Opiskelija, voit saada alennusta bussilipun lisäksi kortsuista, sähköstä ja haalarimerkin ompelusta – Lue lista rahanarvoisista vinkeistä

Poimimme esimerkkejä käytännöllisistä ja yllättävistä opiskelija-alennuksista. Opiskelija-alennuksesta ei välttämättä tiedoteta erikseen, joten tarjousta kannattaa kysyä ostosten yhteydessä.

Opiskelija-alennus
ihmisten silhuetteja keikalla
Opiskelija-alennusta voi saada muun muassa tapahtuma-, konsertti- ja elokuvalipuista. Alennuksia on tarjolla myös kampaamoissa ja kauneushoitoloissa.AOP

Opiskelijaelämän alkaessa syksyllä moneen lompakkoon sujahtaa uusi ja tehokas alennuskortti eli opiskelijakortti.

Verkossa kerrottujen opiskelija-alennusten perusteella havainto on, että alennuksia kannattaa kysellä usein tai jopa aina. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan sivuilla todetaan (siirryt toiseen palveluun), että opiskelija-alennuksesta ei välttämättä tiedoteta erikseen, vaan sitä kannattaa kysyä ostosten yhteydessä.

Junien ja bussien opiskelijaliput ovat tuttuja, joten kokosimme muita esimerkkejä opiskelija-alennuksista erityisesti korkeakouluopiskelijan elämää varten. Tämän jutun esimerkit on poimittu eri sivustoilta, joilla kerrotaan opiskelija-alennuksista.

Perinteinen opiskelijakortti on muovinen, mutta nykyisin kortista on digitaalisia versioita. Opiskelija-alennusta voi saada myös verkko-ostoksista.

Osa opiskelija-alennuksista voi olla tarjolla vain tietyn opiskelijakortin haltijalle. Tarkempaa tietoa opiskelijakortista ja sen eduista saat oppilaitoksesi ylioppilas- tai opiskelijakunnalta.

1. Peruspäivään

Yksi tärkeimmistä arjen opiskelija-alennuksista on Kelan ateriatuki (siirryt toiseen palveluun). Ateriatuki eli 1,94 euroa vähennetään opiskelijaravintolassa syödyn aterian hinnasta. Esimerkiksi Helsingissä keskustan UniCafe Porthaniassa (siirryt toiseen palveluun) saa tänään keskiviikkona 1.8.2018 opiskelijakortilla broilerinugetteja tai tofuratatouillea 2,60 eurolla.

Monen opiskelijan keskeinen työkalu on tietokone, jonka ostosta voi saada alennusta. Esimerkiksi Applen (siirryt toiseen palveluun) tietokoneista ja Samsungin (siirryt toiseen palveluun) elektroniikasta on olemassa opiskelijatarjouksia.

Myös tietokoneen ohjelmistoista ja tarvikkeista voi saada opiskelija-alennusta. Ohjelmistoalennuksia on ainakin F-Securen (siirryt toiseen palveluun) tietoturvaohjelmistosta.

Opiskelijakortti on usein myös kirjastokortti oman oppilaitoksen kirjastoon, ja lisäksi opiskelijakortilla voi saada alennusta kirjoja ostaessa.

Nuori mies käyttää tablettitietokonetta.
Opiskelijakortin eduista on lisätietoa useiden ylioppilas- ja opiskelijakuntien nettisivuilla, mutta tarjouksista kannattaa kysyä ostoksilla erikseen. Alennusta voi saada myös verkkokauppaostoksista.Mikko Kuusisalo / Yle

2. Juhlapäivään

Halusi sitten hurvitella lähtemällä kaljalle, keilaamaan, bileisiin tai selvittämään porukalla pakohuonepeliä, kaikkiin näihin voi saada alennusta opiskelijakortilla.

Paikallisia baarien ja ravintoloiden opiskelija-alennuksia kannattaa tiedustella tilausta tehdessä. Useiden opiskelijakuntien paikallisten opiskelija-alennusten listoilla on kahviloita, kuppiloita ja ruokapaikkoja.

Iltaelämää voi tarjota alennetulla hinnalla myös oma opiskelijakunta, ja esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO (siirryt toiseen palveluun) kertoo verkkosivuillaan sen järjestämien bileiden ja tapahtumien olevan edullisempia opiskelijakortilla kuin ilman.

Jos arki-iltana menojalka vipattaa pelaamisen pariin, esimerkiksi Rovaniemellä Room Escapessa (siirryt toiseen palveluun) opiskelijat pääsevät pakohuonepeliin maanantaista torstaihin viisi euroa listahintoja edullisemmin.

Ensimmäisen opiskeluvuoden keskeinen asuhankinta ovat opiskelijahaalarit, joihin vuosien mittaan ommellaan tapahtumien ja erilaisten opiskelijaporukoiden kangasmerkkejä. Tampereella opiskelijan ei tarvitse turvautua haalarimerkkien kiinnittämisessä välttämättä pikaliimaan tai hakaneuloihin, koska teekkareistaan tunnetussa Hervannassa korjausompelimo Pikku Päivänpaiste (siirryt toiseen palveluun) ompelee haalarimerkit opiskelijoille 50 prosentin alennuksella.

3. Vapaa-aikaan

Opiskelijoille on paljon tarjolla erilaisia liikuntapalveluita, joiden lisäksi alennusta voi saada muun muassa uimahalleissa, yksityisillä kuntosaleilla ja erilaisilla liikuntakursseilla.

Kulttuuriorientoituneille opiskelijoille on tarjolla normaalia hintaa edullisempia elokuva-, konsertti- ja teatterilippuja sekä sisäänpääsy useimpiin museoihin. Esimerkiksi alle 25-vuotiaat ja opiskelijat pääsevät Kansallisteatterin Stage-passilla (siirryt toiseen palveluun) neljään esitykseen 54 eurolla sekä veloituksetta toisen parven paikoille Suuren näyttämön saman illan näytäntöihin, jos tilaa on.

Hiusten ja kauneudenkin huolitteluun on tarjolla opiskelija-alennuksia. Kampaamot ja parturit sekä kauneushoitolat tarjoavat opiskelijoille alennuksia eri puolilla Suomea. Hinnanhelpotusta voi saada yrityksestä riippuen joko kaikista tai vain joistakin yrityksen palveluista.

Opiskelija-alennukset kannustavat myös turvalliseen seksiin. Opiskelija voi saada 25 prosenttia alennusta esimerkiksi Kumiukko (siirryt toiseen palveluun)-verkkokaupan kondomeista ja liukuvoiteista. Myös seksivälineiden verkkokaupoilla on opiskelija-alennuksia.

Pääsylippuja lähikuvassa.
Yle

4. Asumiseen

Opiskelijastatuksesta tai nuoresta iästä on hyötyä myös solmiessa sähkösopimusta tai vakuutusta sekä muuttaessa.

Esimerkiksi Fennia (siirryt toiseen palveluun) tarjoaa 17–30-vuotiaille 25 prosentin alennuksen laajasta kotivakuutuksesta, ja OP (siirryt toiseen palveluun):n alennus 18–27-vuotiaille kodin ja perheen vakuutuksista on 21 prosenttia.

Uuden asunnon sähkösopimusta tehdessä kannattaa ottaa opiskelijakortti esiin, koska esimerkiksi Vattenfallilla (siirryt toiseen palveluun) tietyn sähkösopimuksen voi saada ensimmäisille sopimuskuukausille ilman perusmaksuja, ja myös Fortumilla (siirryt toiseen palveluun) on oma opiskelijatarjouksensa.

Kun edessä on vaihto-opiskelua ulkomailla, tavaroiden varastoimiseen on tarjolla alennusta useissa varastointiyrityksissä. Opintojen loppuessa kamat voi pakata alehinnoin vuokrattuihin muuttolaatikoihin ja pakuun.

Lue myös:

Opiskelija, etsitkö asuntoa? Lue 40 vinkkiä vuokra-asunnon löytämiseen, näyttöihin, sopimukseen ja muuttamiseen