"Turvattomina aikoina ihmisten on helppo uskoa ehdottomiin totuuksiin" – Zaida Bergroth tekee elokuvaa hurjasta lahkojohtajasta Maria Åkerblomista

Pihla Viitala esittää Marian paratiisissa 1920-luvun valovoimaista hurmossaarnaajaa. Tosipohjaisessa elokuvassa epävarma aikakausi saa ihmiset tarttumaan karismaattisen johtajan lupauksiin.

Zaida Bergroth
Satu Tuuli Karhu (Salome) ja Pihla Viitala (Maria Åkerblom)
Nuori Satu Tuuli Karhu näyttelee Salomea, Pihla Viitalan esittämän Marian lempilasta. Tarina kerrotaan Salomen näkökulmasta.Kimmo Hiltunen/Yle

Onneksi Maria Åkerblom on todellinen henkilö. Fiktiohahmona hän olisi epäuskottava. Hänessä on kerta kaikkiaan liikaa kaikkea.

Ensin hän on sairaalloinen pikkutyttö, joka lähetetään köyhyyden takia toisten ruokittavaksi. Sitten piika, joka passitetaan jokaisesta talosta matkoihinsa.

Seuraavassa hetkessä hän tuo sänkynsä kirkkoon, ja kanavoi siinä horroksenkaltaisessa tilassa viestejä enkeleiltä. Pian Maria Åkerblom on jo lahkojohtaja, jonka uskolliset kannattajat myyvät omaisuutensa ja hylkäävät perheensä seuratakseen häntä pyhään maahan.

Tai ihan minne tahansa.

Åkerblom tekee rikoksia, istuu mielisairaalassa ja vankilassa. Hän pakenee kerta toisensa jälkeen, tarvittaessa vaikka liikkuvasta junasta. Hän pukeutuu ihaniin vaatteisiin, järjestää loistavia juhlia ja pelastaa orpolapsia.

Ja kun lahko rapisee Åkerblomin alta, tällä on vielä viimeinen elämä helsinkiläisseurapiirien rosvoparonittarena ja parkettitehtailijana. Hänen salongissaan vierailee presidentti ja majailee kaksi leijonaa.

Nyt todellisesta henkilöstä tulee fiktiota Zaida Bergrothin elokuvassa Marian paratiisi.

Olustveren kartanon päärakennus
Virolainen Olustveren kartanon päärakennus esittää Åkerblomin Villa Toivolaa. Todellinen Villa Toivola on yhä olemassa Helsingin Meilahdessa, mutta puuhuvila on remontoitu asunnoiksi.Kimmo Hiltunen/Yle

Ullakon kauhuja ja goottilaiskuvastoa virolaiskartanossa

Viinanpoltolla ammoin rikastunut Olustveren kivinen kartano Viron Viljandimaalla on kaukana vuosisadan alun meilahtelaisesta puuhuvilasta. Ei se mitään.

Tänä kesänä se esittää silti Maria Åkerblomin helsinkiläistä Villa Toivolaa, johon lahkojohtaja seuraajineen asettui 1920-luvulla.

Kartanossa ei tehdä dokumenttia Maria Åkerblomista, vaan kerrotaan yksi versio tämän tarinasta. Sen kannalta oikea, taianomainen tunnelma on olennaisempaa kuin historiallinen tarkkuus.

Paikan valintaan on vaikuttanut myös virolainen rahoitus, jonka osuus on merkittävä. Ohjaaja Zaida Bergrothin mielestä se on tässä tapauksessa vain edistänyt taiteellisia päämääriä. Kuvausryhmä on viettänyt viikkoja vanhan kartanon mailla itse luomassaan maailmassa. Se on vapauttanut tekijät elokuvan – ja etenkin epookin – tekemisen konventioista.

– Olemme voineet leikkiä, ja olla piittaamatta historiallisista, osin mälsistä tosiasioista. Siihen ovat vaikuttaneet paljon virolainen lavastaja, maskeeraussuunnittelija ja pukusuunnittelija. Heitä eivät paina suomalaiset perinteet.

Kun Bergroth alun perin haaveili elokuva-alasta, hän suunnitteli uraa kuvaajana, joka voi luoda omia satumaailmoja. Marian paratiisissa hän sanoo viimein päässeensä toteuttamaan esteettisiä unelmiaan, sellaisia jotka kumpuavat omista lempielokuvista, Billy Wilderin Sunset Boulevardista ja Hitchcockin Rebekasta.

– Pääsen viimein käyttämään aavistuksen goottilaista kuvastoa, johon kauan sitten hirveästi ihastuin. Myös Marian paratiisissa on ihmeellinen, maaginen kartano, jossa tapahtuu outoja asioita; on kukkivia puutarhoja ja outoja kellareiden ja ullakon kauhuja.

Zaida Bergroth Marian paratiisin lavasteissa
Elokuvatuotanto on prosessi, joka kestää vuosia. Siksi tarinan ja henkilöiden on oltava niin kiinnostavia, että niiden kanssa jaksaa viettää pitkän ajan, selittää ohjaaja Zaida Bergroth. - Åkerblom, jos joku, on riittävän kiehtova. Mitä enemmän hänestä luin, sitä enemmän ajattelin, että tämä ei voi olla totta.Kimmo Hiltunen / Yle

Valovoimaiset, vaaralliset naiset

Zaida Bergroth kuvailee Marian paratiisin tyylilajia moderniksi epookiksi, jossa todellisuus on kohotettua.

Bergroth on ottanut realismin suhteen tarvittavia vapauksia myös aiemmissa elokuvissaan, erityisesti esikoispitkässään Skavabölen pojat. Siinä kohotetun todellisuuden elementit kuvasivat mielikuvituksen valtavaa voimaa.

– Kyllä niissä samaa on. Marian paratiisissa kohotettu todellisuus tulee Åkerblomin hahmosta. Se liittyy siihen, että häntä ei voi tarkkaan määritellä. Voimme tehdä hänestä yhden tulkinnan, mutta on tärkeää, että hän joiltain osin myös säilyttää mysteerinsä.

Marian paratiisilla on yhtymäkohtia kaikkiin Bergrothin pitkiin elokuviin.

Sekä Skavabölen pojat (2009), Hyvä poika (2011) että Miami (2017) käsittelevät jonkinlaista perhettä. Niissä kaikissa on yhtenä keskeisenä teemana omaksi itseksi kasvamisen vaikeus.

Marian paratiisissa kasvua itsenäiseksi ihmiseksi kuvataan teini-ikäisen Salomen, Åkerblomin uskotun kautta. Salomen hahmo perustuu löyhästi todelliseen orpotyttöön, saarnaajan lempilapseen.

– Tämä lahko on eräänlainen perhe, ja siinä perheessä Salome on kasvanut. Kun Åkerblom on vangittuna, Salome tutustuu lahkon ulkopuoliseen tyttöön. Sen seurauksena hän kyseenalaistaa lahkon ja Åkerblomin jumalallisuuden.

Se on vaarallista.

– Poliisi ja muu ulkopuolinen paine ajaa lahkoa koko ajan äärimmäisempiin tekoihin.

Bergroth huomauttaa, että Marian paratiisissa on vielä yksi hänen elokuvissaan toistuva elementti.

– Tässäkin on valovoimainen, vaarallinen nainen, vähän kuin Miamin Angela. Tällaiset asiat tuntuvat itseä kiinnostavan, Bergroth nauraa.

Zaida Bergroth ohjaa Salomea näyttelevää Satu Tuuli Karhua.
Salomea näyttelevä Satu Tuuli Karhu opiskelee yhä Teatterikorkeassa. Hän on ennen Marian paratiisia tehnyt merkittävät roolit Kansallisteatterin Julia ja Romeo -näytelmässä, ja syyskuussa ensi-iltaan tulevassa elokuvassa Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja.Kimmo Hiltunen / Yle

Kiehtovat naiset ovat kiehtovia ihmisiä

Vieraantuneiden sisarusten yhteisestä matkasta kertonutta Miamia kuvailtiin naisten elokuvaksi: naisten tekemäksi naisten tarinaksi.

Sellaisia määreitä on soviteltu myös Marian paratiisiin. Kaikissa keskeisissä rooleissa on nainen, elokuvan toinen tuottaja on nainen, samoin käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Zaida Bergrothia nais-etuliite on alkanut tympiä. Sukupuolella ei ole mitään tekemistä tekijyyden kanssa; Bergroth on ensisijaisesti elokuvaohjaaja, ei naisohjaaja. Ja miksi naisista kertovat, naisten tekemät elokuvat tehtäisiin erityisesti naisille? Kyse on kiinnostavan ihmisen kiinnostavasta tarinasta.

– Olennaista tässä on erittäin kiehtova kertomus. Sukupuoli ei ole mitenkään korostettava asia. Kyllä se tietysti oli huvittavaa, kun mietittiin elokuvan julistetta, että tässä on vain naisia. Siihen kiinnittää huomiota, koska se on yhä niin harvinaista.

Marian paratiisi on Elokuvayhtiö Komeetan ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva. Sen tuottavat pääosaa näyttelevän Pihla Viitalan sisko Kaisla Viitala ja tämän puoliso Daniel Kuitunen. Käsikirjoituksen on tehnyt Viitalan siskoksista kolmas, Anna.

Tuottaja Kaisla Viitalaa nepotismikysymys naurattaa.

– Me emme tee töitä yhdessä siksi, että olemme perhe, vaan siksi, että meillä on yhteinen käsitys taiteen tekemisestä ja työtavoista. Pihla joutui käymään koekuvauksissa ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Sen verran sisaruus vaikuttaa, että asioista sanotaan aika paljon suorempaan kuin sanottaisiin vieraammalle ihmiselle.

Zaida Bergroth Olustveren kartanossa kuvaaja Hena Blombergin (vas.) ja apulaisohjaaja Joona Mielosen kanssa.
Zaida Bergroth Olustveren kartanossa kuvaaja Hena Blombergin (vas.) ja apulaisohjaaja Joona Mielosen kanssa.Kimmo Hiltunen / Yle

Tunnelma kuvauspaikalla on keskittynyt, mutta lämmin ja hyväntuulinen. Tauolla näyttelijät ja muut työryhmä hierovat toistensa niskaa ja rupattelevat englanniksi, suomeksi ja viroksi. Painostavassa helteessä nestehukkaa torjutaan vesimelonin siivuilla. Vissyä kuluu litrakaupalla.

Ryhmä asuu kartanon mailla sijaitsevassa, neuvostohenkisessä oppilaskodissa. Siellä on Kaisla Viitalan mukaan syntynyt jonkinlainen kesäleiritunnelma.

– Muuten ollaan oltu täällä viikkokausia omalla porukalla, mutta kerran tänne ilmestyi joukko neulekurssilaisia. Sivuosaa näyttelevä Tommi Korpela istui sitten katsomassa screeniltä jalkapallon maailmanmestaruuskisoja kutovien mummojen keskellä, Viitala hihittää.

Ohjaaja Zaida Bergrothille turvallisen ilmapiirin luominen kuvauksiin on tärkeä asia.

– Tykkään hirveästi tehdä töitä näyttelijöiden kanssa. Kokemukseni mukaan näyttelijät näyttelevät paremmin, ja uskaltavat tarjota enemmän, kun heillä on turvallinen olo. Teen itse paremmin töitä ilman turhia jännitteitä. Voin keskittyä paremmin.

Maria (Pihla Viitala) kannattajineen salongissa. Zaida Bergroth ohjaa kohtausta.
Zaida Bergroth sanoo nauttivansa epookin tekemisestä. - Tätä ennen olen luonut nykyajan lisäksi vain 1970-lukua. Marian paratiisin ajanjakso ja miljöö ovat tosi kiehtovia. Olemme luoneet niistä oman versiomme, joissa on ripaus satumaisuutta mukana.Kimmo Hiltunen / Yle

"Toisen armoille on ihana heittäytyä"

Marian paratiisi -elokuva keskittyy lyhyeen ajanjaksoon, jonka lahko vietti Helsingissä vuonna 1927.

Åkerblomilaiset olivat joutuneet sekä kirkon että virkavallan hampaisiin Kokkolassa, jossa hovia oli siihen asti pidetty. Oli pakko paeta. Helsingin oli määrä olla vain välietappi matkalla Jerusalemiin, pyhälle maalle.

Aikalaistodistusten perusteella tiedetään, että Villa Toivola oli täynnä salakäytäviä ja valeseiniä. Lahko tiivistyi ulkoista uhkaa vastaan.

– Elokuva kuvaa aikaa, jolloin Åkerblomin voima oli huipussaan. Samalla, liikaa paljastamatta, tapahtui draamallisesti todella kiinnostavia asioita, vankilapakoja ja omituisia rikoksia.

Käsikirjoittaja Anna Viitalalle Åkerblom oli jo valmiiksi tuttu, sillä hän kirjoitti neljä vuotta sitten Kokkolan kaupunginteatterille näytelmän Marian lapset. Valtava taustatyö oli elokuvan käsikirjoituksen tukena, mutta Marian paratiisin näkökulma on toinen, selittää Bergroth.

Marian paratiisin teema liittyy täydelliseen antautumiseen; siihen, miten ihanaa on täysin heittäytyä toisen armoille lapsen lailla. Elokuva kertoo myös kasvamisesta sellaiseen rakkauteen, joka ei ole sokeaa, ehdotonta palvomista, vaan vastavuoroisuutta ja toisen kunnioittamista.

Pihla Viitala Olustveren kartanon puistossa
Pihla Viitala asui lapsena lähellä Villa Toivolaa, jossa Åkerblom asui kuolemaansa asti. Vaikka Åkerblom kuoli ennen kuin Viitala syntyi, asui rakennuksessa åkerblomilaisia vielä Viitalan lapsuudessa. -Me kuultiin aina Mariasta tosi hurjia tarinoita, siitä miten se käppäili puistossa leijoniensa kanssa.Kimmo Hiltunen / Yle

Sadistinen hirviö oli enkelin kaltainen pyhimys

Elokuva kertoo paitsi rakkauden laadusta, myös rakkauden kaipuusta. Åkerblomia näyttelevä Pihla Viitala huomauttaa, että Maria oli vain viisivuotias, kun hänet lähetettiin pois kotoaan.

– Uskon, että Marian primitiivinen tarve on ollut tulla rakastetuksi. Myös yksin olemisen pelko sai hänet haalimaan ihmisiä ympärilleen. Luulen, että hän piti Salomesta huolta, koska hänestä ei lapsena pidetty huolta. Hän halusi olla äitihahmo.

Kun Åkerblom sai seuraajia ja seuraajiltaan rahaa, motiivi kenties muuttui, arvelee Viitala.

– Maria rakasti järjestää valtavia juhlia ja pukeutua näyttävästi. Hän halusi myös pukea orpotyttöjä kauniisiin vaatteisiin. Ulkoinen hyvinvointi oli sille hirveän tärkeää varmaan siksi, että se tuli niin kurjista oloista.

Toiset ovat kuvailleet Åkerblomia enkeliksi, toiset sadistiseksi hirviöksi.

– Hän oli kiehtova, hurja, kummallinen ja rohkea ja karmiva ja jotenkin täysin jotain ihan erilaista kuin kukaan muu, kuvailee Viitala.

Kerrotaan esimerkiksi, että Åkerblom ajoi yhden seuraajaperheistään lumihankeen jouluaattona, ja eli yltäkylläisyydessä, kun jotkin lahkolaisista saivat hädin tuskin syödäkseen. Siitä huolimatta useat hänen seuraajistaan korostivat, että Maria oli hyvä ihminen. He uskovat, että joku muu oli syypää kaikkiin väärinkäytöksiin lahkossa.

Moni åkerblomilainen myös uskoi, että Maria oli koko ikänsä neitsyt – vaikka tämä käytti ilmiselvästi seksuaalista vaikutusvaltaa kannattajiinsa.

Pihla Viitala huomauttaa, että kukaan ei edusta silkkaa pahuutta.

– Maria lupasi ihmisille paljon, ja sai heidät tuntemaan itsensä merkitykselliseksi. Ei hän olisi pahuudella saanut satoja ihmisiä seuraamaan itseään.

Kuvausryhmä on virolais-suomalainen.
Zaida Bergroth ylistää suomalais-virolaista kuvausryhmäänsä. Mukana on paljon nuoria elokuvan ammattilaisia.Kimmo Hiltunen/Yle

Yksinkertaisten vastausten tarjoajia riittää epävarmoina aikoina

Maria Åkerblom kukoisti sisällissodan rampauttamassa Suomessa. Se oli epävakaata aikaa. Sellaisina aikoina moni haluaa antaa ohjat toisen käsiin. Jonkun sellaisen, joka tietää varmasti, mitä nyt kuuluu tehdä. Jonkun sellaisen, joka näyttää, mihin suuntaan marssitaan.

Åkerblom oli tavattoman taitava lukemaan ihmisten pelkoja ja toiveita, luultavasti oman kipeän taustansa takia, Zaida Bergroth summaa.

– Kun ihmiset ovat turvattomia tai traumatisoituneita, heidän on hirveän helppo lähteä uskomaan ehdottomiin totuuksiin. Pelkojen ja toiveiden sanallistaminen ja niihin vastaaminen oli varmasti hyvin tehokasta. Etenkin kun siihen liittyivät viittaukset tuonpuoleiseen.

Åkerblom sanoi ihmisille sen, mitä he halusivat kuulla. Tosin tarkkaan ei voida tietää, mitä se oikein oli.

– Yhtään horrossaarnaa ei ole säilynyt. Kuulijat ovat kertoneet, että hän oli niin karismaattinen ja kaunopuheinen, että häntä saattoi katsella mesmeroituneena kolmekin tuntia. Sitten kun käveli tilaisuudesta ulos, ei tiennyt yhtään, mistä Maria oli puhunut, Bergroth kuvailee.

Pihla Viitalan mielestä åkerblomilaisuudessa on kyse paitsi johtajan kaipuusta, niin myös yksinäisyydestä ja yhteisön voimasta.

– Uskon, että sisällissodan jälkeisessä Suomessa ihmiset lähtivät helpommin mukaan hurmosliikkeisiin. Niistä haettiin ymmärrystä, turvaa, ja hyvää oloa. Maria lupasi onnea, rauhaa ja rakkautta. Kuka sellaista ei haluaisi?

Viitala huomauttaa, että lahkolaisuus ei ole sidottua aikaan ja paikkaan. Paljon lupaavia johtajia, joita seurataan vaikka palavaan taloon, on ollut kautta historian.

– Vastaavaa voisi tapahtua periaatteessa missä tahansa tälläkin hetkellä ja varmaan tapahtuu. Samankaltaisia yhteisöjä syntyy.

Maria Åkerblom johti joukkojaan 1920-luvulla. Siinä ajassa on Zaida Bergrothin mielestä yllättävän paljon samaa kuin tässä.

– Se oli turvatonta aikaa. Jotain samaa turvattomuutta on nykypäivänä. On myös paljon yksinkertaisten vastausten tarjoajia.

Maria Åkerblom
Tosielämän Maria Åkerblom (1898-1981) lehtileikkeen kuvassa vankisellissä Kokkolassa.Lehtikuva

Katso Rikostarinoita historiasta -sarjan Maria Åkerblom -jakso Areenasta