Manserockin äijäosasto Popeda juhlii nelikymppisiään – lapsilta mykistynyt reaktio yhdestä bändin suosituimmasta laulusta

Lauri, Sanniina, Isatou, Patrik, Amelia, Savanna, Fatou ja Samuel saivat kuunneltavakseen Popedan hittibiisiin Sukset. Katso tamperelaislasten reaktiot!

Popeda
Lauri Pasio, 5, riemuitsee
Video: Jani Aarnio ja Mari Vesanummi / Yle

Popeda-yhtye juhlii 40 vuottaan lauantaina Tampereen Ratinan stadionilla. Vuonna 1977 perustetun tamperelaisbändin historiikki julkistettiin jo viime syksynä, mutta juhlakonsertti siirtyi tähän vuoteen.

Stadionkeikka jännittää mukavalla tavalla laulaja Pate Mustajärveä.

– Tämä on kotikentällä ja vain meitä varten, tähän astisen uramme suurin keikka, Mustajärvi kertoo Ylelle.

Juhlan kunniaksi pyysimme faneja ja hikistä kesää viettäviä pirkanmaalaisia laulamaan Kuuma kesä -kappaletta. Hulvattoman acapella-version voit kuunnella Yle Areenasta.

Lassi Viljanen
Laulatimme Popedan Kuumaa kesää bändin 40-vuotisjuhlien kunniaksi. Video: Jani Aarnio ja Mari Vesanummi / Yle

Halusimme kuulla myös, mitä lapset ovat yhtyeen musiikista mieltä. Kysyimme tamperelaispäiväkodissa, ovatko 4–6-vuotiaat lapset kuulleet Popedasta.

Harva oli. Silti vuonna 1984 julkaistu Sukset-kappale sai hyvän vastaanoton.

– Oli kyllä sellanen laulu, että kyllä nauroin paljon, Amelia Perttula, 6, sanoo.

Lasten reaktiot voit katsoa Yle Areenasta. Sieltä selviää myös, mikä on Costello Hautamäen ja Pate Mustajärven lempi-Popeda-biisi.

Costello Hautamäki ja Pauli Pate Mustajärvi
Tervetuloa Paten ja Costellon musavisaan! Arvaatko, mistä kappaleesta on kyse?

Lue myös:

Käy niin kuin Kälviällä, lauletaan tunnetussa biisissä, mutta mitä Kälviällä oikein kävi?

Pate Mustajärvi sateenkaari-logosta ennen Ratinan-keikkaa: “Me olemme niin äijiä, että sateenkaaret, rakkaus tai ponipiirrokset eivät machoutta hetkauta”

"Olen maailman toiseksi huonoin laulaja!" Ja silti fanit laulavat tunteella Popedan Kuumaa kesää – video

Popedan 40 vuotta mahtuu 600 sivuun – "Jos joku tulisi takahuoneeseen ennen keikkaa, varmaan yllättyisi"

Pate Mustajärvi: Ylpeästi juntti ei ole ahdasmielinen ja typerä