elämästä, Tatusta ja lapsista.

– Tatu tässä aukoo silmiä, hoitaja sanoo.

Purista kädestä, hoitaja pyytää Tatua. Yllättäen Tatu puristaa. Purista toisesta kädestä, hoitaja sanoo. Toinen puristus.

Sairaalassa Jonna ei ole itkenyt kertaakaan, mutta nyt kotona puhelimessa kyyneleet valuvat poskia pitkin.

– Pitää kutsua lääkäri katsomaan tätä. Soita muutaman tunnin kuluttua uudelleen, hoitaja päättää puhelun.

Muistista katoaa viikko

Kädenpuristuksesta alkaa hämmästyttävän nopea toipuminen. Kun Jonna menee seuraavana päivänä katsomaan Tatua, tämä tunnistaa vaimonsa selvästi ja yrittää kurottautua koskettamaan. Tatu puhuu muutamia sanoja, mutta on vielä lääkityksestä sekaisin.

– Kotona on kaikki hyvin, Jonna toistaa monta kertaa.

– Voinko minäkin tulla jo kotiin, Tatu kysyy.

Sitä seuraavana päivänä Jonna löytää miehensä syömästä jugurttia istuallaan sängyn laidalla. Hoitajilla on kiire järjestellä siirtoa: teho-osastolla ei voida pitää näin hyväkuntoista potilasta.

Vanninen siirretään teho-osastolta ensin valvontaosastolle ja vajaa viikko kohtauksen jälkeen sydänosastolle. Pala palalta hän palaa maailmaan. Aluksi hänelle pitää toistaa jatkuvasti, mitä on tapahtunut. Ensimmäiset omat muistikuvat Vannisella on noin viikko kohtauksesta.

Lapsiperhe katselee maisemia hytin ikkunasta
Sairauskohtauksen jälkeen perheen kanssa on vietetty entistäkin enemmän aikaa.Tatu Vannisen kotialbumi

“Olen elossa, voidaanko tavata?”

Hyvin pian Vanniselle tulee voimakas tarve saada selville elvyttäjän henkilöllisyys.

Poliisi antaa Vanniselle Petri Holmbergin yhteystiedot saatuaan tältä siihen luvan.

Ensimmäinen puhelu on lyhyt. Olen elossa, haluaisin tavata, Vanninen sanoo. Sovitaan, että palataan asiaan, kun Vanninen pääsee kotiin.

Se päivä koittaa neljä viikkoa rytmihäiriökohtauksen jälkeen. Vanninen on viettänyt kuukauden sairaalassa pääasiassa odottamassa erilaisia tutkimuksia. Kotiin häntä ei ole uskallettu päästää, koska syytä rytmihäiriölle ei ole selvinnyt.

Päästä ja sydämestä ei löydy mitään vikaa. Sairaalahuoneen ikkunalauta täyttyy lasten piirustuksista. Ne kertovat käynnissä olevista talviolympialaisista.

Päivää ennen kotiinlähtöä Vanniselle asennettaan rintakehään ihon alle rytmihäiriötahdistin. Se on henkivakuutus, lääkärit sanovat. Laite lähettää dataa sydämen toiminnasta suoraan sairaalaan. Jos kammiovärinä toistuisi, tahdistin toimisi sydäniskurin tavoin. Tervetuloa pariston vaihtoon kymmenen vuoden kuluttua, lääkäri toivottaa.

Pelastaja ja pelastettu kohtaavat

Miten kiittää ihmistä, joka on yhtä aikaa tuntematon ja maailman tärkein koko perheelle? Sitä Tatu Vanninen ja Jonna Laukkanen miettivät, kun he odottelevat ovikellon soittoa maaliskuisena lauantaina kotonaan.

Petri Holmberg tulee sovittuun aikaan 4-vuotiaan tyttärensä kanssa. Lapset saavat leikin pystyyn heti. Aikuiset hakevat sanoja ja toteavat, että niitä ei oikein löydy. Istutaan alas ja kerrataan tapahtumia.

Käy ilmi, että tapaukseen liittyy monta onnekasta sattumaa. Vanninen on saanut rytmihäiriökohtauksen juuri suojatien kohdalla eikä esimerkiksi kymmentä metriä aiemmin pimeällä kävelytiellä. Bussi on tullut paikalle lähes saman tien.

Sääkin on ollut sopiva: oikeastaan aivoja suojannut viilennyshoito on alkanut jo tapahtumapaikalla, sillä kevyisiin lenkkivaatteisiin pukeutunut Vanninen on alkanut jäähtyä nopeasti pikkupakkasessa.

Ja kaikkein tärkeimpänä: paikalle on sattunut ihminen, joka on uskaltanut toimia rivakasti.

Pertti Holmberg näyttää Tatu Vanniselle paikkaa, missä hän elvytti kammiovärinän saanutta Vannista.
Tatu Vannisen (vas) ensimmäiset muistikuvat ovat sairaalasta, viikko kohtauksen jälkeen. Petri Holmberg on jälkikäteen kertonut, miten Vanninen löydettiin kadulta kasvot veressä.Thomas Hagström / Yle

Juopunut joesta ja kauppias tulipalon keskeltä

Itse asiassa Petri Holmberg on ehtinyt elämänsä aikana pelastaa jo kahden muunkin ihmisen hengen. 1990-luvulla hän on hakenut uimalla virrasta hukkuvan juopuneen Sulkavan souduissa ja muutamaa vuotta myöhemmin raahannut palavasta kyläkaupasta ulos sokkiin joutuneen kauppiaan Puumalassa.

Holmberg on käynyt ensiapukurssin joskus vuosia sitten ja elvytyksen perusteet ovat hallussa, vaikka niitä ei ole tarvinnut käyttää. Rohkeus toimia on sisäsyntyistä.

– Ensiapua kannattaa yrittää antaa, vaikka ei täydellisesti muistaisikaan, mitä pitää tehdä. Hätäkeskukseen soittamalla saa aina ammattilaisten ohjeita ja tukea tilanteeseen, Holmberg sanoo nyt puoli vuotta Vannisen elvyttämisen jälkeen.

– On aina parempi, että on ainakin yrittänyt, Holmberg lisää.

Sama viesti on myös elvytystilanteita tutkineella ensihoitolääkäri Pamela Hiltusella.

– Tutkimusten mukaan maallikkoelvytys tuplaa potilaan mahdollisuudet selviytyä. Se on huikea, täysin ilmainen hoitokeino, Hiltunen sanoo.

Vaikka kyse ei olisikaan sydänpysähdyksestä, paineluelvytys ei vahingoita potilasta.

Helmikuisena iltana Petri Holmberg ei pelastanut vain yhtä ihmishenkeä. Häntä koskettaa erityisesti se, kuinka monen ihmisen elämään onnistuneella elvytyksellä on valtava merkitys.

“Onko tuntemuksia?”

Huhtikuun puolivälissä Tatu Vanninen palaa töihin. Neuropsykologin ja neurologin vastaanotolla testeissä on todettu, että pää toimii normaalisti. Vaativa esimiestyö sujuu niin kuin ennenkin, eikä mitään merkkejä aivovauriosta ole. Toukokuun puolivälissä neurologi toivottaa hyvää kesää ja kertoo, ettei tarvitse enää tulla takaisin.

Tatu Vanninen ja Jonna Laukkanen Ilosaarirockissa.
Tatu Vanninen ja Jonna Laukkanen osallistuvat joka vuosi Ilosaarirockiin kotiseudulla Joensuussa. Tänä vuonna ystävien tapaaminen tuntui entistäkin merkittävämmältä.Tatu Vannisen kotialbumi

Arki palaa uomiinsa ja sen arvon muistaa useammin kuin ennen. Kesällä vietetään aikaa mökillä Höytiäisen saaressa Pohjois-Karjalassa ja tavataan sukulaisia ja ystäviä ympäri Suomea. Pelkoa ei jäänyt, mutta lenkille lähtiessä Vanninen laittaa nykyisin puhelimen taskuun ja käyttää sykemittarissaan gps-paikannusta.

Henkisesti kokemus on ollut raskaampi Jonnalle kuin Tatulle itselleen.

Aika ajoin Jonna kysyy Tatulta: Onko tuntemuksia?

On paljonkin, rakkaudellisia, Tatu vastaa.

Lue myös:

Osaatko auttaa hätätilanteessa? – Testaa ensiaputaitosi

Juuri sinä saatat pelastaa ihmishengen – Muista elvytystilanteessa nämä asiat