Yli 500 Indonesiassa tulivuorella jumissa ollutta vaeltajaa pääsi turvaan

Lombokin lomasaarella sijaitsevalla Rinjani-tulivuorella oli maanjäristyksen sattuessa arviolta 560 ihmistä useista eri kansallisuuksista.

maanjäristykset
Maanvyörymien vuoksi jumiin jääneet kiipeilijät pääsivät alas tulivuorelta omin jaloin.
Maanvyörymien vuoksi jumiin jääneet kiipeilijät pääsivät alas tulivuorelta omin jaloin.EPA

Yli 500 ihmistä on saatu evakoitua Indonesian Lombokin saarella sijaitsevalta Rinjani-tulivuorelta. Vaeltajat ja oppaat jäivät jumiin sunnuntaina, kun voimakas maanjäristys aiheutti maanvyörymiä, jotka tukkivat tien alas vuorelta.

Tulivuorella oli maanjäristyksen sattuessa arviolta 560 ihmistä useista eri kansallisuuksista. Joukossa oli ainakin Indonesian, Yhdysvaltain, Ranskan, Alankomaiden, Thaimaan ja Saksan kansalaisia.

Vaeltajien evakuointia vuorelta johtanut Sutopo Purwo Nugroho kertoi uutistoimisto AFP:lle tiistaina, että 543 ihmistä pääsivät alas vuorelta yön aikana vaihtoehtoista reittiä.

Loput kuusi ihmistä ovat Nugrohon mukaan hyväkuntoisia ja turvassa.

Lombokin saaren kartta.
Lombokin saaren kartta.Google

Voimakas järistys surmasi 16 ihmistä

Lombokin saarella havaittu maanjäristys aiheutti ainakin 16 ihmisen kuoleman ja yli 200 ihmisen loukkaantumisen. Satoja taloja sortui ja yli 5 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan väliaikaismajoitukseen.

Järistys oli voimakkuudeltaan 6,4 magnitudia. Sitä seurasi satoja jälkijäristyksiä.

Lombok sijaitsee Indonesian suosituimman lomasaaren Balin vieressä. Lombokin korkein kohta on Rinjani-tulivuoren huippu, joka on 3 726 metriä merenpinnan yläpuolella.

Rinjani on tuliperäisistä saaristaan tunnetun Indonesian toisiksi korkein tulivuori.

Lue lisää:

Satoja vaeltajia ja oppaita jumissa tulivuorella Lombokin saarella Indonesiassa

Aiheesta muualla:

Lombok earthquake: Trapped hikers descend quake-hit Mount Rinjani (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP