1. yle.fi
  2. Uutiset

Tuhoisat metsäpalot ovat jokakesäinen ilmiö, mutta ne levittäytyvät entistä laajemmalle ja entistä pohjoisemmaksi – Katso kartalta, missä päin Eurooppaa palaa

Kuumuus ja kuivuus ovat otollinen alusta metsäpaloille. Pitenevät kesät pitävät ongelman otsikoissa vastakin. Tällä hetkellä Euroopan laajin yksittäinen maastopalo liekehtii Italiassa.

metsäpalot
Kartta
Lähde: Euroopan komissio, EFFISYle Uutisgrafiikka

Olemme saaneet seurata lukuisten eri metsä- ja maastopalojen tuhoja eri puolilla Eurooppaa. Maastoa palaa parhaillaan Suomessakin, Kauhavalla.

Ruotsi tuskailee ennennäkemättömän metsäpalo-ongelman kanssa ja Kreikassa maastopalot ovat jättäneet jälkeensä kymmeniä kuolleita.

Jopa Brittein saaret ovat painiskelleet poikkeuksellisen kuuman ja kuivan sään aiheuttamien maastopalojen kanssa.

Muistissa ovat kuvat Kalifornian ja Australian rätisevistä maastopaloista ja riipaisevista ihmiskohtaloista.

Lentokone pudottaa punaista paloa hidastavaa ainetta Yosemiten kansallispuistoon.
Metsä- ja maastopalot ovat olleet vakituinen riesa myös Kaliforniassa. Viikko sitten Yosemiten kansallispuistoon pudotettiin punaiseksi värjättyä vettä.Noah Berger / AFP

Paloalueet entistä suurempia

Ilmastotieteilijät seuraavat huolestuneina kehitystä, jossa viheliäiset palot levittäytyvät entistä tuhoisampina kohti pohjoista. Myös paloalueet laajenevat.

– Vaikka esimerkiksi Espanjassa ei tänä vuonna ole paljon paloja ollutkaan, niin paloalueet ovat pitkien kokoomatilastojen mukaan siellä suurentuneet, erikoistutkija Ari Venäläinen Ilmatieteen laitokselta sanoo.

Kreikka, Ruotsi ja Suomen Lappia pelotelleet Venäjän palot ovat olleet otsikoissa, vaikka ne eivät suurimpia paloja olekaan.

Tällä hetkellä Euroopan laajin maastopalo liekehtii Italiassa. Sisiliassa yli 700 hehtaaria on tulessa.

Nainen kävelee  maastopalojen tuhoamien autojen ohitse Ateenassa.
Kreikan maastopalot aiheuttivat suurta aineellista tuhoa ja kymmenet ihmiset saivat surmansa.Yannis Kolesidis / EPA

Ihmisen oma vika

Ari Venäläinen sanoo, että palojen taustalta löytyvät ihminen ja ihmisen teot.

Esimerkiksi metsäkoneet ja varomaton tulenkäyttö ovat meillä suurimmat syyt metsäpaloihin.

Ihmistä käy syyttäminen myös ilmastonmuutoksesta, joka on varsinainen perussyy maastopaloille. Ilmastonmuutos lisää kuivuutta ja herkistää maat ja mannut paloille.

– Ilmastonmuutoksesta on tehty erilaisia arvioita ja siltä näyttää, että metsäpalojen suhteen mennään vaikeampaan suuntaan, erikoistutkija Ari Venäläinen sanoo.

Ljusdalin lähistöllä oleva maastopalo
Ruotsissa metsäpalojen pesäkkeitä on ympäri maan. Paloja sammutetaan myös suomalaisvoimin.Mats Andersson / EPA

Pitkät, kuumat kesät

Tämä kesä on ollut tyypillinen esimerkki vaikeutuvista olosuhteista.

Pitkäaikainen korkeapaine sekä kuuma ja kuiva kausi alkoi jo toukokuussa, eikä kuurosateita kummempaa ole välissä ollut. Paahde jatkuu ja koko Eurooppa hohkaa sääkartoilla punaisuuttaan.

Ilmastotieteilijät sanovat, että sama kehitys näyttää jatkuvan. Kesät pitenevät talvien kustannuksella.

Helteet, kuivuus ja metsäpalojen kasvava uhka on pohjoisen Euroopan tulevienkin kesien yleiskuva.

Lue seuraavaksi